Etujalat kääntyvät. Käännöllä etujalat saa käyttöasentoon, samoin ominaisuus auttaa aseen kääntelyä asemassa.

Tämä kuva rajaa sisälleen aseen kaikki toimivat osat. Vasemmalla näkyy patruunavyön syöttöaukko, josta pilkottaa kuulasäiliön seinämät. Iso härdelli laatikon kannen yläpuolella oikealla on laatikon kannen lukitusnappi, kansi avautuu, kun nappia työntää eteenpäin. Oikealla alhaalla on tukin lukitusnappi.

Lukitussalvan nostaminen mahdollistaa sysärin irtikiertämisen.

Tukki käännetään 90 astetta ja vedetään irti.

Historiaa

Eräs Eurooppalaisen eläinmaailman erikoisuuksista, saksalainen, kehitti karvan verran ennen toista maailmansotaa nykyaikaisen yleiskonekiväärin. Kyseinen pyssy, Mauserin MG/34, oli aikansa mittapuun mukaan kevyt, helposti yhden miehen käsiteltävissä oleva tuliase. Sen sai hetkessä asennettua raskaaseen kenttä- tai ilmatorjuntalavettiin, mutta etujalkojen ja kivääriperän ansiosta sitä saattoi käyttää myös sellaisenaan, ampuminen onnistui jopa liikkeestä. Se oli vyösyöttöinen, mikä takasi suuremman tulivoiman - sen ajan kannettavat tukiaseet olivat lipassyöttöisiä pikakivääreitä. Vyöt sai kerittyä rullalle ja asennettua 50 patruunan vetoiseen rumpulippaaseen, jonka ansiosta ase oli mahdollista pitää aina ampumavalmiina. Ase oli ilmajäähdytteinen, mutta kesti silti kovaa käyttöä, sillä piipun pystyi vaihtamaan helposti ja nopeasti.
MG/34 oli saksalaisen laatutuotteen peruskuva, hienosti tehty, kestävä ja tarkka. Sodan alettua se havaittiin kuitenkin kalliiksi ja hitaaksi valmistaa. Lisäksi kovassa taistelussa ase huomattiin herkäksi hiekalle. Suunnitelutyö aseen paranteluksi aloitettiin heti, ja lopputulos näki ensimmäiset taistelunsa Afrikassa kesällä 1942. Uuden MG/42 -mallin suurimmat edut olivat nimenomaan valmistuksen helppoudessa ja luotettavuudessa. Siinä missä MG/34 jyrsittiin esiin teräspalikoista, saatiin MG/42:n perusrakenne peltilevystä prässäämällä - yksinkertaisempikin arvaa, kumpi on helpompaa ja nopeampaa. MG/42 on armeijatekniikkaa parhaimmillaan - vähän osia, yksinkertainen ja luotettava. Aseen perusidea oli edelleen täsmälleen sama ja muotokin pitkälle samanlainen. Kuitenkin melkein kaikki MG/42 -mallissa osattiin tehdä yksinkertaisemmaksi ja siten myös paremmaksi käyttää - esimerkiksi etujalkojen käyttö, piipun vaihto ja lavetille asennus kävi nyt helpommin, nopeammin ja likaisissa olosuhteissa luotettavammin. Saksalaisten taktiikat oli jo valmiiksi hiottu erittäin tehokkaaksi yleiskonekiväärin käytölle, ja nyt kun luotettavuusongelmat oli korjattu ja aseita saatiin rintamalle, näytti MG/42 kyntensä erittäin tehokkaana sotapelinä ja sai runsaasti mainetta sellaisena. Maineen mahdottoman leviämisen mahdollisti aseen selkeästi kaikesta muusta erottuva käyntiääni - vehkeellä oli julmettu tulinopeus, joka suurta patruunaa ammuttaessa antoi äänen, joka kertoi sekä omille, että viholliselle jo kauas MG/42:n olevan paikalla. Konekiväärin vaikutus vastustajan moraaliin voi olla jopa tärkeämpikin kuin varsinainen tuho, jonka se aiheuttaa, ja MG/42 osoitti äärimmäisen tehokkuutensa myös tällä saralla.

