Avautuminen on asiallista. Suomen airsoft eläytymisen taso on lähellä nollaa. Ainoa mitä osataan on frägääminen ja vertailla kenellä on pisin pätkä korduraa. Pelit olisivat mielekkäämpiä jos jengi osaisi eläytyä rooliin täysin. En lopulta usko että kyseessä on edes osaamisen puute, vaan emme yksikertaisesti uskalla tai ilkeä. Tämä taas näkyy ulospäin. Allekirjoittanut lupaa jatkossa ainakin eläytyä 110% rooliin mitä skenaario vaatii. Toivoisin vastaavaa myös muilta.

Kun vertaamme osaamistamme tällä saralla esim ruotsiin tai viroon, meinaa tulla oikeasti kyynel silmään.

Onhan niitä eläytyjiäkin ihan mainio määrä.. Olen nähny tyyppejä jotka eivät voi ryömiä tai edes kaatua maahan ettei kalliit Guarderin liivit mene rikki. Ei, ei, ei. Kuka haluaa sellaiset liivit jotka hajoavat käytössä mihin ne on tarkoitettu? Tosiaan, eläytymisellä saavutetaan paljon, ja suosittelen sitä kaikille.

Suomen pelaajien suhtautuminen peleihin muutenkin on persiistä. Todellakin se frägääminen menee aina kaiken edelle. Vitut tunnelmasta, eläytymisestä tai käskyjen tottelemisesta. Itse odotan ja hartaasti toivon, että Suomen airsoft-näyttämöllä tullaan näkemään vielä joskus oikeita milsim- pelejä, joissa tarkoitus todellakin on eläytyä tilanteeseen ja toimia kuten tilanteessa toimitaan. Eikä niin, että ei sateen tullessa tulee itku, tai jos joudut puolisen tuntia olemaan vartiossa.

Itse tein gallup-osioon joskus gallupin siitä, kumpi ihmisiä kiinnostaa enemmän milsim-tyyppinen pelaaminen vai arcademainen deathmatch. Milsim voitti, mutta liian harvoin kunnollista milsimiä oikeasti kuitenkaan näkee. Eikä kyse ole siitä, etteikö tämän tyylisiä pelejä oltaisi yritetty järjestää.

Muutenkin ihmiset tuntuvat kaipaavan airsoftissa lisää realismia. Kuitenkin realismia haetaan siitä, että pyssyssä olisi rekyyli (ja ei, GBB-aseissa ei jumalauta ole rekyyliä) tai kuuluisi kova pauke. Minusta tunnelmasta ja oikeaa toimintaa mallintavasta toiminnasta voisi realisminkin saralla saada paljon enemmän irti. Ja tunnelmapuolikin paranisi. Itseasiassa peruspelaajalle airsoftissa tärkeintä taitaa olla liipasimen veto. Joka on aika surullista, kun tähän lajiin voisi liittää niin paljon monipuolisia ja hienoja asioita.

PS. Kotiläksyksi jokaiselle annankin. Vedelkää sitä liipasinta vaikka kotona ennen nukkumaan menoa. Joka ilta semmoinen 1500 vetoa, niin alkaa se hillitön tarve olla koko ajan ampumassa hävitä.

Olisikohan tässä taas vähän eroa siinä mitä peliltä haetaan.

Puolustan kyllä eläytymistä - se tuo parhaimmillaan hyvää fiilistä ja tunnelmaa peliin - mutta vastustan tässä taustalla kummittelevaa ideaa että pelin kuin pelin pitäisi olla de facto larp-kopio.

Larppaamisen lopetin joskus kun mielestäni homma meni lähinnä naurettavaksi. Softausta harrastan epäsäännöllisesti koska saan huvitusta ryhmässä toimimisesta ja oman & ryhmän pelitaitojen kehittämisestä. Hienoa jos siinä sivussa voi fiilistellä, mutta mieluummin fiilistelen onnistuneilla suorituksilla.

Mutta miten olisi jos Suomen softaajat yhteistuumin (no, ainakin aktiivisemmat pelinjärjestäjät) määrittelisivät vähän tarkemmin mitä esim. milsim tai eläytymispainotteinen peli oikeastaan tarkoittaa, ja voitaisiinko pelin eläytymispainotteisuutta tai milsim-mäisyyttä jotenkin rankata. Nyt näistä aiheista tuntuu olevan yhtä monta käsitystä kun on pelaajaakin, ja seurauksia näkee ja kuulee joka kesä.

