Lekan vemppukivääritesti
Testikiväärit rivissä

Testattavat aseet toimitti ja koko toiminnan siten mahdollisti ystävällisesti Nemesis Airsoft. Kiitos heille.

Johdanto

Tässä testissä vertaillaan kolmea Academyn ja yhtä Maruin vemppukivääriä. Academyn vehkeet ovat markkinoilla uusia ja Maruita melko lailla halvempia.

Rakenne

Yhteneväisyydet

Kaikki toimivat samalla periaatteella. Ammusta liikuttavana voimana on ilmanpaine, joka tuotetaan liikuttamalla kuulan takana olevassa sylinterissä mäntää suurella voimalla kohti sylinterin päätä. Päädyssä on pieni reikä, josta ilma tulee sitten suurella paineella, työntäen kuulaa edellään piippuun. Männän liike saadaan aikaan jousella, joka vedetään vireeseen käsipelillä. Tämän toimitatavan vehkeitä nimitetään Suomessa hauskasti "vempuiksi".

Kaikissa pyssyissä on hop-up. Tämä on piipun alkupään yläreunassa oleva kuminyppylä, joka aiheuttaa kuulalle takakierteen. Takakierre tekee kuulan lentoradasta ylöspäin nousevan, jolloin se oikein säädettynä tasapainottelee painovoiman kanssa ja tuo kuulalle suunnilleen suoran lentoradan tavanomaisen kaaren sijaan. Kaikissa aseissa hop-up on tehtaalla säädetty ja kiinteä, eli siihen ei ole mahdollista tehdä muutoksia.

Kaikki pyssyt ovat tarkkoja mallinnoksia sarjatulta ampuvista tuliaseista. Lipas, liipaisin, varmistin ja latauskahva omaavat kaikissa vehkeissä vastaavat toiminnot kuin esikuvissaankin.

Kaikkien pyssyjen pääasiallinen materiaali on muovi. Metallia ovat paria poikkeusta lukuunottamatta lähinnä pienet osat. Sisuskaluista lähinnä jousi ja piippu ovat metallia.

Academyn kaikissa pyssyissä tulee mukana hihna. Nämä hihnat ovat niin lyhyiksi leikattuja, että niitä ääriasennossa voi vielä juuri käyttää. Lisäksi niiden asennus ja irroitus on todella hankalaa. Aseiden keveyden huomioon ottaen uskon niiden kuitenkin ajavan asiansa, kunhan ne saa vehkeeseen kiinni.

Academyn pyssyjä markkinoi Aasian ulkopuolella ranskalainen Cybergun/3PSA, jolla on yksinoikeus kuuluisimpien tuliaseiden merkintöjen ja logojen käyttöön. Academyn pyssyissä onkin pidetty huolta merkintöjen tarkasta raapustamisesta. Cybergun/3PSA markkinoi aseita omina tuotteinaan, vaikka valmistuttaakin kaiken myymänsä muilla firmoilla. Firman listoilta löytyvät siten myös Maruin moottoripyssyt.

Rakenne ja tuntuma

Laatikosta pois ottaessa ensivaikutelmat olivat todella hyvät. Aseissa ei luonnollisesti juuri metallia näy, mutta tuntuma on jämäkkä ja ulkonäkö hieno. Maruin G3 nirskui sähköversioidensa tapaan jo heti laatikosta, Academyn pyssyistä ei ääniä kuulunut. Mikään pyssyistä ei ole aivan tarkka esikuvansa suhteen, mutta virheet ovat kuitenkin yleensä pieniä ja huomaamattomia. Kaikissa aseissa ovat valusaumat erittäin selkeästi näkyvillä. Kaikkien aseiden mukana tuli puhdistustikku sekä jonkinlainen manuaalinlärpäke.

Tuntumasta sen verran, että kaikki aseet on suunniteltu niin, että niiden käyttö olisi sen verran mukavaa, että käyttötarkoituksen mukainen toiminta onnistuisi parhaiten päin. Tässä on, mikäli esikuvaa ajatellaan, testin jokaisessa aseessa onnistuttu hyvin, eikä mikään ase ole ergonomialtaan merkittävästi toista parempi totuttelun jälkeen. Erot muovikuulaversioissa tulevat lähinnä latauskahvasta, jolla on paljon enemmän merkitystä kuin esikuvassa, sekä tähtäimistä.

Käsittelen tässä nyt jokaisen vehkeen rakenteen ja tuntuman erikseen.

Academy AK47
Academy AK47 oikea kylki

Academy AK-47

Kaasumännän suojaputken irroitus
Kaasumännän suojaputki irtoaa kuten oikeassakin
AK47 Lipas
Aseen lipas. Syöttöputki kuulineen on näkyvillä, loput lippaasta on kuulasäiliötä. Kuulat tippuvat syöttöputkeen kun sen jousi on vedetty taakse, aukko on putken yläpuolella suunnilleen ensimmäisen kuulan kohdalla oikealla.

Academyn AK-47 on itseasiassa uudempi, 50-luvulla kehitelty malli AKM-47. Suurin ero malleissa on runko, joka uudemmassa on prässätty teräslevyssä, kun vanhassa kunnon AK-47-mallissa se on jyrsitty muotoonsa teräsmötikästä. Rungon työstö on prässäämällä liki kymmenen kertaa jyrsimistä nopeampaa ja aseen lopullinen paino huomattavasti pienempi. Alkuperäistä AK-47 -mallia ei ole valmistettu juuri lainkaan AKM-mallin ilmestymisen jälkeen, joten sitä nykyään näkee todella harvoin. Academyn mallivalinta on siis huomattavasti fiksumpi. AKM on käytössä myös Suomessa nimellä RK/56 7,62mm ja se muodostaakin maamme sodanajan asearsenaalista suuren osan.