MG/42 herätti jo alusta alkaen huomiota ulkomailla, ja sitä yritettiin junailla jopa suomalaiseksi yleiskonekivääriksi. MG/42:n tarina kaliberissa 7,62x53R päättyi valmistuslaiteongelmaan - vaikka itse ase on helppo ja nopea valmistaa, ovat laitteet, jotka sen tekemiseen vaaditaan, kalliita ja hankalia tehdä. Saksasta ei riittänyt sodan keskellä ylimääräisiä Suomeen, eikä suomalaisilla ollut resursseja rakentaa omiaan, joten se siitä. Sodan jälkeen Yhdysvaltain armeija tutki aseen käyttöönottoa, mutta muutosvaikeudet senaikaiseen pidempään jenkkipatruunaan johtivat oman mallin kehittämiseen. Jenkkien myöhemmin käyttöönottama M60-konekiväärin syöttökoneisto on kuitenkin kopio saksalaisesta. Sodan jälkeen uusiksi aloitettu tuotanto toi MG/42:n uusilla nimillä moniin Euroopain maihin - mm. Espanjaan, Norjaan, Viroon, Itävaltaan, Italiaan - ja tietysti Länsi-Saksaan. MG/42 on edelleen hyvä raskas konekivääri, ja vaikka Bundeswehr korvasi 1950-luvulla käyttöönottamansa G3-rynnäkkökiväärin parempaan jo 10 vuotta sitten, säilyy MG3 - MG/42:n nykyversio - suunnitelmien mukaan arsenaalissa vielä monta vuosikymmentä.

Moottori-MG

MG/42 -markkinoita airsoft-puolella on pitkään hallinnut saksalaisten toisen maailmansodan pyssyjen paukkupatruunaversioilla kuuluisuutta kerännyt SHOEI. SHOEI valmistaa pyssynsä metalliosat yleensä metallista ja puuosat puusta. Koneistoina vehkeessä on jääräpäisesti ESCORT-kaasukoneisto, joka periaatteessa on aivan ältsin magee juttu. Ko. koneisto on messingistä sorvattu liikkuva lukko, eli aseet ovat harvinaisesti blowback-toimisia. Systeemi vaatii hurjan määrän kaasua, eikä toimi ilman ulkoista paineilma/hiilidioksidipullojärjestelmää. SHOEIn pyssyt ovat kalliita, eikä hinta ole ainoa harvinaisuutta lisäävä tekijä - kaasukoneisto omaa aivan omat ongelmansa ja lisävarusteensa, eikä aiheeseen liittyvää tietotaitoa airsoft-puolella enää juuri ole. Vehkeet ovat lähinnä harvinaisuutensa, hintansa ja kauppiaiden hypetyksen ansiosta keränneet varsinaisen maineen. Ongelmana SHOEIn aseisssa on se, että ko. firman vehkeet on tarkoitettu katseltavaksi, eivät käytettäväksi, ja menevät kaupaksi, vaikkeivät toimisikaan. Henkilökohtaisista kokemuksista voin sanoa, että jos lähipiiristä ei löydy innokasta ja osaavaa kaasupyssyteknikkoa, ovat SHOEIn tuotokset, sekä MG/42 että Sturmgewehr, pelkästään pirun kalliita koristeita.
Pikkuinen erikoisvehkeitä tekevä japanilainen kuulapyssypaja, ANGS, muotoili SHOEIn kaasutoimisen MG/42:n sisään sopivan moottoripyssykoneiston. Osien valmistus ilmeisesti ostettiin halpojen ja nimettömien airsoft-valmistajien tukkumaasta Taiwanista. ANGS alunperin lupaili moottoripyssyään varsin rajoitetuksi eräksi, ja se ehkä sellaiseksi jäikin. Kuitenkin osia tehnyt nimetön Taiwanilainen firma jatkoi hommaansa ja pukkaa pyssyjä liikkeelle vissiin tänäkin päivänä. Vehkeet ovat siis SHOEIn MG/42 -pyssyjä, joista on poistettu alkuperäiset sisukset, piippu, liipaisinkoneisto ja tukki, ja lyöty tilalle uudet vastaavat sekä moottoripyssyn koneisto. Näitä vehkeitä myy ainakin WGC nimellä Ultima ja Guns'N'Guys ihan SHOEIn nimellä, vaikkei SHOEIlla käsittääksen mitään tekemistä moottoripyssyversioiden kanssa olekaan. Aseesta saa myös vihreillä kahvalevyillä, tukilla ja rumpulippaalla varustettua mallia, jota markkinoidaan harhaanjohtavasti nimellä MG3.

