Takaisin artikkelilistaan

Muovikuulapyssyjen tekniikka

Tässä artikkelissa käydään muovikuula-aseiden perustekniikka läpi niin, että asiaan täysin vihkiytymätönkin ymmärtää. Tarkoitus on valottaa asiaa syvältä, mutta pysyä suunnilleen yleisissä seikoissa. Aseista ja valmistajista tarkemmin aserekisterissä. Muovikuulapyssyihin liittyvää fysiikkaa on kansantajuisesti valoittanut ajk Juoksuhauta.netin fysiikka-artikkelissa.

Muovikuula-aseet ovat yleensä tarkkoja kopioita oikeista tuliaseista. Tämän vuoksi niiden toiminta on yleensä ulkokuoren sanelemaa. Hyvänä puolena on ainakin helppovaihtoiset, suurikapasiteettiset lippaat. Valmistajasta ja toimintatavasta riippuen koneisto voi olla hyvinkin samannäköinen esikuvan kanssa. Silti historia tuntee vain yhden muovikuulapyssyn jonka pystyi muuttamaan tuliaseeksi (.22LR), ja tämäkin huippukallis ase vedettiin markkinoilta ennen kuin 200 kappaletta oli ehditty myydä, ja Japanin poliisi teki kaikkensa takavarikoidakseen jo myydyt yksilöt. Muovikuula-aseissa ei käytännössä ole mitään osaa, josta olisi hyötyä oikeassa aseessa.

Kun aivan perusteisiin mennään, on muovikuulapyssyissä kaksi tapaa lähettää kuula liikkeelle: jousen liikuttaman männän tuoma ilmanpaine ja ponnekaasu. Ensimmäinen jakautuu vielä kahteen selkeästi eroavaan tyyppiin: käsin viritettävä mäntä ja sähkömoottorin virittämä mäntä. Käydään nämä nyt sitten helpoimmasta lähtien läpi.

Käsiviritteinen jousitoiminen

Kutsutaan yleensä sanoilla käsiviritteinen jousitoiminen, jousitoiminen, vemppu. Tämä on se yksinkertaisin, käytetyin ja usein halvin malli. Useimmissa ilmakivääreissä on täsmälleen sama tekniikka. Aseessa on sylinteri, jonka sisällä on mäntä. Sylinterissä on piipun luona on aukko, ja sen jälkeen heti piippu, tosin välissa ammus eli kuula. Männän takana on jousi. Käsivoimaa käyttäen mäntä viedään jousta vasten taakse, jonne se lukittuu. Liipaisimen veto vapauttaa männän, ja virittyneen jousen työntämänä se juoksee suurella vauhdilla sylinterin päähän, työntäen suurella paineella ilmaa sylinterin päässä olevasta pienestä aukosta kuulan taakse, jolloin kuula lähtee matkaan piippuun.

Menetelmä on yksinkertainen ja helppo valmistaa, eikä ase tarvitse toimiakseen kuin kuulia. Kestävillä materiaaleilla voidaan käyttää tehokkaitakin jousia, mutta latausliike on silloin raskas, ja männän lyönti sylinterinpäähän on erittäin voimakas. Kaikella on rajansa. Teho on laadukkailla pistooleilla noin 0,4J ja kivääreillä 0,7J - 1J.

Tällä toimintatavalla valmistetaan kaikennäköisiä ja -laisia muovikuulapyssyjä. Yleisimmät muovikuulapyssyt, halvat käsiviritteiset pistoolit ovat juuri näitä. Pelikentällä vakavammin otettavista aseista tällä tekniikalla valmistetaan muutamaa haulikkomallia ja tarkkuuskivääriä. Toimintatavan hyviä puolia on luotettavuus, helppokäyttöisyys ja aseen toimintavalmiuteen saattamisen esitöiden puute.
Jousitoimisia aseita valmistaa todella moni, mutta laadukkaista sellaisista on yleisesti tunnettu Tokyo Marui, KWC ja Maruzen. Laadukas pistooli maksaa non 50 euroa, haulikko 200-300 euroa ja tarkkuskivääri 300-500 euroa.