AKM-mallissa metallia ovat liipaisin, lippaanvapautin, takatähtäimen hahlo-osa ja taaempi hihnalenkki. Lipas on oikeaa Kalashnikovin lipasta isompi ja kaarevampi, ja hallitsevana ulkonäöllisenä osana se tekee aseesta hiukan epämuodostuneen näköisen. Kädensuojuksen ja tukin puuimitaatio on hienovarainen ja kauempaa oikein mukavan näköinen. Toisin kuin Maruin Kalasnikovissa, ei lähempi tutkiskelu jätä epäselvyyttä materiaalista. Kun kunnolla koettaa, heiluu ase rungon molempien päiden liitoskohdista. Piippu on niin ohutta muovia, että se heiluu materiaalin taipuisuuden vuoksi. Tähtäyksen kohdistuksen voi unohtaa, sillä etutähtäin muuttaa asentoa kosketuksesta. Myös tulivalitsin on todella ohutta ja taipuisaa muovia, eikä oikein pysy paikallaan.
Lippaan lisäksi aseen huomaa leluksi siitä pilkistävistä ristipääruuveista sekä lukon alapuolella olevasta aukosta. Osa asetta kasassa pitävistä ruuveista on samoissa paikoissa oikean aseen laatikon tappien kanssa, osa taas ei. Häiritsevimmät ovat tukin ja kahvan reiälliset ruuvit.
Vehke on sen verran kevyt ja osat sen verran mukavasti kiinni toisissaan, että käyttöasennossa ase tuntuu jämäkältä ja luotettavalta. Piippu silti pelottaa, mikäli ase tippuu piippu edellä maahan, saattaa piippu hyvinkin katketa.
Lipas kiinnittyy aivan eri tavalla kuin oikea, se työnnetään sisään kuten M16-malleissa. Ase ladataan "lukon" latauskahvasta aseen oikealla puolella, kuten oikeakin. Laatikon kansi on pysyvästi kiinni mutta kaasuputki sen sijaan irtoaa kuten oikeassakin, irroitustappia kääntämällä ja vetämällä irti. Piipun puhdistustikku on irtonainen ja sekin erittäin lerpsua muovia, lähtien helposti irti. Takatähtäin säätyy kuten oikeassakin. Suujarru ei irtoa ja, ihmeellistä kyllä, tulee tehtaalta vinoon asennettuna.
Lipas on samanlainen hicap-mallinen kuin firman Thompsonissakin. Siihen kaadetaan noin 350 kuulaa isoon säiliöön, joista parikymmentä mahtuu kerrallaan syöttöputkeen. Syöttöputkessa jousi työntää kuulat kammioon. Kuulat eivät itse eksyydy säiliöstä syöttöputkeen vaan putken ollessa tyhjä pitää lipasta pitää heiluttaa ja ravistella niin, että kuulat osuvat putken alapäässä olevasta aukosta sisään.

Ampuminen AKM:llä on OK. Vasenkätiselle ase on nopea käyttää ja pysyy kohtuudella tähtäyksessä lataamisliikeen aikana. Oikeakätisesti toiminta on luonnollisesti hitaampaa, sillä latausliike on tehtävä samalla kädellä kuin liipaisimen painokin. Periaatteessa aseen voi ladata myös vasemmalla kädellä mutta liike on silloin hitaampi ja häiritsee tähtäystä pahemmin.
Lerpsulla tulenvalitsimella on tapana vaihtaa asentoa ammuttaessa. Sitä kannattaa tarkkailla, sillä tiukassa tilanteesta liipaisimesta saattaa nykäistä lujaakin, ja jos ase on varmistettu, saattaa silloin jotakin hajota.
Tähtäimistä ei ole mitään hyötyä. Etutähtäin liikahtelee kaikesta kosketuksesta, eikä takatähtäimen säätö pysy kohdallaan lainkaan. Lisäksi takatähtäimen jousi on liian kevyt painaakseen tähtäintä alas saakka, joten pienikin kosketus muuttaa sen asentoa.
Lipas on koko testin kamalin. Se pitää hirveää meteliä liikkuessa ja on todella hankala ladata - kuulien syöttöaukko on kaaressa, eivätkä kuulat millään meinaa mennä aukosta sisään. Lataminen pitää todella suurta ääntä, on hankalaa ja kestää kauan.
Hihnaa ei aseessa uskalla pitää. Etummainen hihnalenkki on muovia ja voin hyvin kuvitella sen katkeavan. Taaempi hihnalenkki on toki metallia, mutta sen kiinnike taas muovia ja sen verran huonosti kiinni, että mikäli asetta roikottaa hihnastaan lenkissä, tulee kiinnike reilusti ulos kolostaan.