Itse näen erot näin:

Live roolipelaaminen: Hahmojen välistä keskenäistä draamaa. Esiinnyt hahmona, joka et oikeasti ole, eli sinulla on keksitty identiteetti ja voit hahmona toimia muulla tavoin kuin itse oikeasti toimisit.

MilSim: Olet oma itsesi. Kuitenkin toimit siinä määrin tilanteeseen (esim. kuviitteellinen konflikti) eläytyen, että et ala esimerkiksi pelleilemään kesken tulitaistelun. Noudatat komentoketjua ja pystyt suorittamaan ei-niin-väkivaltaisia tehtäviä kuten tiedustelu, partiointi ja vartiointi. Eläytymistä milsim- pelissä voi myös olla esim. osumaa saatessa jne. MilSim- pelissä myös avainhahmoilla voi olla tekaistu identiteetti. Esimerkiksi vittumainen komppanianpäälikkö. Kuitenkin tästä tulisi ilmoittaa ennen peliä yleisesti, jotta ihmiset ei mene luulemaan, ko. ihmistä oikeasti vittupääksi.

Esimerkiksi näin.

Itse pitäisin tiukat MilSimit erossa teemapeleistä ja edelliset erossa perusmätöistä. Airsoftia pelataan eri pioriteeteilla, toisille on tärkeintä onnistuminen ja suoritus, ja se että se on mukava harrastus. Toiset taas haluavat realismia viimeiseen asti. Tätä en ymmärrä, sillä täydellisen realistiseksi tätä hommaa ei saa, ei näillä hernepyssyillä.

IMO kaikkein nautittavimmat pelit ovat tähän mennessä olleet varsinkin LEKAn pelit, sotilasmainen komentoketju, mutta toiminta suoraan korkkareista. Silloin saa oikeasti softata.

Tietenkin ymmärrän Re-enactmentia harrastavat. Suurin osa kuulapyssyilyvermeistä käy tähän hommaan aina asetta myöten.
Esimerkiksi IFU:ssa sai patsastella niissä sakemannivaatteissa, kypärissä, kantolaitteissa ja aseissa. Peli oli silti airsoftia, enkä näe tätä ongelmana.

Tämähän oli vain minun heti jumalasta seuraava mielipide.

Freddyn kanssa pitkälti samaa mieltä alatyyppien erosta. Selkeästi nämä menevät nykyisin pelinjärjestäjillä ja peliin osallistujilla sekaisin, kun vähän väliä kuulee valitusta pelistä X ettei siellä joko saanut ampua tarpeeksi tai sitten se oli "frägihunttia".

Omalta osaltani en koskaan lähde isompiin skenaarioihin muulla kuin tuolla "Milsim"-tason eläytymisellä - LARPilta haiskahtavat pelit jätän kokonaan väliin. Mielestäni tällainen suhtautuminen on tervettä siinä mielessä, etten pilaa kenenkään muun tunnelmaa enkä toisaalta lähde peliin jonka eläytymistaso on eri kuin mihin olen valmis. "Läpän heittämisen" ja pelleilyn voi jättää rennompiin viikonloppupeleihin.

Miksi moni skenaario nykyään on yhä enemmän LARPpia? Vaikka airsoftin juuret suomessakin ovat liveroolipelaamisessa, on se nykyään varsin eri puuhaa. Patistaisinkin järjestäjiä tietyssä mielessä palaamaan perusasioihin ja jättämään sikseen liiallisen eläytymisen painottamisen - tämän ei välttämättä tarvitse tarkoittaa pelin muuttumista järjettömäksi putkijuoksuksi, tästä mielestäni erinomaisena esimerkkinä PMS ry:n järjestämä Milsim-pelisarja.

Mitä muita elementtejä milsim sisältää kuin vain kuviteltuun sotatilanteeseen eläytymisen? Ja mitä se ei sisällä?

