Tämän aseartikkelin teki mahdolliseksi Proairsoft. Mikäli kyseistä pyssyä mielit, sieltä niitä saa.

Pakkaus oli niin pieni ja nätin näköinen verrattuna aikaisempiin, että se oli pakko kuvata. Huomaa mukana tullut uudenmallinen lataustyökalu.

Lähikuva laatikon oikeasta kyljestä, näkyvissä tulivalitsin, takatähtäin, luisti ja oikeassa kulmassa purkutappi jolla kädensuojat irroitetaan.

Laatikon vasen kylki. Ei paljoa uutta. Kuten näkyy, vaihdin on kummallakin puolella.

Lähikuva etutähtäimestä. Jyvän edessä oleva iso möllikkä on yötähtäin, joka kuvassa on laskettu alas.

Tähtäimet. Takatähtäin on pyörivä rumpu, josta voi valita kolmesta erikokoisesta diopterista sekä hahlosta, joka kuvassa.

Hoppia voi säätää hylsyportista kun luistin vetää taakse. Vasempaan rullaus tuo lisää hoppia.

Lähikuva kädensuojasta, oikealta kyljeltä. Kiskot ovat muovia, ja kuten niissä olevista kuusiokoloruuvien kannoista voi päätellä, saa ne helposti irti.

Kädensuoja irroitettuna. Akku lepaa muotoillussa paikassaan vinossa piipun päällä.

Akku ja kädensuojat irroitettuna. Näkyvissä ura, johon akun piuhat menevät piiloon, sekä piipun alla mustana möllikkänä esiintyvä sulakekotelo. Kuten näkyy, kädensuojien sisässä on aika paljon tavaraa.

Liipaisinkaaren voi taittaa sivulle rukkaset kädessä ammuttaessa.

Liekinsammutin irti ruuvattuna, kierteet näkyvillä.

Purkutappi. Väkäset vähentävät mahdollisuutta tapin vahingossa irtoamiseen.

Tukin aukaisu. Rungosta pilkistää rataslaatikko. Tukin päädyssä näkyvissä toinen hakanen, joka varmistaa tukin kiinni pysymisen.

Vasemmalla kaksi uudemmanmallista lipasta, keskellä yksi vanhanmallinen ja oikealla kaksi uudempaa kotikutoisen lippaanvetimen kanssa.

Kuvassa kustom-akun suunnittelua: AA-paristojen kokoisia 1100mAh NiCd -kennoja saisi kädensuojan sisuksiin piilotettua 8kpl ilman muuta muokkausta kuin akun pidikkeen irroitus. Tämä tarkoittaa siis 9,6v 1100mAh -akkua.

Swiss Arms SG 552

Sveitsin vanhin ja suurin asefirma perustettiin vuonna 1853 rautatievaunuja valmistamaan, ja se aloitti asetuotannon Sveitsin armeijalle vuonna 1860, tuolloin nimeltään Schweizerische Wagons Fabrik. Firma vaihtoi melko pian nimensä Schweizerische Industrie Gesellschaftiksi, joka lyhennettiin myöhemmin muotoon SIG. Firma on alusta lähtien ollut vahvike sille mielikuvalle, että kaikki mikä Sveitsistä tulee, on pirun hyvin tehty ja kallista. 1900-luvun alkupuolella firma sai mainetta aseteollisuuden alihankkijatoiminnasta, valmistaen maailman ensimmäiset sotilasautomaattikiväärit, Mondragonit, Meksikolle sekä toimien maailmansotien välissä yhteistyössä saksalaisten asefirmojen kanssa, jotka eivät itse saaneet tuottaa aseita, edesauttaen suuresti mm. maailman ensimmäisen kunnon yleiskonekiväärin, MG/34:n, syntyä.
Sotien jälkeen firma jatkoi erinomaisten pyssyjen valmistamista Sveitsin armeijalle sekä laadukkaiden vientituotteiden tekemistä, kärsien Sveitsin poliittisista aseviennin rajoituksista. Tämä johti saksalaisen Sauer & Sohnin liittämiseen firmaan, mikä edelleen toi SIG-Sauer -pistoolit maailmalle. Firman nimi vaihtui toisen kerran vuonna 2000 muotoon Swiss Arms AG, jolloin kaksi saksalaista sijoittajaa osti yhtiön. Tokyo Marui ei ilmeisesti ole vielä reagoinut nimenvaihdokseen, eikä kovin moni muukaan.