Tokyo Marui G3A3

Tokyo Marui G3A3

Taittuva latauskahva
G3:n latauskahva taittuu piipunsuuntaisesti, mikä tekee aseesta mukavamman kantaa ja vähentää kahvan hajoamisen riskiä.
Lähikuva takatähtäimestä
H&K:n muistakin aseista tuttu "rumpumallinen" takatähtäin, kolmella diopterireiällä ja yhdellä hahlolla. Tähtäintä säädetään löysäämällä kuvassa näkyvää ruuvia ja liikuttamalla tähtäintä haluttuun suuntaan.
Lipas
Aseen lipas. Ylhäällä vasemmalla lippaan kyljessä näkyvissä veivi, jolla lippaan jousi väännellään vireeseen. Lippaan ollessa aseessa veivi jää lipaskuiluun piiloon. Lippaan päällä vasemmalla näkyvissä lippaan jousen vapautusnappi, jota koskettamalla lipas sinkoaa kaikki kuulat pihalle.
Lipas lipastusvalmiina
Lipastuksen avuksi voi lippaasta kaivaa syöttökuilun. Se on kuitenkin hankala ottaa esiin ja tukkiutuu helposti.

Heckler & Kochin G3A3 tehtiin Saksan armeijan, Bundeswehrin tarpeisiin 1950-luvun alussa. Se kehiteltiin espanjalaisesta CETME-kivääristä, jonka pohjana taas on Mauserin sodanajan rynnäkkökiväärin prototyyppi Stg45(M). G3 on luotettava ja tarkka pyssy ja palvellut yli 50 maan jalkaväen pääaseena. Saksassa sitä parhaillaan syrjäyttää saman firman uudempi G36-malli.

Maruin G3 tulee laatikossaan tukki irti. Sitä ei ole pakko pistää paikalleen, aseen jäädessä silloin lyhyemmäksi ja helpokäyttöisemmäksi, vaan kyllä se kannattaa - tähtäys ja lataus ovat tukin kanssa paljon nopeampia. Tukki kiinnittyy kolmella ristipääruuvilla, joista kaksi menevät samaan paikkaan kuin sen aidon vehkeenkin tukin tapit.
Ase on yleisvaikutelmaltaan siisti. "Metalliosien" muovi kiiltää enemmän kuin Academyn vehkeissä, tukissa, kahvassa ja kädensuojuksessa taas on miellyttävä karhennus. Aseessa on kuusi ruuvia enemmän kuin aidossa, näistä neljä kantokahvan pidikkeessä. Metalliosia ei ole viljalti, hihnalenkit, latauskahvan vipu ja kantokahva kiinnikkeineen. Piippu ei heilu lainkaan. Ase on kivan näköinen ja toimii kuten pitääkin. Tulivalitsin liikkuu varmistuksesta sarjalle saakka kuten oikeakin ja on paljon parempi tuntumaltaan kuin saman firman sähköaseessa.
Koneistoon ulottuvan purun estävät parit Torx-kannalla varustetut ruuvit. Ne aukeavat siis samanlaisella meisselillä kuin Maruin rataslaatikotkin.
Lipas eroaa ulkomuodoiltaan sähköaseen lippaasta - sähköaseen "teräslippaan" sijaan se esittää alumiinista mallia, jossa on vahvistusprässäykset myös poikittaissuunnassa. Kuulapyssyn lippaaksi vehje on aika kauhea - ennen kuulantäyttöä pitää lippaan syöttöjousi vetää vireeseen pyöritettävää veiviä käyttäen. Vireessä olevaan lippaaseen kaadetaan sitten kuulat, "apuna" voi käyttää lippaassa olevaa irroitettavaa suppiloa. Ladattu lipas lyödään sitten aseeseen sisään, jolloin jousi vapautuu ja alkaa työntää kuulia syöttöön. Lisälippaiden mukana kanto on mahdotonta, sillä ensinnäkin kuulia ei pidä lippaassa sisällä kuin painovoima, ja toisekseen lippaan päässä on vapautusnappi, joka herkästä kosketuksesta suoltaa kaikki kuulat ulos lippaasta.
Lippaanvapautuksista toimii vain toinen, eli vipu lippaan tapana. Nappi rungon oikealla puolella vivun yläpuolella on samaa valua rungon kanssa.
Latauskahva on siellä missä oikeakin, eli aseen vasemmalla puolella, piipun päällä lukon suojaputkessa. Kahva taittuu piipunsuuntaisesti tai auki. Kantokahva on lipaskuilun päällä hiukan edessä ja taittuu rungon vasemmalle puolelle pois tieltä.
Takatähtäin säätyy sivuttaissuunnassa, etutähtän taas pystysuunnassa. Taakse säätöön tarvitaan Philips 2 -kärkinen, eli se tavallinen ristipääruuvari, eteen taas Philips 1-kärkinen, eli asteen pienempi. Säädettäessä tähtäimiä kävikin niin, etteivät säädöt riittäneet osumakohdan löytämiseen. 19 metrin matkalla osumakohta osui kuitenkin jyvän suojakaaren sisään.
Huonon laadun tai valmistusvirheiden aiheuttamia rakenneongelmia aseessa ei ole.