Sähkömoottoriviritteinen jousitoiminen

Sähköase, sähköviritteinen jousitoiminen, AEG. moottoripyssy. Lähes poikkeuksetta se vakavan harrastajan peliväline. Perusidea on täysin sama kuin edellämainitussa, mutta männän/jousen virittämisen hoitaa sähkömoottori. Täten pystytään ampumaan itselataava kertatulta ja jopa sarjatulta.
Firma nimeltä Tokyo Marui omistaa patentin ainoaan kunnolla toimivaan tekniikkaan, eikä japanialaisista valmistajista kukaan tee varteenotettavaa kilpailijaa. Taiwanissa kaksi firmaa, ICS ja Classic Army, tekevät paikallisen lepsun kopiosuojakäytännön puitteissa paranneltuja kopioaseita Tokyo Maruin tuotteista. Firmojen laadunvalvonta on kuitenkin huonoa, ja ongelmia on ilmennyt pikkuvioista aseen täyteen toimintakyvyttömyyteen. Molemmat firmat ovat kuitenkin ajan saatossa kehittäneet laatuaan huomattavasti paremmaksi.

Pitkän suunnittelutyön jälkeen Marui on kehittänyt tekniikkansa erittäin toimivaksi. Firma valmistaa lukuisia eri malleja ja kuutta eri koneistomallia, joiden erot rajoittuvat lähinnä aseiden muodon sanelemiin tekijöihin. Ideana on, että koko koneisto on metallisen kuoren sisällä. Moottori on yleensä aseen kahvassa. Liipaisinta vedettäessä moottori saa sähköä ja kolmen rattaan välityksellä vetää männän taakse. Ylimmässä rattaassa on hampaita vain männän hampaiden verran, ja männän liikkeen saavutettua päätepisteensä se vapautuu ja syöksyy eteenpäin, työntäen ilmanpaineella kuulan vauhtiin.
Ylin ratas liikuttaa myös levyn avulla suutinta, joka noukkii lippaasta kuulan ja vie sen piippuun samaan tahtiin kuin mäntä liikkuu.
Voimanlähteenä moottorille on radio-ohjattavista vehkeistä tuttu akunmötikkä, nimellisvirraltaan 8,4v ja kapasiteetiltaan 600-2100mAh. Maruilla on neljä eri akkutyyppiä. Ensimmäinen malli on large, joka käyttää isoja kennoja kahdessa rivissä. Loput kolme mallia (mini, AK, SD) on koottu samankokoisista pienistä 600mAh kennoista kolmeen eri muotoon. Aseen käyttämän akun sanelee tila, joka sille liikenee. Koneistot sinänsä hyväksyvät kaikkia mainittuja akkumalleja.
Tokyo Maruin sähköaseiden teho on tasaisesti kaikissa malleissa noin 0,72J. Pidempi piippu voi antaa hiukan enemmän lähtönopeutta, kantamaa ja tarkkuutta, mutta erot eivät ole mitenkään dramaattiset. Enemmän eroa on yksilöiden kesken, sillä piipussa pituutta vaikuttavampi tekiä on sisähalkaisija, ja Tokyo Maruin piippuporat tekevät ajoittain hyvinkin erilaista jälkeä. Tehoerot ovat siis enemmän yksilö-, kuin mallikohtaisia.
Ase vaatii toimiakseen akun ja laturin, joita yleensä ei myydä samassa paketissa itse aseen kanssa.

Jos joku ei pelaa Tokyo Maruin sähköaseella, on syynä yleensä se, että raha ei ole vielä riittänyt sellaiseen. Erinäisten syiden ansiosta firma on saanut aseillaan selkeän monopoliaseman, ja Marui valmistaakin joidenkin tietojen mukaan 80% kaikista japanilaisista muovikuula-aseista.
Asetyypin hyvät puolet ovat sarjatuli, hyvä teho sekä kaasuaseisiin verrattuna luotettavuus ja toimivuus talvella. Lisäksi aseestä ei lähde letkuja tai piuhoja, mikä on suuri etu vanhanmallisiin muovikuulapyssyihin.
Aseiden hinta on suomessa 250-450 euroa, mallista riippuen. Akut maksavat 30-60 euroa ja laturien hinta lähtee noin 14 eurosta ylöspäin.