Pirkanmaasoftin MILSIM: Etulinja ja etenkin viimevuotinen MILSIM: Linjojen takana ovat minusta eniten sitä milsimiä mitä milsimin pitäisi olla. Peleissä oli toimiva komentoketju (pätevät johtajat, k-18 ikäraja) ja loogisen sekä realistisen oloiset tehtävät. Pätkääkään ei tarvinnut ns. eläytyä koska puitteet olivat kohdallaan. Tehtävien suorittaminen vaati sotilaallista toimintaa, muutakin kuin ampumista. Esimerkiksi Linjojen takana-pelissä suunnistustaito kartan ja kompassin kanssa tuli vaikeassa maastossa tapahtuvien siirtymisten takia tarpeeseen. Myös pelaajien kunto oli hankalien siirtymisten takia koetuksella. Näissä peleissä pelaaminen oli kuitenkin erittäin palkitsevaa, koska valmisteluilla, suunnittelulla, komentoketjuilla, jne. oli käytännön merkitystä. Tai ainakin se tuntui siltä.

Eivät nämäkään pelit täydellisiä olleet. Etenkin tämänvuotista Etulinja-peliä vaivasi jonkinasteinen ylikäsikirjoittaminen. Väillä tuntui, että jotkin tapahtumat tapahtuvat vain koska se on etukäteen määrätty tapahtuvaksi. Tällainen liiallinen käsikirjoittaminen syö tunnelmaa ja toiminnan palkitsevuutta pahasti. Pelinjärjestäjien soisi uskaltavan antaa enemmän vastuuta pelaajille pelinsä tekemisessä dynaamisemman pelin etenemisen muodossa. Loppujen lopuksi ne hienoimmat tilanteet ovat kuitenkin aina pelaajien spontaanisti tilanteeseen reagoimalla syntyneitä.

Minusta komentajien "eläytyminen" vetämällä jotain roolia on myös täysin turhaa ja lisäarvoa tuottamatonta toimintaa. Komentajien tehtävä on johtaa ja omalla toiminnallaan luoda puitteita niille tilanteille joista puhutaan vielä vuosia jälkeenpäin. Se etenkin latistaa fiiliksiä, jos komentajan "esiintymisen" vuoksi johtaminen unohtuu, kuten helposti käy kun keskittyy muihin asioihin. Kaikki eivät kuitenkaan pääse ihailemaan johtajan esitystä mutta kaikki kärsivät johdon puutteesta.

Pelaajat tekevät pelin. Etenkin johtajilla on suuri merkitys pelien onnistumisessa. Siksi voisikin olla viisasta miettiä, kuinka saadaan ne oikeat henkilöt oikeille paikoille? Ryhmänjohtajat varmaan vielä löytyvät ryhmien keskuudesta äänestämällä. Tästä ylöspäin voisi olla hyödyllistä alkaa valitsemaan johtajia tarkemmalla seulalla.

Ei myöskään kannata unohtaa tavallisia pelaajia. En osaa sanoa miten homma käytännössä tapahtuisi, mutta jonkinnäköinen koulutus ryhmänä toimintaan ja johdettavana olemiseen voisi olla paikallaan. Tuskin kukaan peleihin tulee perseilemään, mutta kaikki eivät vaan osaa. Ja se osaamattomuus yleensä ei ole kiinni pelkästään laiskuudesta tai tyhmyydestä.

Pitkissä ja muuten vain raskaissa peleissä vastaan tuleva rasitus, väsymys ja siitä seuraava mielialan laskeminen ovat tekijöitä joiden kanssa joudutaan elämään. Fyysinen kunto on varmasti tehokkain vastine tähän ongelmaan, mutta edelleen ollaan siinä perusongelmassa, että kurjuuden sietokyky on hyvin yksilöllistä. On varmasti mieltä ylentävää parjata toisia siitä kun he eivät jaksaneet mutta minäpäs jaksoin. Tämä ei kuitenkaan muuta asiaa miksikään.

Toinen tähän vaikuttava tekijä on pelaajan motivaatio. Tämäkin on hyvin vaihteleva ja yksilöllinen muuttuja. Lisäksi se mistä pelissä nauttii on yksilöllistä ja vaihtelee suuresti. Lisäksi pelin puitteet ja muut pelaajat vaikuttavat tähän paljon. Yhdentekevät tehtävät, aktiviteetin puute tai liiallinen aktiviteetti, epäpätevät johtajat, jne. syövät motivaatiota tehokkaasti.