Ase on käytössä erittäin mukava. Se on hyvän tuntuinen tähtäyksessä ja sen latauskahva on - ainakin minun pituiselleni - erinomaisessa paikassa. Latauskahvaa voi käyttää myös vasenkätisesti ampuen aivan ongelmitta. Aseen pituus kuitenkin tuottaa lataukseenkin ongelman - makuulta täytyy olla suunnilleen 180cm, että kahvaan yltää tähtäyksessä. Hankalassa asennossa se on vaikeaa jo pitkälläkin ihmisellä. Jos pituus on 160cm tai vähemmän, saattaa vaikeuksia olla jo aseen lataamisessa seisaaltaankin tähdätessä.
Latausliike on, kuten olettaa sopii, jäykähkö, mutta aseen saa toki vireeseen heikompikin ihminen ilman ongelmia. Latauskahvassa ei ole teräviä reunoja ja latausliikkeen lopussa kuuluu selkeä naksaus, josta huomaa toiminnan onnistumisen. Kaikenkaikkiaan lataus on erinomainen.
Tähtäinvirheen ansiosta osuminen vaikeutuu, mutta koska osumakohta on kuitenkin melko lähellä tähtäimiä, oppii sentään melko hyvin arvioimaan, että mihin vehje ampuu. Suurin miinus käytössä on kuitenkin lipas - varalippaan mukana kulkemisesta ei kannata uneksiakaan, sillä kuten aikaisemmin on kerrottu, sellaisen kantaminen ladattuna on mahdotonta. Lippaan lataus on sentään melkein yhtä nopeaa kuin sähköaseen lataustikun - senkus kaataa kuulia sisään. Kaatonokalla varustettu pullo auttaa tässä hommassa paljon, mutta sellaista on helinän takia ilkeä kantaa mukana. Lippaan 44 kuulaa ovat kertatuliaseelle aika paljon, vaan tähtäimien riittävän kohdistusmahdollisuuden puute näkyy selkeästi kuulankulutuksessa.
Aseen esikuva on perussotilaan perusase, joten länsimaisen ajattelutavan ansiosta se on pitkä. Sisätiloissa pituus on sen verran toimintaa häiritsevä tekijä, että aseella jää selkeästi alakynteen. Ulkona taas tällä ei ole niin väliä. Vemppukivääreiden ollessa yleensä nuoremmille harrastajille suunnattuja saattaa latauksessa olla ongelmia, kuten tuli jo mainittua.
Aseen hihnalenkit kestävät kantamisen ja siten helpottavat suuresti vehkeen käsittelyä.


Academy M16 A1
Academy M16 A1 oikea kylki

Academy M16A1

Latauskahvan käyttö
M16:n latauskahva on samassa kohtaa kuin oikeakin ja verrattavissa suoravetopulttilukkoon. Kuvassa latausliikkeen ääripää.
Lipas
Lipas on toiminnaltaan samanlainen kuin Maruin moottoripyssyjen. Vapautusnappi syöttöputken takana syvennyksessä.
Ulkopiippu
Kädensuojuksen palat irtoavat kuten oikeassakin, ja niiden takaa paljastuu aseen ainoa, mutta samalla massiivinen "ulkoinen" metalliosa. Koko ulkopiippu, mukaanlukien keskellä oleva iso mötikkä, on metallia, tuoden aseeseen jämäkkyyttä ja painoa.
Rungon merkinnät
Rungon merkinnät ovat samat kuin oikeassakin.
Takatähtäin
Takatähtäimenä on kaksi diopteria, joiden ero on tähtäyksen korkeus. Kummassakin on tähtäystä vaikeuttava värivirhe aukon yläpuolella.

M16 perustuu Eugene Stonerin AR-15 -kivääriin, jonka jenkkiarmeija otti käyttöön Vietnamin sodassa. M16 A1 -mallissa standardisoitiin 1960-luvun loppupuolella siihen mennessä aseesta korjatut virheet. Malli oli käytössä vuoteen 1982, jolloin edelleen kehitelty M16A2 syrjäytti sen. M16A1-mallia on valmistettu paljon, ja sitä löytyykin nykyään sieltä sun täältä - erityisesti Yhdysvaltain köyhemmille maille jakaman materiaalituen ansiosta.