Rakenne

Oikea MG/42 koostuu yhdestä valtavasta, melkein koko aseen mittaisesta metallinpalasta, eli laatikosta (rungosta, jossa lukko on) ja vaipasta (metallinen, rei'itetty piippua ympäröivä kuori), joka parhaissa olosuhteissa saadaan prässättyä yhdestä teräslevystä. Tämä antaa aseelle erittäin jämäkän ja kestävän perusrakenteen. Kuulapyssyversiossa vaippa ja laatikko ovat alumiinia ja ilmeisesti erillisiä osia, mutta silti riittävän jämäkästi toisissaan kiinni niin, että tässä on todennäköisesti kaikkien aikojen jämäkin kuulapyssy. Aseen muissa osissa on pientä klappia, mutta vähemmän kuin oikeassa aseessa. Kaikki aseen ulkoiset osat muovisia kahvalevyjä ja perää lukuunottamatta ovat metallia, todennäköisesti alumiinia koko joukko.
Aseen pääkomponentit ovat SHOEIn tekemiä, ja se näkyy selkeästi laatikon vasemmassa kyljessä peräpuolelta - sieltä nimittäin löytyvät aseen ainoat merkinnät, SHOEIn kaivertama teksti "MG42" ja aseen yksilöllinen sarjanumero.

Piipun päässä on sysäyksenvahvistin, eli intin käyneille sysäri. Sen tarkoitus ei tietysti ole pirstoa luoteja, mutta kuten kotimaiseen rynnäkkökivääriin paukkupatruunoita ammuttaessa kiinnitettävän vehkeenkin ideana on, antaa tämä oikealle aseelle vähän enemmän potkua, jotta koneisto jaksaa luotettavasti viedä lukon taakse asti. Kuulapyssyssä osalla ei tietysti ole kuin ulkonäkömerkitystä. Sysäri on kiinni kierteillä, ja sen voi halutessaan ruuvata irti. Perverssinä nippelitietona suomalainen BR-tuote on tehnyt MG/42 (MG3)-yhteensopivan äänenvaimentimen..
Piipun päässä on etutähtäin, jonka voi taittaa piiloon asetta kannettaessa. Etutähtäimen jyvää voi säätää löysäämällä ruuvia ja kääntämällä sitä kuin vaikka auton nopeusmittarin neulaa ikään. Taaempana vaipan päällä on takatähtäin, jossa on reippaasti korkeussäätömahdollisuutta, ja jonka hahlo on käännettävissä piiloon. Takatähtäimen vieressä on myös erikseen pystyyn nostettava ilmatorjuntatähtäin. Tähtäinten välissä on kierteistetty reikä, johon ilmatorjunta-ammunnassa ruuvataan erillisenä osana IT-etutähtäin.
Vaipan juureen asti edeten löydämme aseen oikealta puolelta saranoidun luukun, josta käsin oikeassa pyssyssä vaihdetaan piippu. SHOEI:n pyssyssä luukun takaa löytyy sentään hopinsäätö, moottoriversiossa taas ei mitään.