Kaasuaseet

Kaasuaseet toimivat ponnekaasun avulla, samalla idealla kuin vastaavat "ilma"-aseetkin. Yleensä aseessa kuula on piipun ja kaasuventtiilin välissä, ja liipaiisimen vapauttama iskuri lyö venttiilin hetkeksi auki, joka päästää nopeasti laajenevaa tai purkautuvaa kaasua kuulan taakse ja lähettää sen matkaan.
Aseita on lähinnä kolmenmallisia: Puhtaasti yksitoimisia, joissa iskuri täytyy virittää käsin, ja ase pitää siis vetää vireeseen joka kerta ennen laukausta. Kaksitoimisissa aseissa liipaisin ensin vetää iskurin taakse ja sitten vapauttaa sen. Puhtaasti kaksitoimisia aseita on olemattoman vähän, yleensä on myös mahdollisuus vetää iskuri käsin taakse, jolloin liipaisimen liike on huomattavasti kevyempi. Itselataavat aseet pitää kerran vetää vireeseen, jolloin aseen koneisto hoitaa iskurin virittämisen ja kuulan syötön laukauksen jälkeen. Näitä on saatavilla niin kerta- kuin sarjatulimalleinakin, ja tähän luokkaan kuuluvat myös blowback-aseet, joista lisää myöhemmin.

Nykyään kaasuaseet toimivat lähes poikkeuksetta nestekaasuilla, joiden säiliö on lähes poikkeuksetta aseessa tai sen lippaassa. Etuina on kaasun helppo täyttö ja lippaan ollessa säiliössä ei kaasu lopu ennen kuulien loppumista. Käytettävät kaasut ovat HFC134a ja "Green gas". Kumpikaan ei sisällä yläilmakehän otsonikerrokselle haitallisia freoneja. Ensinmainittu on heikkotehoisempaa ja käytössä esimerkiksi maaliruiskujen ja spray-maalien ponneaineena. Se on myös ainoa sallittu kuulapyssykaasu Japanissa. Green gasina myytiin ennen HFC22-kaasua, mutta kun havaittiin myös sen olevan ympäristölle haitallinen, siirryttiin jos jonninmoiseen korvikkeeseen. Green gasia valmistetaan Taiwanissa monen eri firman toimesta, joten sen koostumus vaihtelee. Usein kaasu on käytännöllisesti katsoen kaasugrilleistä tuttua propaania. Green gas on huomattavasti tehokkaampaa ja se rikkoo monet heikkorakenteisemmat aseet. Green gasina myytävät kaasut ovat nykyään kaikki helposti syttyviä, HFC134a taas ei pala lainkaan.

Blowback on kaasuaseissa käytetty mekanismi, joka matkii tuliaseen luistin tai lukon liikettä. Muovikuula-aseeseen tämä on sinänsä täysin tarpeetonta, mutta hauskaa ja näyttävää. Useimmat kalliimmat kaasupyssyt ovat nykyään blowback-toimisia. Näiden aseiden rakenne noudattelee tuliase-esikuviaan, ammuksen lähettävä energia vain tulee kaasusäiliöstä eikä ruutiräjähdyksestä. Lukon tai luistin liikettä käytetään hyväksi niin, että ne samalla syöttävät ammuksia ja virittävät iskurin. Näin blowback-aseissa on järjestäen kevyt liipaisin, mikä on tukittomissa aseissa tärkeä asia. Massamarkkinoilla ei kirjoitushetkellä ole yhtään sarjatulta ampuvaa kaasuasetta, joka ei käyttäisi blowback-tekniikkaa.

Muita kuin pistooleja ja pieniä konepistooleita ei yleensä valmisteta kaasutoimisina, sillä Tokyo Maruin moottoripyssyt pitävät kiväärikokoisten markkinat tiukassa kurissa.

Kaasuaseiden valmistajia on kaikista eniten. Parhaina tulevat mieleen Western Arms, KSC ja Tokyo Marui. Kaasuaseiden hintahaarukka on suuri. Halvimmat lähtevät 50 eurosta ja kalleimmat massatuotteet ovat 500 euron pinnassa. Lisäksi pikkufirmojen erikoisvehkeet voivat maksaa useita tuhansia.