Firman SG 550-rynnäkkökivääri kehitettiin varta vasten Sveitsin armeijaa varten, kun se 1970-1980 lukujen vaihteessa päätti vaihtaa Stgw.57 -rynkkynsä (myöskin SIGin valmistama) johonkin uudempaan. Ase valittiin Sveitsin armeijan uudeksi rynkyksi 1983 nimikkeellä Stgw.90 ja tuotanto aloitettiin 1986. Aseesta on neljää eri versiota, eroina vain piipun (ja siihen liittyvien osien) pituus: SG 550, eli pitkä perusmalli, SG 551 Long Barrel, eli keskipitkä malli pitkällä piipulla, SG 551 ("SWAT"), eli keskipitkä malli ja viimeisenä SG 552 ("Commando"), eli pirun lyhyt malli. Pyssy on Sveitsin armeijan palveluskivääri ja vientimyynti eri maiden viranomaisten erikoisyksiköille on ollut ilmeisen onnistunutta.
SG 552 on siis todella lyhyt, konepistoolin kokoinen rynnäkkökivääri. Se on erikseen suunniteltu erikoiskäyttöön ja on siten ainakin antamaltaan mielikuvaltaan haitekimpi kuin linjaston muut mallit, aina tärkeää markkinoinnin kannalta. Pyssy on myös Suomen rajavartiostolla konepistoolia ärhäkkäämpänä vaihtoehtona ja se on yksi vaihtoehdoista Poliisin samaan tarkoitukseen hankittavaksi pyssyksi.

SG 550 -mallistossa ei ole mitään vallankumouksellista. Toimintaperiaate ja rakenneratkaisut ovat suoraan kopioitu maailman ensimmäisistä rynnäkkökivääreistä 60 vuoden takaa, mutta onpahan aseeseen sitten niiden päälle laitettu kaikki nykyajan vaatimusten mukaiset ominaisuudet, vähän päällekin, ja koko paketti pistetty kasaan maan tapaan erittäin tarkalla työllä ja erinomaisista materiaaleista. Ei pyssy mitenkään erityisen vanhentunutkaan ole, mittavin uudistus rynnäkkivääreissä viime vuosina on rungon valmistaminen muovista teräsvahvikkein, eikä sekään ole merkittävästi pudottanut aseiden painoa.
Kaksiosainen laatikko on prässättyä terästä ja kätkee sisäänsä samalla periaatteella toimivan koneiston kuin luotettavaksi haukuttu Kalashnikovikin, eli suljetulta lukolta ampuvan kaasumäntätoimisen pyörähtävällä lukolla. Aseen piipussa on siis aukko, josta luodin perässä kulkevat ruutikaasut kulkeutuvat piipun yläpuolella olevaan kaasumäntäjärjestelmään, työntäen mäntää putkessaan taaksepäin. Mäntä taas työntää luistia, joka vuorostaan liikuttaa lukkoa taaksepäin, joka vetää tyhjän hylsyn ulos kammiosta ja viskoo sen pihalle. Kun lukko on saavuttanut äärimmäisen taka-asentonsa, työntyy se jousen voimalla eteenpäin ja nappaa samalla lippaasta uuden patruunan kammioon. Kun lukko on sulkeutunut, on ase taas ampumavalmis.

Aseen metalliosat punaisella merkittynä

Tokyo Marui SIG SG 552 SEALS

Maruin SIG SG 552 on uutta tuulta firman vanhempaan aselinjaan. Rakenne pohjautuu vahvasti edellisiin pyssyihin mutta eroa on otettu muutenkin kuin pituuden puolesta. Aseesta uupuu pursketulen mahdollistava piirilevy ja sen merkinnät kertovat aseen olevan jenkkilässä myytävä vientiversio. Marui markkinoi aseen olevan jenkkilaivaston erikoisporukan SEALSin käytössä, vaan enpä ole löytänyt vastaavaa, edes vähän todellisuuteen perustuvaksi vivahtavaa, tietoa mistään muualta kuin Maruilta. Kuulostaa kummalta, sillä jenkkilaivastolla on varmasti riittävän paljon kotimaisiakin 5,56mm kaliiperin lyhyitä rynkkyjä.

SG 552 saapuu Maruilta yllättävän pienessä ja fiksussa laatikossa. Tavanomaisen styroksin sijaan laatikko on taiteltua pahvia ja niin pirun nätti, että asiasta oli pakko erikseen mainita oikein kuvan kera. Erityisen hauskaa on kuulapussin kätkeminen sellaisen pahviläpyskän taakse joka matkii 5.56x45mm NATO -ammusrasian tekstejä. Aseen ilmestyessä se debytoi myös Maruin uuden lippaanlataajan, jota nyttemmin saa myös irto-osana ostettua.