Aseen toiminnallisen osuus sijaitsee tietysti laatikon kannen alla. Se on saranoitu etupäästään ja avataan työntämällä takapään lukitusnappia eteenpäin. Avautuneen kannen alla näkee sylinterikokonaisuuden kuoret, jossa jousenohjaimen sokka jousen pikavaihtoa varten, sekä aseen kuulasäiliön.
Kuulasäiliö on syöttösiltaan tehty ehkä noin 300 kuulaa vetävä astia, jonka pohjalla on TOPin M60-malleista tuttu kuulia syöttöputkistoon syöttävä vispilä. Toisinkuin TOPin pyssyissä, vispilää pyörittää ihan oma, aseen akusta virtansa saava pieni moottori, jonka liike välittyy moottorin pyörittämästä pyörästä vispilää pyörittävään pyörään kumihihnalla. TOPin systeemissä aseen päämoottorista liikkeensä saava syöttökoneisto junttaa kuulat sisään voimalla, ja TOPin syötön ongelmat johtuvat yleensä ihan muusta kuin varsinaisista syöttöosista. MG/42:n kanssa on toisin, vispilä ei oikein jaksa pyörittää kuulia mitenkään älyttömän luotettavasti, ja keikahtaa helposti ja ärsyttävästi pois paikaltaan.
SHOEIn aseessa syöttösillan voi nostaa ylös, mutta moottoriversiossa se on kiinnitetty ruuvilla paikalleen. SHOEI on jostain käsittämättömästä syystä leikannut syöttösillan vasemman pään kielekkeet liian lyhyiksi, joten aseeseen ei saa aitoa rumpulipasta kiinni. Koska moottoripyssy on SHOEIn pyssystä muutettu, koskee sama myös sitä.
Aseen rataslaatikko on kaksiosainen. Moottori, sähköosat ja rattaisto löytyvät aseen liipaisinkoneistosta, eli kahvasta, joka on erillinen, laatikon alapuolelle kiinnitetty osa. Männän ja syötön osat ovat omassa, isossa ja kulmikkaassa laatikossa, joka iso ja paksu alumiinista tehty kulmikas laatikko, ja sijaitsee laatikon sisässä siellä, missä oikeassa ja Shoein aseessa on lukko osineen. Rataslaatikon kuoret, sähkö- ja liipaisinosat ja jousenohjain ovat tietysti ihan omia palikoitaan, mutta muut sisuskalut ovat Maruin kakkos- ja kolmoslaatikoista tuttua peruskauraa, mikä takaa hyvän toiminnan, viritettävyyden ja varaosahuollon.
Kuten sanottu, laatikon alapuolella on liipaisinkoneisto kehyksineen, joista jälkimmäinen muodostaa aseen kahvan. Alkuperäisessä SHOEIn kaasuaseessa tämä palikka on sisältäkin hyvin samanlainen kuin oikean aseen liipaisinkoneisto, ja sen saa irti irroittamalla yhden sokan. Moottoripyssyssä liipaisinkoneisto kuitenkin pitää sisällään aseen päämoottorin, rattaiston ja tietysti liipaisimen sähköosat, mistä johtuen se tehty aivan kokonaan uusiksi, ja on hankalammin irroitettavissa. Tilanpuutteen vuoksi moottoripyssyssä varmistin, joka on kahvan läpi liipaisimen takaa menevä tappi, tehty toimimattomaksi. Hätäratkaisuna laatikon vasemmalle puolelle kahvan taakse latauskahvan kiskoon on asennettu pieni koulun elektroniikkatunneilta tuttu vipukytkin, josta on pelkkää haittaa. Omastani se murtui irti, eikä uutta ole asennettu. Ase on näinollen aika vaarallinen - lipastahan siitä ei saa irti, ja liipaisinkin on herkkä kuin mikä.