En tiedä mistä johtuu, että joidenkin mielestä milsim-pelissä saa ja jopa pitää olla intistä tuttua "kurjuuden maksimointia" mukana. Ehkä joistakin on hauskaa kun saa huomata jaksavansa pitää mielen korkealla muita kauemmin. Armeijassa opin, että kurjuutta sietää niin kauan, kun itse sietää sitä paremmin kuin muut. Siinä vaiheessa kun enemmistö jaksaa paremmin kuin itse, alkaa kurjuus oikeasti ottamaan päähän hyvin pahasti. Siihen sisältyvä hupi lakkaa olemasta.

Näille ongelmille voisi jotain saada aikaiseksi tarjoamalla pelaajille muuta mietittävää aktiivisen tekemisen muodossa. Odottaminen on erittäin masentavaa puuhaa. Myös tiedon puutteesta johtuva epäselvyys ja epävarmuus syö miestä. Kun ei tiedä tarkkaan mitä tehdään, mitä on tehty ja mitä pitäisi tehdä, ei pysty oikein mitään tosissaan tekemäänkään. Pelaajille tulisi osata tehdä selväksi tavoitteet, menneet tapahtumat ja mitä heiltä odotetaan. Tämä ei välttämättä ole kovin helppoa ja vaivatonta, mutta tekee pelistä tehokkaasti paljon mielekkäämmän. Lisäksi pelaajien ja etenkin johtajien asenne peliin ratkaisee hyvin paljon. Joillakin on kyky innostaa porukkaa omalla olemuksellaan ja saada heidät nauttimaan tekemisestä vaikka olosuhteet eivät aina olisikaan edes lähellä optimaalista. Johtajiin panostaminen varmasti auttaisi paljon.

Lisäksi on tärkeää, että pelaajille kerrotaan selkeästi mistä pelissä on kysymys ja annetaan näin mahdollisuus valmistautua sekä varustuksen että asenteen puolesta. Olisi hyvä mainita totuudenmukaisesti kaikista motivaatiota laskevista tekijöistä mitä pelissä mahdollisesti tulee vastaan. Lisäksi voisi olla hyvä antaa tietoisku väsymyksen, märkyyden, tiedon puutteen, odottamisen, jne. vaikutuksesta pelimotivaatioon ja keinoja sen ehkäisemiseksi jos pelin luonne moista vaatii. Kaikki eivät kuitenkaan tätä ilmiötä ole elämänsä aikana vielä joutuneet tiedostamaan eivätkä osaa varautua.

Suurin osa pelaajien eläytymisestä painottuu enemmän näyttävään osuman ottamiseen kuin roolihenkilöiden luomiseen. Roolihahmojen kohdalla on selvää ettei ketään muuta pelikentällä kiinnosta luomasi hahmon historia tai luonteenpiirteet, varsinkaan sen jälkeen kun skenaariomuotoista peliä on takana kuutisen tuntia. Roolihahmot toimivat useimmiten vain oman ryhmän jäsenien kesken, joiden kanssa olette etukäteen sopineet siitä miten te yhdessä kohotatte sekä omaanne että muiden pelaajien tunnelmaa roolienne avulla. Sen lisäksi ryhmän muut jäsenet tuntevat hahmosi ja osaavat tällöin reagoida sen mukaisesti tekemisiisi. Tuttujen kanssa pelaaminen on yksinkertaisesti helpompaa.

Bushman kiteytti melko tarkkaan ajatukseni, joten ei niistä sen enempää.

-Kommander

Eläytyminen riippuu niin paljone pelistä. Ns. Milsim-pelit ovat osoittautuneet järjestäin samaksi kuulahipaksi mitä voi harrastaa joka vloppua omalla pelipaikallaan. Ja minua ainakaan tällainen ei kiinnosta. Tähän mennessä ainoa Milsim on ollut Pirkanmaasoftin Milsim: Etulinja (en päässyt edelliseen Milsimiin ). En tarkoita, että milsimin pitäisi olla 24h vitutusta ja paskanakkeja, vaan se toiminta ja yleinen ilmapiiri on milsimäistä.