Lippaanlataaja

Uusi lippaanlataaja on aivan omanlaisensa laite. Aikaisemman putken ja tikun sijaan se on kaksirivisen pistoolin lippaan kokoinen ja -muotoinen laite. Toisessa päässä siinä on hicap-lippaan tapainen kannellinen syöttöaukko, josta kuulat kaadetaan sisään, kapasiteetin ollessa noin 110 kuulaa. Tämän vieressä on syöttötappi, jota alaspäin työntämällä tulee laitteen toisessa päässä olevasta aukosta ulos neljä kuulaa per painallus. Tapin voi lukita kuljetusta varten alas. Laite on kokonaan muovia ja himmeästi läpinäkyvä niin, että sisällä olevien kuulien määrän voi lukea kyljen merkeistä.
Lippaiden lataus aikaisempaan putkisysteemiin on ensinnäkin huomattavasti nopeampaa ja helpompaa, mutta toisekseen myös taloudellista. Ylipitkien putkien kanssa sählätessä meni lippaallinen jos toinenkin kuulia maahan, eikä kuulien saaminen tikkuunkaan ollut yksinkertaisimmasta päästä. Edelleen etuna on laitteen helppo kuljetettavuus - se menee työkauluille ja pistoolin lippaille tarkoitettuihin tetsaritaskuihin ja sitä voi kantaa täysin käyttövalmiina - kuulasäiliön ollessa täynnä eivät kuulat pidä sen sisässä ääntä liikuttaessa.
Pidemmän ajan kokemusta laitteesta on, ja on havaittu, että likaiseksi päästyään sen toiminta heikkenee huomattavasti - tappi ei työnnä kuulia ilman väkivallan käyttöä ja lukittuu ajoittain alas. Vehkeen avaaminen, putsaus ja voitelu silikoniöljyllä auttaa, mutta pienten osien lentelyä pitää varoa. Enemmän henkilökohtainen ongelma kuin miinus on sitten vehkeen turhankin kätevä koko - kun sitä käyttää vain latauspaikalla mutta kuitenkin niin usein, ettei sitä pakkaa aina sijoilleen, olen näitä pieniä palikoita vuoden sisään hukannut jo kaksi kappaletta. Hankalammin kuljetettava iso tikku oli sentään useammin selkeästi näkyvillä.

Rakenne yleisesti

Modernista yleisilmeestä ja markkinoinnistaan huolimatta pyssy noudattelee niitä perinteisiä linjoja, jotka jo maailman ensimmäisessä rynkyssä asetettiin, eli (taitettava) tukki, jonka jälkeen tulee runko, jossa ensin pistoolikahva liipaisimella, sitten lipas, jonka jälkeen tulee kädensuoja, jonka päällä kaasumänmnnän putki, jonka jälkeen tulee piippu sen verta kun sitä näin lyhyessä mallissa on ulospäin antaa. Yleismuodoltaan se on kuin Kalashnikov, kunhan vain kaksiosaisella, isommalla laatikolla, paljon ergonomisemmaksi muotoiltuna. Toisin kuin pari muuta modernia länsimaista rynsesteriä, ei ase mikään aerodynaamisen sulavalinjainen ja tasapintainen ole, vaan siinä on muotoa, ryppyä ja nippeliä melkein kuin konekiväärissä ikään. Esteettisesti kokonaisuus on silti hallittu ja tasapainoinen, mikä on lyhyessä rynkyssä harvinaista. Niinkuin saattoi olettaakin, on ase todella, todella pieni, ainakin rynnäkkökivääriksi. Vaikutelmaa korostaa edelleen lyhyet (oikeassa aseessa 20 patruunan, kun yleensä käytetään 30 patruunan) lippaat.
Aseessa on metallia laatikkoa ja luistin takana olevaa tappia vajaa kaikki mitä oikeassa pyssyssäkin. Sen rakenteet tukevat hyvin toisiaan ja se on todella jämäkkä. Nitinää ilmenee vain lippaissa. Rakenteellisia ongelmia ei vaikuttaisi olevan, paitsi että tukki ei ole sieltä aivan kestävimmästä päästä.
Aseen pintakäsittely on todella nättiä jälkeä. Valusaumat eivät ole kovin hyvin viimeisteltyä, mutta tällä kertaa (toisin kuin G36C:n kanssa) ne on sijoitettu sellaisiin paikkoihin, ettei niihin kiinnitä huomiota ellei erikseen yritä niitä etsiä. Muoviosat (oikean aseen) ovat mustia, lippaat läpinäkyviä leluluodeilla ja loput osat mattaharmaita. Rungon väri on tummempi kuin aikaisemmassa SIG-sarjassa ja runko näyttää kovin uskottavasti metalliselta. Nätti ja onnistunut väritys sekä uudenmalliset lippaat tuovat aseen siihen minun silmääni eniten oikeaa asetta muistuttavaan kastiin.