Laatikon oikealla puolella urassaan kulkee aseen latauskahva. Kuten moni muukin SHOEIn osa, on tämä hyvin paljon samanlainen kuin oikeassakin pyssyssä. Latauskahvalla on alkuperäisessä kaasukoneistossa ihan oikeaa tehtävääkin - sillä vedetään ja lukitaan lukko taakse. Moottoripyssysä ei lukkoa kuitenkaan ole, joten latauskahvakin on täysin turha. Sitä voi periaatteessa liikuttaa, mutta tilaa on niin vähän, että liike on karhean hankalaa. Vaikka MG/42:n latauskahva oli nimenomaan muotoiltu helposti käytettäväksi ja kuljetusta kestäväksi, on SHOEIn huono materiaalivalinta ongelmana tässäkin palassa - latauskahva sojottaa aseen oikealla puolella, ja ottaa vastaan kaiken painon, mikäli ase makaa oikealla kyljellään. Alumiinista tehty latauskahva napsahtaa poikki helposti, ja uusi maksaa mansikoita. Omasta aseestani olen irroittanut varsinaisen kahvaosuuden kokonaan, eikä sitä siksi näy kuvissakaan.

Tukki on muovinen mötikkä, jossa on kiinni iso metallinen kiinnityspalkki. Se lähtee aseesta nopeasti irti - painaa laatikon alapuolella tukin kiinnityskohdasta löytyvää nappia, kääntää tukkia 90 astetta myötäpäivään ja vetää irti. Moottoripyssyssä perää pitävät tietysti kiinni vielä johdot, mutta liitoksen kohdalla on onneksi liitin. Oikeassa ja SHOEI:n aseessa näin saadaan lukko poistettua aseesta, ja moottoriversiossakin on samankaltainen mahdollisuus - sylinteriyksikön kuoret ovat takaa avoimet ja jousenohjain sokalla kiinni. Kun sokan ottaa irti, saa aseen jousen ja männän vedettyä ulos. Näin aseen jousen voi periaatteessa vaihtaa purkamatta asetta kummemmin, mitään hyötyä en tosin tälläiselle ominaisuudelle ole löytänyt. Perän irroitettavuus on sensijaan osoittautunut oikein kivaksi ominaisuudeksi - hankalan kokoinen ja muotoinen ase lyhenee yllättävän tehokkaasti. Lisäksi akun lataus on helpointa irroittamalla perä itse akun sijaan.
Tukki pitää sisällään akun ja sulakkeen rasioineen, sekä asianmukaisen piuhoituksen. Akkutilaan päsee käsiksi irroittamalla tukin perälevyn, joka on kiinni ruuvilla. Akkutilaa ei ole kovin paljoa, eikä aseeseen saa large-akkua, jollaisen tulitukiaseen luulisi ansaitsevan. Tilaa on kuitenkin riittämiin niin, että aseeseen mahtuu moni hyvin saatavissa oleva erikoisakku, esimerkiksi useimmat nuntsakuakut. Liitin on näille akuille harvinainen large-malli, mutta liittimen vaihtohan ei ole iso homma, saatika adapterin tekeminen. Omaa pyssyäni olen pyörittänyt Sanyon 1700mAh AA-kennoista kasatulla kaksiosaisella 9,6v akulla. Akku on sen verran iso ja koneisto hoonattuna sen verran liukas, että tulivoimaa riittää, eikä akkua joudu vaihtamaan turhan usein - oikeastaan akku kestää pidempään kuin hauskuus aseella pelaamisessa.

Etujalat ovat oma yksikkönsä ja kiinni aseen vaipassa pikalukituksella. Vaipassa on kaksi kohtaa etujalkojen kiinnittämiselle - etu- ja takapäässä. Näin on helposti ratkaistu kompromissi, joka useimmissa nykykonekivääreissä on ratkaistu sijoittamalla etujalat noin puoleenväliin piippua.