Academyn "Arskassa" pistää heti ensimmäiseksi silmään sen tasaisen musta väritys. Oikessa M16:ssa, kuten myös Maruin sähköasekopioissa, ovat runko ja muoviosat selkeästi eri värisiä. Academyn pyssystä tulee värityksen myötä myös tasaisen muovinen tuntuma. Kaikki ylimääräinen on aseessa samaa valua pohjansa kanssa - toimivia osia ovat siis vain liipaisin, tulivalitsin, latauskahva ja lipas vapauttimineen. Tähän päälle tosin vielä kädensuoja irtoaa kahtena puolikkaana samaan tapaan kuin oikeassakin. Metalliosia ei aseessa ole ulkopinnassa lainkaan.
Aseen tuntuma on vastoin odotuksia hyvinkin jämäkkä. Toisin kuin Maruin sähköaseissa, ei piippu heilu lainkaan - paitsi etutähtäimen jälkeen materiaalin taipuisuuden vuoksi. Syyn näkee kun irroittaa kädensuojat - koko piilossa oleva piippurakennelma on metallia, sisältäen vielä alkupäässä jyhkeän painon. Jostain kumman syystä sitten kahva heiluu kuin mikäkin.
Lipas on aseessa testin ainoa fiksu ratkaisu - kopio Maruin sähköaseen lippaasta. Kuulat työnnetään täyttöaukosta sisään ilman kummempia kellopeliruuvailuja ja ne pysyvät siellä itsestään. Vapautusnappi on piilossa syvänteessä, eikä sitä vedä lippaan ollessa taskussa tai lippaanvaihdon yhteydessä vahingossakaan. Lipas vetää 38 kuulaa, joista kaikki 29:n jälkeen ovat vaikeita tunkea sisään. Aseen mukana tulee lataustyökalu, joka on kopio Maruin tutusta putkesta ja kepistä, mutta muotoiltu vastaamaan aseen lipasta. Maruin latausputken käyttö on hyvin hankalaa, sillä syöttöaukko on aivan erimuotoinen. Lippaaseen jää aina kaksi kuulaa ohi lukituksen, eli ne tippuvat taskussa kannettaessa.
Lippaan vaihto tapahtuu napista, joka on samassa paikassa kuin aseen esikuvassakin - siis nopeasti ja helposti liipaisinsormella paineltavissa ilman käden asennon muutosta. Lipas tippuu aseesta itsestään, mutta takaisin asettaminen ei olekaan aivan yhtä helppoa - lipas lukittuu vain viimeisellä parilla millillä, ja sitä saa usein lyödä pohjaan jotta se lukittuisi kunnolla.
Latauskahva on, kuten pitääkin, rungon takana tukin päällä ja sitä vedetään suoraan taaksepäin. Veto on hivenen kevyempi kuin Maruin G3-mallissa ja kun selkeä naksahdus liikkeen päässä kertoo, että ase on nyt vireessä. Maruin vastaavassa aseessa on etutukissa alas taittuva kahva, jota voi myös käyttää lataukseen. Tämä on pelikäytössä paljon parempi mutta kärsii todentunnun osalta. Varmistin/tulenvalitsin toimii kuten oikeassakin ja on erittäin napakka ja selkeä. Aseen saa väännettyä myös sarjatulelle, mikä toki on hupaisaa.
En ole ikinä nähnyt mitään niin naurettavaa kuin tämän aseen hihnalenkit - ainakaan kun ne ovat tarkoitettu käytettäviksi, päätellen siitä, että mukana kyllä tuli hihna. Hihnat imitoivat aseen esikuvan teräslangasta taivuteltuja, mutta ovat valettua muovia. Ne eivät kestä käyttöä, en viitsinyt edes kokeilla. Ihme kyllä taaempi hihnalenkki ei napsahtanut koekäytössä poikki, vaikka sitä ei saakkaan taitettua sivuun kuten etulenkkiä. Hihnaa voi kuitenkin käyttää aseessa - vetää etummaisen lenkin etutähtäimen alta piipun ympäri ja taaemman takatukin ympäri. Tällöin täytyy kuitenkin taaempaa lenkkiä aika ajoin kiristellä, ettei se tule latauksen tielle.
Aseen takahtähtäintä on mahdollista säätää sivusuunnassa. Dioptereita on kaksi samankokoista mutta eri korkeudella. Säätö ei riitä osumapisteeseen saakka, ja tähän päälle kummassakin diopterissa on värivirhe niin, että reiän yläosan muovi on heikosti läpinäkyvää ja väritöntä. Näin tähtäinreikää ei pysty kunnolla hahmottamaan, mikäli (kuten liki kaikissa tilanteissä) päältä päin tulee vähänkin valoa. Varovainen maalaus tai hätäratkaisuna teippiä peittämään tähtäintä ylhäältä päin auttavat.

Käytössä aseen ergonomia on riittävä. Latauskahvan käyttö on paljon helpompaa ja nopeampaa kuin ensiolettamalta, ja onpahan ainakin yhtä helppoa sekä oikea- että vasenkätisesti. Itseasiassa homma käy parhaiten niin, että antaa liipaisinkäden pysyä kahvallaan ja vetelee latauskahvaa taas toisella kädellä. Latauksen nopeus ja sen jälkeinen tähtäys on nopeudessa ja käytännöllisyydessä verrattavissa pulttilukkokivääriin. Erityiskiitoksen saavat lippaanvapautin ja varmistin, jotka oikeakätisellä toimivat mainiosti liipaisinkädellä ilman asennon muutosta. Notkuva kahva harmittaa, vaikkei sillä sinänsä mitään ratkaisevaa haittavaikutusta olekaan.
Lipas on ehdottomasti testin paras, sillä se ei helise ja mahdollistaa suuremman ammuskapasiteetin varalippaiden muodossa.
Hihnan käytön hankaloituminen ei ole mukavaa, mutta menettelee. Lyhyissä viikonloppupeleissä hihnan merkitys on yleensä pieni, joten mikään pakkohan sitä ei ole pitää.
Ase on, kuten G3, pitkä. Toisin kuin G3:ssa ei tukkia saa helposti irti, joten pituuden kanssa on vain elettävä. Ainakaan pituus ei tuo lyhyenlännillekään vaikeuksia aseen latauksessa.


Academy Thompson
Thompsonin oikea kylki

Academy Thompson M1921

Lipas
Thompsonin lipas. Täyttöluukku auki, syöttöputkessa näkyvät kuulat.
Vasemman puolen tekstit
Vasemman puolen tekstit sekä aseen hallintalaitteet. Lipas irroitetaan työntämällä peukalolla lippaanvapauttimen liipaisimen takana olevaa osaa ylöspäin. Kuvassa näkyy myös haljennut latauskahva. Tukki on irti.
Oikean kyljen tekstit
Tekstit oikealta puolelta. Huomaa varmistimen kiinnitysruuvin alle sijoitettu metallinhohtoinen prikka, ilman sitä ase on käytönnössä jatkuvasti varmistettu.
Tukin irroitus
Tukin saa irti kun painaa irroitusnappia ja vetää tukinsuuntaisesti. Irroitusnappi näkyy tukin päällä kiinnitysuran takana.
Thompson ilman tukkia
Ilman tukkia ase on eri sporttisen näköinen.