Raapustuksien puolesta vehkeessä on laatikon ylemmässä osassa syvällä, värittämättömällä kaiverruksella Swiss Armsin tyyppimerkinnät "SG 552-2 Commando" sekä aseen sarjanumero 0531, joka toistuu myös laatikon alemmassa osassa. Samalla tavalla, pienesti mutta selkeästi, löytyvät Maruin omat tekstit tulivalitsimen alta aseen oikealta kyljeltä. Kädensuojan ja laatikon saumassa aseen päällä olevassa neliömäisessä osassa on Swiss Armsin tuotemerkki, tukin saranan laatikon päädyssä taas päällä logo "SG" (aikaisemmissa malleissa "SIG"). Lisäksi laatikon ylemmässä osassa kummallakin puolella ovat selkeästi näkyvissä aseiden yhdysvaltalaisen maahantuojan SIG Armsin merkinnät isolla, valkoisella tekstillä.

Koneiston puolesta löytyy kolmosmallin rataslaatikko, lyhyellä EG1000-moottorilla. Ase tarvitsee erikoismallisen sylinterinpään, kuten AUG ja G36C. Mitään toiminnallisia uudistuksia, kuten G36C:n mallinen syöttökoneisto, ei aseessa ole, se pohjautuu vanhoihin SG-malleihin rakenteeltaan ja sisuskaluiltaan täysin.

Toiminnalliset osat

Aseen toimintoja on otettu mukaan purkua lukuunottamatta niin paljon kuin nyt Maruin moottoripyssyyn saa. Pikkuosista mainittakoon kaasuventtiilin säätö kädensuojan etupäässä piipun päällä, jonka asentoa vaihtaa tai irroittaa koko nupin. Liipaisinkaari taittuu oikealle puolelle rukkasella ampumisen mahdollistamiseksi. Tuoreeltaan liipaisinkaari on erittäin jäykkä, ja kun sen ensimmäistä kertaa taittaa sivulle, tulee siinä harmaita hiuksia kun miettii, että millä kikalla sen saa takaisin. Niksiä ei ole, senkus vain painaa palikan alas.

Luisti avautuu, kun vetää siinä olevasta tapista, joka on on erilailla muotoiltu kuin Maruin aikaisemmissa SG-malleissa. Alta löytyy hopinsäätö, piipunsuuntainen rulla, jota vasemmalle kierittämällä saa lisää hoppia, oikealle vähemmän. Sääto onnistuu helposti isommillakin sormilla ilman työkaluja. Hommaa helpottaa vielä sekin, että luistin tappi on suunniteltu sellaiseksi, että sen voi vetää taakse vasemmalla kädelläkin (asetta oikeakätisesti pidellen siis).

Tähtäiten puolesta löytyy edestä renkaan suojaama jyvä ja takana H&K:n pyssyistä tuttu rumpumallinen takatähtäin. Edessä on lisäksi muovinen, alastaitettava yötähtäin, jossa oikeassa aseessa olisi pimeässä loistavaa ainesta. Maruin pyssyssä se on pelkkä musta pala muovia ja sinänsä hyödytön, mutta pimeässä hohtavalla maalilla senkin saa käyttökelpoiseksi.
Takatähtäin on siis pyöritettävä rumpu, jonka voi laittaa neljään eri asentoon. Ensimmäisestä asennosta löytyy sataan metriin saakka tarkoitettu, ykkösellä merkitty hahlotähtäin, kolmesta muusta. numerojärjestyksessä merkitystä asennosta taas erikokoisia dioptereita. Tähtäimen alla oleva numero (siis 1-4, jos joku ei tajunnut) meinaa käyttöetäisyyttä sadoissa metreissä.
Etutähtäintä ei voi säätää, takatähtäimessä taas säätöä löytyy sekä vaaka- että pystysuoraan. Isoimman diopterin, eli sen 400 metriin tarkoitetun, sain juuri kohdistettua muovikuulaetäisyydelle.