Toimintakuntoiseksi

Kuten arvata saattaa, ei näin kallis ase sentään suoraan laatikoista toimi. Kaikeksi onneksi, toisin kuin SHOEI:n alkuperäisaseen kanssa, tälle vehkeelle löytyi sentään osaava, suomalainen korjaaja. Tästä on kiittäminen aseen vakiotavaraa syöviä sisuksia.

Pari ensimmäistä testikertaa eivät menneet hyvin. Ensimmäisellä kerralla ase ei suostunut syöttämään ja toisella kerralla rattaat söivät männän rikki. Ase saatiin kuntoon ja se ampui pari testisarjaa hyvin, jonka jälkeen se alkoi toimimaan hyvin huonosti. Pian ase lopetti syöttämisen ja mäntä pursiutui uudelleen. Hyvän aikaa koristeena lojuttuaan vehje lähetettiin T:mi Hi-Flowille, jossa ase kävi läpi oikein perusteellisen hoidon. Eräs ongelman syistä oli aika erikoinen: (hajonneeseen) syöttö-yksikköön oli linttautunut kuulapussin niitti. Sen siitä saa, kun lippaaseen voi kaataa kuulia suoraan pussista..

Syöttöyksikkö ei edelleen ole luotettavuudeltaan peruskallioon verrattavaa kamaa, ja voin kuvitella, että se joku kaunis päivä menee uudestaan sijoiltaan. Ase syöttää kuitenkin paremmin kuin osasin odottaakaan, eikä yleensä aiheuta ongelmia.

Ammunnan puolelta lopputulos oli kuulapyssyksi oikein kiva. Toimintakuntoisuuteen säätämiseen liittyi M120-jousen ja KM:n valmistaman 509mm tarkkuuspiipun asennus. Vehje suoltaa hirmuisella tulinopeudella kuulaa keskimäärin 1,1J teholla ja hiukan vakiosähköä paremmalla kantamalla.

Käytössä

Oikea MG/42 on viholliselle kuolemanvaarallinen suunnilleen niin pitkälle, kuin ampujan silmä kantaa. Ase on suunniteltu tuottamaan tuelta ammuttua tulitukea, eikä 20 laukauksen sekuntivauhdilla toimivaa voimakasta kivääripatruunaa ampuvaa asetta juuri muuten pysty käyttämäänkään. Nämä seikat näkyvät vahvasti aseen ergonomiassa - sillä voi käytännössä ampua vain tuettuna tai lonkalta. Muovikuulaversio on sen verran kevyt, että, varsinkin kun ei tarvitse huolehtiä vyön liikkeestä tai varsin vauhdikkaasti poistuvista hylsyistä, hätätilanteessa vehkeellä voi ampua myös olalta. Aseen muotoilu, painopiste ja pituus kuitenkin tekevät tämän erittäin hankalaksi ja pidemmän päälle mahdottomaksi. Nämä ominaisuudet rajoittavat vahvasti aseen käsittelyä kuulapyssypelissä, jossa ihanteellinen ampumaetäisyys on yleensä 0-30 metriä.