Ensimmäisen maailmansodan veteraani John Thompson kehitti nimeänsä kantavan, 20-luvulla kuuluisuutta niittäneen Thompson-konepistoolin heti sodan jälkeen. Malli 1921 oli ensimmäinen sarjatuotantosellainen, ja sen mukaan Academynkin pyssy on tehty. Vehje oli hyvin tehty, mutta kallis valmistaa. Toisessa maailmansodassa aseesta kehitettiin yksinkertaistetut M1- ja M1A1 -mallit. Sodan loppupuolella yksinkertaisempi ja todella paljon halvempi M3A1-konepistooli syrjäytti Thompsonin valmistuksen. Thompson palveli jenkkiarmeijaa 20-luvulta Koreaan saakka, rajoitetuin määrin jopa Vietnamin sodassa. Thompsoneja hankittiin ennen sotia pienissä määrin myös Suomen armeijalle, ja jatkosodassa saatiin täydennystä sotasaaliin muodossa amerikkalaista apua saaneilta neuvostopartisaaneilta.
Jenkkien näkee ajoittain mainostavan Thompsonia maailman ensimmäisenä konepistoolina. Tämä ei ole totta, sillä suunnittelu- ja prototyyppiasteelle edenneitä vehkeitä oli näkynyt aikaisemminkin, ja kaiken päälle saksalaiset saivat jo ensimmäisen maailmansodan viimeisenä vuotena Bergmannin MP/18 -konepistoolin sekä sarjatuotantoon että jopa etulinjan käyttöön. Thompsonin sarjatuotantomallin ilmestyessä myös Suomi-konepistoolin kehitys oli jo aluillaan.
Academy valmistaa aseesta kahta mallia - suoralla kädensuojuksella ja tankolippaalla, joka tässä arvostelussa käydään läpi, sekä etukahvalla ja rumpulippaalla, joka on ainakin elokuvissa enemmän nähty.

Thompson on ensivilkaisultaan hienon ja siististi toteutetun näköinen. Käteen ottaessa tukkiin sijoitettu iso paino tuo jykevyydentunnetta. Puuimitaatio on taas hinnan huomioon ottaen hyvää, ei läheltä uskottavaa mutta ajaen asiansa parin metrin päästä. Rungon pintaviimeistely on poistanut pahimman muovivaikutelman siitä. Kaiverrukset ovat siistejä ja selkeitä, ja niitä on paljon. Metalliosia ovat hihnalenkit, liipaisin ja varmistin. Hihnalenkkien kiinnikkeet ovat muovia, mutta sen verran jämäkästi kiinni, että veikkaan niiden kestävän aseen painon. Piipun päässä nököttää iso suujarru, jollaista alkuperäisessä M1921-mallissa ei ollut.
Varmistin ja tulivalitsin ovat Thompsonissa eri nipukoita. Academyn vehkeessä muovinen tulivalitsin ei liiku lainkaan, vaan on ja pysyy automaattitulella. Varmistin toimii kuten oikeassakin - paitsi. Nipukan liike on todella raskas lukuunottamatta ampuma-asennon alkumatkaa, jolloin vastusta ei ole juuri lainkaan. Tästä seuraa se, että ase ei pysy ampumavalmiina, vaan nipukka painovoiman ansiosta tippuu aina alaspäin, varmistaen aseen. Vaihtoehtoina on joko tukea varmistinta peukalolla ylöspäin aina ammuttaessa, tai sitten laittaa prikka rungon toiselle puolelle varmistimen ruuvin väliin niin, että ruuvi menee kireämmälle. Tällä tavoin varmistin ei kyllä mene vahingossa päälle, mutta voimaa vaatii laittaa se tarkoituksellisestikin. Aseeta tulee näin siis ns. ranskalaismalli, eli lataa ja ammu, älä varmista.
Tukin pikalukitus toimii kuten oikeassakin - siis kun painaa tukin päällä tyvessä olevaa nappia, voi sen vetää irti. Kiinnilaittaminen tapahtuu asettamalla se urilleen ja työntämällä paikalleen. Samoin kun M16:n lipas, on tukin kiinnitys todella epämääräinen, eikä sen kiinnitymisestä ole juuri muuta varmuutta kuin että työntää kovaa ja kokeilee että lähteekö irti.
Lipas on samanlainen Hicap-malli kuin firman Kalashnikovissakin, muttei suoran muotonsa ansiosta aivan yhtä mahdoton. Siis kuulat laitetaan vapaasti helisemään isoon säiliöön, vedetään syöttöputken jousi alas ja ravistellaan kuulia säiliöstä putkeen, vapautetaan syöttöputken jousi ja ammutaan syöttöputki tyhjäksi. Sitten taas täytetään se edellämainittuun tapaan. Lippaan kiinnitys on hiukka hankalaa ja lippaanvapautin hiukan epämääräisen tuntuinen, mutta lipas ei lähde vahingossa irti. Itseasiassa sitä ei periaatteessa ole pakko irroittaa koskaan - kuulantäyttö tapahtuu nimittäin lippaan pohjasta.
Tähtäimet ovat perinteinen hahlo ja jyvä. Etutähtäin on kiinteä osa suujarrua, takatähtäimessä taas on periaatteessa korkeussäätö - ongelmaksi vain koituu se, että asennon muuttaminen aivan taaimmaisesta johtaa hahlo-osan irtoamiseen.
Latauskahva on rungon päällä keskellä. Se on muovinen sylinteri, joka on keskeltä halki niin, että tähtäimiä pystyy käyttämään sen läpi. Latauskahvan toinen osa katkesi kassissa kantaessa, mikä ei kerro hyvää. Aseen voi vielä ladata, tosin kivuliaasti, mutta entäs sitten kun se toinenkin osa katkeaa..