Rungosta piippuun

Kädensuoja, joka tukin ja kahvan tapaan on mustaa ABS-muovia ilman karhennus- tai muuta pintakäsittelyä, pitää sisällään akun (Mini-type) ja sulakkeen. Ylemmässä kädensuojassa on neljä tuuletusaukkoa kummallakin puolella. Kädensuojat irroitetaan tuttuun tapaan: otetaan laatikossa oleva purkutappi irti, vedetään alempaa kädensuojaa taakse ja nostetaan ylempi pois kuin kansi ikään. Mikäli alemman kädensuojan haluaa irti, onnistuu tämä vetämällä se taas eteen, sitten väännetään takapäästä alaspäin ja vedetään taaksepäin ulos. Tähän on tosin tarvetta vain jos sulake paukahtaa.
Kädensuojan sisäiset salat ovat aivan uudella mallilla vanhaan SG-sarjaan verrattuna. Pötkömäinen AK-mallin akku ei sisälle mahdu, joten sen metallista pidikekourua ei löydy. Poissa on myös paljon tilaa vievä piirilevyn sisäänsä kätkevä piuhahässäkkä, joka aikaisemmissä pyssyissä loi aseeseen pursketuliominaisuuden. Ulkopiippuakaan ei ole, ja ennen rungon etuosaan kiinnittyvä palikka, johon ulkopiippu ja akkukouru kiinnittyvät, on yhtä palaa aina etutähtäimeen saakka, ankkuroituen viidellä ruuvilla laatikon etuosaan siten varmistaen sen, ettei piippu heilu muuten kuin sen verta mitä muovisen laatikon seinämät vääntyessään periksi antavat. Tämän metallisen palikan päällä on muovinen pidike akulle, jossa akku makaa piipunsuuntaisesti ja vinottain. Piuhat ja liittimen laitetaan aukoista akun pidikkeen sisälle. Akun pidikkeen ollessa muovia ei ase kärsi isoveljiensä tavoin akun kylmenemisongelmista talvella. Mikäli akku on kirkkaan värinen, näkyy se tuuletusaukoista räikeästi. Tämä ei kuitenkaan kovin paha ongelma ole, mustalla teipillä kun peittää akun näkyvät osat, ei kukaan saa tietää karvasta totuutta.
Suoraan tehtaalta kädensuojien antama tila akulle vaikuttaa pieneltä. Hyvin yksinkertaisella muokkauksella, nimittäin akun pidikkeen irtiruuvauksella, sain pelkän ylemmän kädensuojan sisälle mahtumaan 8kpl AA-paristoa, mikä tarkoittaa sitä, että kotikutoinen 9,6v 1100mAh akku menisi sisään suorastaan heittämällä, kunhan liittimet sijoittaa alemman kädensuojan sisään. Alempi kädensuoja näyttää siltä, että hiukan muovia pois jyrsimällä saisi sinnekin ainakin kaksi AA-kennoa.
Mikäli ajatus akkujen tekemisestä itse ei viehätä tai 1100mAh ei riitä, on markkinoilla AN/PEQ 2 -lasertähtäinyksikön muotoisia akkukoteloita, jotka saa helposti kädensuojan kiskoihin kiinni. Johdotkin saa ulos kädensuojan tuuletusaukoista.

Molempiin kädensuojiin on tehtaalla kiinnitetty weaver-kiskonpätkät lisälaitteiden kiinnitykseen. Ylemmässä kädensuojassa tämä on pieni pätkä oikealla sivussa, alemmassa taas liki koko kädensuojan mittaisesti suoraan alhaalla. Jälkimmäistä kiskoa sietää paikoillaan vain, jos hankkii erikseen myytävänä lisälaitteena pystykahvan. Se on onneksi helposti irroitettavissa kolme kuusiokolokantaista ruuvia poistamalla. Irroittajan tulee muistaa poistaa myös kädensuojan sisäpuolella sijaitsevat mutterit, ellei halua hukata niitä hätäisen akunvaihdon yhteydessä.
Huonompana puolena molemmissa kiskoissa on materiaali - se on ABS-muovia. Häkkyröiden kestoon ei siis kannata luottaa, jos aikoo rontata painavempia laitteita pidemmän aikaa. Toisaalta kranaatinheittimet, joita tämä lähinnä tarkoittaa, eivät sovi muutenkaan näin lyhytpiippuiseen pyssyyn. laser-tähtäimet, lamput ja veikkaanpa että jopa pystykahvatkin menevät ongelmitta, kunhan jälkimmäistä ei pahasti vääntele tai roikota asetta siitä.

Purkutapissa on kaksi ulkonevaa jousta, jotka estävät sen tippumisen. Tappi liukuu kyllä aluksi helposti ulos, mutta pysähtyy sentään jämäkämmin puoleenväliin.

Kädensuojien edessä on etutähtäin, etummainen hihnalenkki, kaasuventtiilin säätövempele sekä pieni pätkä ulkopiippua. Piipunsuussa on kierteet, mallia 14/1mm vastapäivään, eli samat kuin esimerkiksi M16- ja AK-47 -malleissa, siis yleisin kierretyyppi ja erimallinen kuin aikaisemmissa SG-rynkyissä. Näin pyssyyn saa siluänäriä ja muuta kivaa helposti ja nopeasti.

Kahva ja tukki

Kahva on isokokoinen ja yksinkertainen, matalalla vaakaurituksella. Se pitää sisällään moottorin, M16- ja G3-sarjojen tapaan ilman suoraa kiinnitystä rataslaatikkoon. Moottorin korkeussäätöruuvi on suoraan käsillä.