Ennen vanhaan hienot ja kalliit muovikuula-aseet käyttivät ulkoista kaasusäiliötä. Tämä mahdollisti suuren tehon, sillä ulkoinen säiliö pystyi käyttämään hiilidioksidia (jonka purkautumispaine on noin kymmenkertainen HFC134a:han nähden) tai paineilmaa. Näiden aseiden kulta-aikana Tokyo Maruin sähkötoimiset olivat vasta lastenkengissään, ja ne olivat ainoa varteenotettava vaihtoehto tehokkaalle sarjatuliaseelle. Ongelmaa syntyi hiukan suuremmasta huollon tarpeesta, kaasun täytön vaikeudesta, aseen letkusta ulkoiseen säiliöön sekä säiliön ronttaamisesta. Myös hop-up oli vasta kehittelyasteella. Japanin suuri lama 1990-luvulla iski kumoon vanhat kaasuasefirmat samaan tapaan kuin toisen maailmasodan loppuminen Saksan aseteollisuuden, mutta Tokyo Marui säilyi hyvissä voimissa, ja aloitti agressiivisen markkinoinnin kansan ostovoiman elvyttyä. Firman sähköaseissa oli selkeät edut vanhoihin kaasuaseiseen verrattuna, ja hop-upilla niillä oli helposti sama kantama kuin kolmin-nelinkertaisella teholla ampuvilla kaasuaseilla ilman hop-upia. Japanilaiset ovat muotivirtoja seuraavaa väkeä, ja nykyään ulkoista kaasutoimista käyttävät lähinnä harvojen pikkufirmojen käsin tehdyt erikoismallit, ja vanhojen kaasuaseiden keräily on pienen, kokeneen piirin toimintaa.

Hop-up

Hop-up, eli suomalaisittain hoppi, on vain muovikuula-aseisiin kehitetty (ja oikeastaan vain niihin soveltuva) tekniikka, jonka tarkoite on sama kuin tuliaseiden rihlattujen piippujen. Ideana on laittaa kuula pyörimään menosuuntaan katsottuna yläpäästään taaksepäin, jolloin se taistelee maan vetovoimaa vastaan, ja lentää suoremmalla lentoradalla pidemmälle. Varsinaista kantamaa ei sinänsä tule enempää, mutta ilman hop-upia aseella pitäisi ampua suuressa kulmassa, mikä on tähdättyjen laukausten kannalta mahdotonta.

Hop-up toimii siten, että piipun alkupäässä kuulan edessä yläpuolella on kuminyppylä, johon kuula liikkeelle lähtiessään osuu, ja alkaa pyörimään. Toteutustapoja on monenlaisia ja joissakin, kuten Tokyo Maruin sähköaseissa, on mahdollisuus säätää piippuun työntyvän kumin määrää. Säätömahdollisuus on sinänsä merkityksellinen, sillä kuulia saa eri painoluokissa ja niiden pinnan karheus vaihtelee valmistajien välillä. Molemmat tekijät aiheuttavat eroa kuulan käyttäytymiseen hopin kanssa. Aseissa joissa ominaisuutta ei voi säätää on parhaan tuloksen saamiseksi käytettävä vain tietyn painoisia (- ja merkkisiä) kuulia.

Hop-up on pelikäyttöön tarkoitettujen aseiden kannalta välttämätön, sillä se suunnilleen kaksinkertaistaa tehokkaan kantomatkan. Nykyään kaikissa vähänkin laadukkaammissa aseissa on jonkinmoinen hop-up, ja ellei ole, ei ase ole tarkoitettu ulkopelikäyttöön. Joistakin huippuun hiotuista tarkkuusammuntaan tarkoitetuista aseista ominaisuus puuttuu, johtuen siitä että se antaa lentorataan hiukan epävarmuutta - lähinnä siis kun lasketaan osumatarkkuutta senteissä ja pienemmissä yksiköissä.

Valtteri Jaakonpoika
webmaster@varusteleka.fi

- LEKA - webmaster@varusteleka.fi