Tähän mennessä jokainen joka Thompsonia on kokeillut, on ensialkuun nykyaseihin tottuneina ottanut sen aivan väärään asentoon. Vehkeen tukki viettää suunnilleen kaksi kertaa tähtäinlinjasta alaspäin nykyvehkeisiin verrattuna. Moni valittelee tätä aluksi, mutta hetken totuttelun jälkeen huomaa, että kaikesta huolimatta asetta on mukava käyttää ja tähtäyskin onnistuu kivasti. Lisäksi rähmällään ollessa alasviettävä tukki auttaa selviämään pitkästä lippaasta.
Aseen lataus on testin huonoin, enkä ole kyllä koskaa nähnyt vastaavaa. Ensinnäkin latauskahvan halkion terävät reunat ottavat ikävästi sormiin, eikä asetta viitsi kauaa käyttää ilman hanskaa. Toisekseen latausliike on erittäin lyhyt ja epämääräinen, eikä sillä ole lainkaan selkeää loppua. Aina jää miettimään, että jäiköhän vehje nyt vireeseen vai ei. Latauskahvan sijoitus on keskitasoa, yhtä helposti käytettävissä vasemmalla ja oikealla kädellä, ei aivan yhtä hyvässä paikkaa kuin G3:ssa, mutta nopeami käyttää kuin M16:ssa.
Tähtäimet ovat kamalat. Takatähtäimen hahlo on niin lähellä silmää, että sen löytämiseen täytyy keskittyä - siis käytännössä aseella ammutaan tuntumalta jyvää katsellen. Tähtäinten ongelmallisuus ei kuitenkaan siinä mielessä haittaa, että kun niitä ei saa säädettyä kohdilleen, joutuu joka tapauksessa ampumaan tuntumalta.
Liipaisin on hyvin kevyt, eikä siinä juuri ole tuntumaa - siis vireessä olevan aseen kanssa ei paree juoksennella sormi liipaisinkaaren sisällä. Keveyden hyvä puoli, liipaisinvedon pieni vaikutus tähtäykseen, jää paitsioon tähtäyksen muiden puutteiden vuoksi.
Thompsonin suunnitellessa konepistoolia oli eräs tavoite pieni koko, jossa hän onnistukin. Tämä oli kuitenkin vain silloin, sillä 80 vuoden aikana sotilaan peruskivääri on lyhentynyt 20-60cm pistin poislukien, eikä ase enää olekaan kovin pieni - noin 15cm lyhyempi testin pitkiin kivääreihin nähden. Aseen hallintalaitteisiin ei kuitenkaan tarvita pitkää vartta, eli se sopii mainiosti lyhyenlännillekin.
Mukana tuleva hihna on aivan liian lyhyt aseen mukavaan tai edes välttävään kanniskeluun. Nopeasti irroitettava tukki auttaa aseen pakkaamisessa pieneen tilaan sekä myös taistelussa, mikäli ei pidä hihnaa kiinni ja mukana on jokin sopiva kantolaite, johon tukin saa nopeasti tuikkaistua.

Aseiden yleinen toimivuus

Kaikki aseet osoittautuivat melko luotettaviksi. Syöttö- ja laukaisuhäiriöitä tapahtui melko vähän, Maruin aseessa vähiten. Aseet sietivät talvea kiitettävästi, eikä hoppi ei juuri kärsinyt kylmästä. Aseita testattiin raa'asti ja pitkään, eikä hajoamisia ilmennyt Kalashnikovin koneistoa ja Thompsonin latauskahvaa enempää. Lipas ei irronnut taistelutilanteessa tarkoituksetta yhdestäkään aseesta.

Hop-up oli hienoinen yllätys kaikissa. Saimme testiin käyttöön KWC:n 0,12g ja 0,2g kuulia. Nämä eivät toimineen missään aseista, vaan kaikkien hoppi oli säädetty vaatimaan vähintään 0,25g painoisia kuulia.

Teho ja tarkkuus

M1911 voitti kaikki
Piskuinen Maruin M1911 A1 -vemppupistooli oli samaa tai parempaa tasoa tarkkuudessa ja tehokkuudessa mutta ampui sinne minne tähtäimet osoittivat

Ensimmäiset pelikerrat aseilla olivat hankalia, kantaman ja tarkkuutensa puolesta ne olivat metsässä selkeästi sähköaseita jäljessä. Rauhallisemmissa oloissa suoritettu tauluammunta ja tähtäinten säätö toi ilmi karvaan totuuden.