Tukki on samaa mallia kuin aikaisemmissakin sarjan malleissa, siis muovinen, ontto ja taitettava. Ratkaisu on aivan sama kuin aseen esikuvassakin, mutta tukin materiaali huomattavasti heikompaa. Sen kestävyydelle ei mairitteluja heru, mutta eipä tuo käsiinkään hajoa, jos pyssyä kohtelee varovaisuudella ja pitää tukkia taitettuna aina kun pyssy ei ole käytössä. Pienellä aseella tämä varominen on vieläpä helpompaa. Tukin vastakappale on iso metallipalikka, joka tukeutuu syvälle rungoon. Itse tukki kiinnittyy tähän aseen oikealta puolelta metallitapilla, sekä aukinaisessa asennossa lukitusnapin kynnellä ja siihen kytketyllä koululla. Taitettuna tukki kiinnittyy alemmassa kädensuojassa olevaan tappiin.
Tukki lähtee kääntymään kun painaa sen vasemmalla puolella olevaa avausnappia. Kiinnittyminen kädensuojaan tapahtuu niinkin monimutkaisesti kuin painamalla sitä kädensuojaa vasten niin, että kliksahdus kuuluu. Tukki irtoaa kädensuojasta voimakkaalla nykäisyllä ja lukittuu auki itsestään kun sen vain kohdilleen vie. Tukin kiinnitys ja irroitus kädensuojasta on vaatii sen verran voimaa, ettei moni pyssyä lainannut ole uskaltanut toimenpidettä suorittaa loppuun.

Tukkia voi vahvistaa liimaamalla sen epoksilla saranapalaansa kiinni.

Mikäli tapaa käyttää yhdistettyjä lippaita, ei tukkia saa taitettua jos rungon oikealla puolella on lipas.

Lipas

Lippaat ovat pirun pieniä, esittävät aseen esikuvassa standardikamaa olevia 20 patruunan lippaita. G36C:n ja P90:n tapaan niissä on läpinäkyvän kuoren alla oikein uskottavat leluluodit, joten pyssyä ei välittömästi tunnista leluksi pelkän lippaan takia kuten aikaisemmissa saman sarjan malleissa. Tilaa vievän sisälmyksen lykkääminen jo valmiiksi pieniin lippaisiin on tiputtanut kapasiteetin kuitenkin 43 kuulaan, mikä on Maruin pienin täysikokoisista lippaista. Onpahan kuitenkin yli kaksinkertainen määrä esikuvaan verrattuna.
Lippaiden kyljistä löytyvät kiinnikkeet, joilla niitä saa kiinni toisiinsa ilman siteitä ja välikappaleita, kiinnityksen ja irroituksen tapahtuessa niin nopeasti, että kiperää tilannetta ennakoiden saa täyden lippaan nopeasti puolityhjän viereen tai tyhjän lippaan uuden kylkeen, mikäli ei ole aikaa laittaa sitä taskuun. Lippaiden kiinnitystapit ovat ruuveilla kiinni, mikä tekee niistä vahvempia. Lippaita voi lyödä yhteen niin paljon kuin huvittaa.

Vanhat, ilman leluluoteja varustetut 60 kuulan regulippaat ja 220 kuulan hicapit ovat edelleen tuotannossa ja toimivat aseessa ilman ongelmia, kokeiltu on. Vanhojen lippaiden kiinnitysjärjestelmä on yhteensopiva uudempien kanssa, eli kolmen lippaan pakoista tykkäävä saisi kahden leluluotilippaan väliin piiloitettua yhden hieman suuremman kapasiteetin omaavan.

Lippaan kiinnitys on täsmälleen samanlainen kuin Kalashnikovissakin, lipas keikautetaan etupää edellä sisään. Lippaan vapautin on myös samassa paikkaa, vipu liipaisinkaaressa. Ratkaisu on hiukan hitaampi lippaanvaihdon kannalta kuin M16-mallinen suoraan-sisään, mutta oikeassa aseessa huomattavasti varmatoimisempi.

Aseen purku

Maruin SG-sarjan rakenne on kyllä yksinkertainen ja hyvä, mutta oikeaa purkamistapaa ei aivan yhtä helposti keksi kuin muutamassa muussa mallissa. SG 552:n etu purkamisen kannalta on pursketulipiirin, myös piuhahelvetisi kutsutun, puuttuminen. Purkaminen tapahtuu omalla vastuulla. Toisin kuin tuliaseita, Maruin moottoripyssyjä ei ole tarkoitettu purettavaksi muuten kuin silloin kuin mikään muu ei auta. Tästä syystä ammattitaitoinenkin purkaja saattaa tehdä hallaa aseen rakenteelle, ja joka tapauksessa osien jatkuva irroittelu heikentää aseen rakennetta ja tarkkuutta. Kaiken kukkuraksi aseen takuu yleensä raukeaa, jos sitä itse puretaan.