Ihanteellisen ampumatilanteen valmisteluissa etujalat käännetään ympäri, poljetaan maahan sisään ja asetta työnnetään eteenpäin etujalkoja vasten. Näin ammuttaessa etujalat harottavat 45 astetta ampujaan päin, pureutuen rekyylin voimasta maahan. Aseessa ei ole kädensuojaa edessä siitä yksinkertaistesta syystä, että etujaloista on parempi kantaa. Etujalat ovat suunniteltu niin, että käyttöasennossa ne eivät mene 45 asteen kulmaa pidemmälle taaksepäin. Taistelutilanteessa aseen kanssa on tarkoitus liikkua niin, että itse ase on lonkalla, ampumakäsi aseen kahvalla ja toinen käsi roikottaa asetta etujaloista. Jos on pakko ampua saman tien seisaaltaan, on ampujalla näin etujaloista taakse ja alas vetämällä mahdollisuus jonkinlaiseen kontrolliin. Tärkeämpänä ominaisuutena tästä asennosta on helppo syöksyä maahan ampuma-asentoon, ase menee heittämällä paikalleen, kun etujalat eivät taitu enempää.
Jos joku ei ylläolevasta tajunnut, voidaan tämä tiivistää kahteen asiaan: a) etujaloilla on erittäin tärkeä merkitys aseen käytössä ja b) asetta käytettäessä kohdistuu etujalan kiinnityspisteeseen suunnaton rasitus. Kohta b) on nyt erittäin huomionalainen, sillä, kuten liki koko muukin ase, etujalkojen sarana on tehty alumiinista. Alkuperäinen osa on tehty aseteräksestä, jonka kestävyys on aivan eri luokkaa. Osa on tietysti muotoiltu olettaen, että sillä on teräksen kestävyys. Lopputuloksena on se, että olen pätkäissyt kaksi (2) SHOEI:n etujalan saranaa ennenkuin pääsin kunnolla pelaamaan aseella kertaakaan. Uudet etujalat maksavat aivan törkeitä summia.

Lopputulos on se, että asetta ei voi käyttää niinkuin sitä on tarkoitettu, mikä tekee pelaamisesta aika kömpelöä. Etujalkoja taittuvassa asennossa pitäen ja varovasti säheltäen hauskuutta riittää kuitenkin sentään sen verran, että vähän plussan puolelle jäädään. Oikean aseen etujaloilla ase olisi varmasti jopa nautinnollinen pelata, eli jos joku semmoset omistaa, ottakaa toki yhteyttä.

Etujalkojen etummainen kiinnityskohta on paras liikkuvalle metsäpelille. Oikealla aseella voi valita ihanteellisen tuliaseman kauempaakin ja etujalkoja voi käyttää niinkuin on tarkoitettu, toisaalta, mikäli pokka kestää realismista tinkimisen, kuulapyssyllä voi ottaa sellaisia tuliasemia, joissa tuki ei millään riittäisi pitämään kovasti potkivaa asetta paikallaan. Tällaisissa tilanteissa sopii usein taittaa jalat kiinni. Poteroista ja suojien takaa ampumiseen jalkojen taaempi kiinnityspiste on yleensä parempi.

SHOEI on tehnyt aseensa niin, että se käy suoraan oikean aseen lavetteihin. Valitettavasti sama ei koske moottoripyssyversiota. Liipaisinkoneisto kuorineen on kokonaan uutta osaa, eivätkä ANGSin suunnittelijat valitettavasti ole viitsineet olla millintarkkoja mitoista ja sijoituksesta. Näinollen ase käy kyllä suoraan ilmatorjuntalavettiin, joka kiinnittyy etujalkojen kiinnityspisteeseen, mutta maamaaleja vastaan tehtyyn kenttälavettiin ase istuu killiin, tosin käyttö silti onnistuu.

Lopputiivistys

Aseen paras puoli on se, että se näyttää siltä itteltään ja toimii. Syötön olisi voinut tehdä paremminkin, näin kalliista aseesta olisi mielellään maksanut vähän enemmän, jos sillä olisi saanut laatikkolippaista tutun letkusyötön. Etujalkojen heikkous on iso pettymys. Se, että ase ei muodoltaan sovi airsoftiin, ei tullut ostaessa kauhean suurena yllätyksenä. Tehopelaajan superpyssyn olisi varmasti saanut helpommalla ja halvemmallakin, ase täyttää kuitenkin tärkeimmät vaatimukset - näyttää hyvällä ja mahdollistaa edes jonkinlaisen pelaamisen.