Kun ase ampuu vain yhden kuulan kerrallaan, ja vaatii vielä sen jälkeen käsityönä latauksen, ovat hyvä tähtäys ja aseen tarkkuus ensiarvoisen tärkeää. Vaikka muovikuula-aseella yleensä näkee että kuinka paljon ohi tuli ammuttua, ei tiukassa pelitilanteessa maali juuri koskaan ole ensimmäisen laukauksen jälkeen ainakaan paremmin hollilla. Taluun ammuttaessa tähtäinten heitto on helppo ottaa huomioon, mutta pelitilanteessa, kun on paljon muutakin mielessä, on etäisyyden heittoon antaman vaikutuksen arvioiminen hankalaa, ja usein tulee hädissään sitten ammuttua ohi. Siksi olikin yllättävää, ettei yhdestäkään testin vehkeestä saatu tähtäimiä säädettyä kohdilleen.

Thompson ja M16 ampuivat suunnilleen yhtä suurta kasaa, eli 19 metristä noin ison miehen ylävartalon kokoista. Noin puolet laukauksista meni noin puolet pienemmälle alueelle. Molemmilla heitti tähtäys hiukan alle metrin, tosin eri suuntiin. G3 ampui liki kaikki laukaukset noin A4-paperin kokoiselle alueelle ja lisäksi muutaman kuulan niin, että koko kasa kattoi noin A3-paperin alan. G3:n tähtäimet heittivät kolmisenkymmentä senttiä. Vertailuksi Tokyo Maruin VSR-10 -vemppukivääri ampui täsmälleen kohdilleen noin vaaksan kasan.

Tarkkuudessa ja kantamassa yksikään aseista ei piessyt Maruin uutta Colt M1911 A1 -vemppupistoolia. Mainitun pistoolin tähtäimiä ei saa säädettyä paitsi viilalla, vaan silti vehje ampuu kohdilleen.

Helpohko ratkaisu tähtäinongelmaan on - halpispunapistetähtäimen kiinnittäminen. Maruin G3-malliin sellaisen saa helposti ja nopeasti, kunhan ruuvaa noin sentin levyisen pellinpalan kiskoksi rungon päälle. Thompsonissa ja M16:ssa tämä ei ole niin helppoa, mutta tekevä keksii.

Yhteenveto

Testin lopputulos oli minulle yllätyksellinen pettymys. Aseiden tekniikka ja laatu - poislukien Thompsonin hajonnut latauskahva ja Kalashnikovin koneisto - ovat sillä tasolla kuin tähän hintaan voisi olettaakin, mutta kyllä 100-179 euron sijoituksella pitäisi saada vehje, jolla kelpaa pelata hyvin - siis jolla voi tähdätä. Toki saattaa olla, että tähtäysongelmat ovat vain yksilökohtaisia, ja että tähän testiin osuivat ne huonot yksilöt. Tosiasia on kuitenkin se, että Maruin 1911 A1 Government vemppu on suunnilleen G3A3:n veroinen tarkkuudessa, ampuu sinne minne tähtää, ei hajoa käsiin ja mahdollistaa lisälippaiden kannon, aseen hinnan jääden alle puolen kivääreistä.
Kivääreiden etu pistooleihin on niiden vakuuttava ulkonäkö - pelkällä pistoolilla ei näytä sotilaalta. Vemppukiväärillä sekaantuu isommissakin peleissä joukkoon, eikä näytä alakynnessä olevalta. Lisäksi kiväärillä on nopeampi ja helpompi tähdätä ja tulinopeuskin on suurempi. Lipaskapasiteetti vahtaa useaa pistoolin lipasta. Silti, kun hinnan ja tähtäyksen puutteen ottaa huomioon, on vemppukivääri parempaa vastinetta rahalle. Toisaalta, mikäli tähtäys toimisi paremmin (ja jos vaikka laittaa sen punapistetähtäimen), on kivääreissä useamman pistoolinlippaan verran ammuksia vaikka vaihdossa kestäisikin kauemmin, ja tähtäyskin paljon helpompaa ja nopeampaa tukin, isomman koon ja painon takia. Mikäli tähtäys toimisi, antaisin heti suositukseni M16- ja G3-kivääreille.


G3A3
ValmistajaTokyo Marui
Lähtöenergia0,67J
Hinta179 €
Lausuma
Huolimatta mallin iästä tekee työn laatu tästä testin parhaan pyssyn
Plusmiinus
  • Paras tarkkuus, tähtäimet säätyvät edes suunnilleen kohti kohdetta
  • Paras lataus
  • Kamalin lipas
  • Natisee paljon, kun muut eivät lainkaan
M16 A1
ValmistajaAcademy
Lähtöenergia0,53J
Hinta120 €
Lausuma
Academyn pyssyistä paras. Ainoa ongelma tähtäinten riittämättömyys.
Plusmiinus
  • Paras lipas
  • Tähtäinten säätö riittämätön
Thompson SMG
ValmistajaAcademy
Lähtöenergia0,62J
Hinta110 €
Lausuma
Hieno ulkonäkö.
Plusmiinus
  • Lippaan kapasiteetin pilaa sen vaivalloinen ja äänekäs "välilipastus"
  • Tähtäimiä ei voi säätää
  • Erittäin huono latauskahva ja epäselvä latausliike
AK-47
ValmistajaAcademy
LähtöenergiaSamaa luokkaa kuin muillakin
Hinta110 €
Lausuma
Hieno ulkonäkö, vaan kun hajoaa jo sisäänajossa.
Plusmiinus
  • Hajoaa sisältä itsestään
  • Lipas vielä huonompi kuin Thompsonissa