Purku aloitetaan irroittamalla kädensuojat. Akku ja lipas ovat tietenkin jo valmiiksi irti, kun kerta aseella ei ole juuri nyt tarkoitus ampua. Muovinen akunpidike irroitetaan, jotta akun piuha saadaan vapautettua. Pidike on kiinni neljällä ruuvilla metallisessa alustassaan. Sitten irroitetaan yksi ruuvi lipaskuilusta ja yksi sen edestä (Kuva1). Tämän jälkeen vedetään lipaskuilun pohjakansi alas - se on saranalla kuilun etuosassa (Kuva2). Tukki avataan ja laatikon perästä irroitetaan piipunsuuntaisesti kulkeva ruuvi (Kuva3). Nyt vedetään laatikon puolikkaat sen verran erilleen kuin ne nyt menevät, taitaa olla hiukan alle kaksi senttiä (Kuva4). Tarkistetaan lipaskuilusta, että piippu syöttökoneistoineen on irti rataslaatikosta, ja että rataslaatikon suutin on kokonaan näkyvillä. Samoin vedetään akun piuha laatikonpuolikkaiden välistä ulos. Nyt käännetään alempi laatikko alas kuin se olisi edestä saranalla kiinni (Kuva5) ja muljuttelemalla vedetään se irti ylemmästä laatikosta.
Näin olemme purkaneet aseen sen verta pitkälle mitä tarkkuuspiipun asentamiseen tarvitaan. Piippu syöttökoneistoineen tulee vetämällä ulos rungosta.
Mikäli rataslaatikkoon tarvitsee päästä käsiksi, irroitetaan ensin tukki ruuvaamalla taaempaa purkutappia esittävät kaksi ruuvia laatikon kyljistä irti (Kuva6) ja vedetään tukki saranoineen ja kiinnityspaloineen ulos rungosta. Vuorossa moottorin ja kahvan irroitus: Irroitetaan kahvan pohjalevy ruuvaamalla sen kaksi ristipääkantaista ruuvia auki, otetaan pohjalvey pois, irroitetaan moottorin piuhat vetämällä ja vedetään moottori ulos. Kahvan sisältä laatikon päädystä irroitetaan kaksi leveäkantaista ristipääruuvia (Kuva7), jonka jälkeen kahvan voi vetää irti. Nyt rataslaatikkoa pitää rungossa enää vaihtimet. Nämä irroitetaan löysäämällä (ei tarvitse irroittaa, mutta hukkaamista on varottava!) varsinaisten vaihtimien laidoissa olevat kuusiokolokantaiset ruuvit ja vetämällä vaihtimet irti. Alta löytyvät mustat muoviset kiinnikkeet, jotka saa irti ruuvaamalla niiden ristipääkantaiset ruuvit auki. (Näitä ruuveja takaisinlaittaessa ei saa kiristää liikaa, sillä ne katkeavat hyvin helposti!) Kun ruuvit ovat irti, vedetään mustat palikat ulos laatikosta, jolloin rataslaatikko lähtee vetämällä. (Kuva8) Samalla varomattomasti toimien tippuvat myös vaihtimien rataslaatikon pään osat pois. Näistä kannattaa katsoa, että miten ne ovat kiinni, ja mahdollisesti piirtää kuva tai ottaa valokuva.
Kasaus tapahtuu sitten tietysti päinvastaisessa järjestyksessä. Tässä vielä kasauksesa huomioitavat asiat: Vaihtimien muoviosien ruuveja ei saa kiristää liikaa. Laatikon puolikkaita yhdistettäessä on tajuttava laittaa akun piuha paikoilleen, samoin on huomattava, että suutinta pitää aina varoa, ja että ennen voimankäyttöä on varma kanssa, että osien kuuluu mennä näin paikalleen.

Kuva1: Nuolien osoittamista kohdista ruuvit irti.	Kuva2: Lipaskuilun "luukku" auki, jotteivät syötön osat vaurioidu runkoja avattaessa.	Kuva3: Rungon päädystä, tukin alta ruuvi irti.
Kuva4: Vedetään laatikon puoliskoja piipunsuuntaisesti erilleen.	Kuva 5: Käännetään laatikon puoliskot erilleen.	Kuva6: Irroitetaan tukin kiinnikeruuvit
Kuva7: Moottori ulos ja kahvan sisällä näkyvät kaksi ruuvia irti	Kun vaihtimet on irroitettu, lähtee rataslaatikko irti vetämällä.

Käytössä

SIG mainostaa aseen olevan oikein ergonomisesti muotoiltu ja nopea tähdätä. Onhan se, muovikuulaversionakin. Kunhan kädensuojasta irroittaa alemman kiskon, on ase oikein mukava pidellä ja pyöritellä. Pyssy on rynnäkkökivääriksi todella pirun pieni, eikä meinaa tulla tielle niin millään. Taittotukin tuoma etu on tietty rajallinen, mutta auttaa sekin oikein ahtaissa paikoissa. Lyhyet lippaat korostavat vaikutelmaan entisestään, ja on niitä tullut kiiteltyä - ne ovat mahdollistaneet nopean ja tarkan ammunnan parissa sellaisessa tilanteessa, jossa muulla pyssyllä olisi saanut aikaan vain ähinää ja kiroilua.
Kontrollit ovat pyssyssä hyvin saatavilla. Vaihtimeen pääsee hyvin käsiksi ja se liikkuu muovikuulapyssylle aika hyvin, mutta matka kertatulelta sarjalle on kovin pitkä, siitä kun on välistä poistettu pursketuli.
Toisin kuin aseen luonnollisessa verrokissa, G36C:ssä, on pyssyssä täsmällen samat tähtäimet kuin sarjan isommissakin malleissa. Tähtäin toimii ihan hyvin, mutta sisätiloissa nopeassa toiminnassa tummaa taustaa vasten arvostus G36C:n erikseen tätä toimintaa varten tehtyä tähtäintä kohtaan kasvaa. Eniten tähtäinvaihtoehdoista tykkäsin suurimmasta diopterista, aivan liki silmää oleva hahlotähtäin ei tällaiselle näkövikaiselle oikein käy.

Lippaanvapautinta voi käytellä liipaisinkäden keskisormella, ainakin jos on miehekkään pituiset sormet, niinkuin minulla, ja näin pudotella lippaita lattialle, jos sellaisesta tykkää. Lippaat itse ovat huomattavasti helpompia käsitellä kuin G36C:n lippaat, ja mahtuvat jopa lipastaskuihinkin. Kaksi lipasta yhdessä on hiukan hankalampi paketti, josta syystä väsäsin niitä varten "magpullit" teipistä ja narusta. Kolmen lippaan läjistä en välitä, niille on hankala löytää lipastaskuja ja niiden vaihtaminen on hidasta. Liittimien yksi etu on se, että jos lipasta vaihdettaessa aikaa on vähän tai jos haluaa valmistautua tulevaan tulikosketukseen, voi lippaita lyödä yhteen vaikka toinen olisi aseessa kiinni.
Lippaiden mahtuvuus tetsareihin on ristiriitainen juttu. Toisaalta lippaat ovat niin lyhyitä, että ne mahtuvat jopa joihinkin kranaateille ja ensisiteille tarkoitettuihin taskuihin, toisaalta taas muovirakenteensa ja kiinnitystappiensa takia ne ovat huomattavasti leveämmät kuin useimmat yleisesti käytössä olevat lippaat. Yksi SG:n lipas mahtui kaikkiin yhten lippaan taskuihin mitä löysin, joita oli aika läjä. Kaksi yhteenliitettyä lipasta ei sitten mennytkään kovin moneen kahden lippaan taskuun. Tässä muutamia kokeiluja: LBV-E ja LBV-88 -liiveihin lippaita meni kaikkiin lipataskuihin yksi, ei kaksi. Splavin Tarzan-liiveihin sai kaksikin lipasta per tasku niin, että lippaan ulosotto oli kyllä nopeaa, mutta sisään laittaminen vaivalloista. LC-2 -lipastaskuun ja BW:n G36-lipastaskuun tuplapakkakin meni oikein mukavasti.

Hihnalenkkejä on kolme: tukissa, takatähtäimen rungossa ja etutähtäimen rungossa. Tukin hihnalenkkiä ei kannata käyttää, kaksi muuta taas ovat metallia ja hyvin kiinni, eikä ongelmia ole. Lenkit itse ovat kovin pienet, metalliset rinkulat, joten hihna vaatii riittävän pienet kiinnikkeet kumpaankin päähänsä.

Yksi etu pienestä koosta ja taitettavasta tukista on: ase mahtuu tukki taitettuna useimpiin reppuihin mukavasti piiloon. Näin siirtyminen pelipaikalle on helppoa, eikä erilliseen asekassiin tarvitse satsata, jos ei sellaista jo omista.

Loppuyhteenveto

SG 552 on vallan valloittava pyssy. Vaikka sen taktista olemusta vierastankin, vei sen uskottava ulkonäkö ja käytön näppäryys minut mukanaan. Aseen ainoa ongelmakohta on sen tukki, eikä sekään sentään itsestään hajoa.