Itse eläydyin kyseisessä pelissä kykyni mukaan milsimäisesti. Toimin ryhmänjohtajana, joten tehtäväni oli kuunnella joukkueenjohtajan sanottava, tehdä sen pohjalta päätöksiä jne. Jouduinhan kuuntelemaan komentajaakin ja sitten vielä ohjaamaan omaa ryhmääni. Mielestäni homma meni hienosti, kun kerta ryhmäkin tiesi mitä tehdä. Kaikki pelaajat olivat asennoituneet peliin siten, että siellä on komentoketju jota noudatetaan, eikä lähdetä yksin kikkailemaan. Muu eläytyminen tulee sitten jokaisesta itsestään, eli huutaako sen osuman, vai "aaarghhh". Pointtini on kuitenkin siinä. että porukka asennoitui Milsimiin niin, että tiesivät miten homma toimii.

En tiedä sitten mikä teki Etulinjasta milsimin ja muutenkin todella loistavan pelin ja erotti sen muista "milsim"-peleistä. Väittäisin (näinkin törkeästi), että K18 vaikutti erittäin runsaasti. Komentoketjut toimivat, porukka noudatti käskyjä, ei sooloilua. Eli asenne kohdallaan, joten paketti pysyi kasassa. Kovin moni "milsim"-peli kaatuu pelaajien toimesta siihen, että ei pitäydytä siinä Pentti Perusmosuri tyylissä, vaan halutaan itse päättää mitä tehdään ja lähdetään sooloilemaan. Niin se vain tuntuu olevan.

Eli minun mielestäni kun puhutaan eläytymisestä, tapahtuu eläytyminen aina jokaisen tapahtuman kohdalla erikseen. Kyse ei niinkään ole siitä, mitä huutaa osuman otettuaan, vaan siitä, miten asennoituu koko tapahtumaan.

Propit kaikille muuten milsim tapahtuman suhteen. Kliseinen sanonta pelaajat tekevät pelin, piti tuossa tapahtumassa täysin paikkaansa.

Tuolla eläytymisellä tarkoitan että pelit menevät monesti perseilyksi ja särmyys tippuu lähinnä nollaan. Eli ei toisaalta jaksetakkaan. En tarkoita että kaikilla pelaajilla pitäisi olla joku alberth smith rooli taustoineen vaan sitä että jos ollaan esim sotilaallisia niin se ei vaan tunnu sujuvan. Särmyys puuttuu. Tosin voi olla että ketju perustuu täysin omaan itsekritiikkiini jonka perinteiseen suomailaiseen tapaan kuvittelen johtuvan siitä että "kun muut ei niin en mäkään"

Kuten sanoin, siihen "en mä viitti" -asenne on hyvin paljon tekemisissä ihmisen ikään. Esim. henk.koht minulla ei ollut mitään ongelmia leikkiä ryhmyriä Reinforcerin ja Tiedustelu-upseeri Flash:n alaisuudessa. Mites se Reinforcer sanoi, airsoft K18?

Mitä tulee roolien luomiseen softispeleissä, niin kun katsotaan sen perusmosuriksi pelaamaan saapuneen silmin, niin siinä tajuaa aika nopeasti ettei oikeastaan ketään kiinnosta mitä sillä Penalla siellä on sanottavana. Hän ei 600 hlön pelissä ole millään tavalla ratkaiseva tekijä, vaan osa massaa. Luo siinä sitten tunnelmaa hienolla hahmollasi ja synkällä elämäntarinalla, jonka naputtelit valmiiksi viikko ennen peliä.

Lisäksi suurin osa porukasta pelaa keskenään toisilleen tuttuina ryhminä ja tässä porukassa toiset jo tunnetaan aika pitkälti. Ei ainakaan meidän porukassa riitä larppihenkeä vetämään jotain roolia toisillemme koko viikonlopun ajan. Roolit tulevat vasta vähän näkyvämmässä asemassa toimimaan, kuten niiden pitäisikin, kuten vaikka löysä ja ymmärtävä JJ tai se tiukkapipo sikaria polttava komentaja. Tuon syvempää roolia en usko olevan softispelille tarvis keksittävän, kun tuskin siellä kukaan alkaa roolia pelatessaan tutustumaan paremmin toisiin Se on se pelin henki, pelaaminen on etusijalla.

Asennoituminen on se juttu mikä ratkaisee, jokaisen täytyy se särmä itse pitää menossaan mukana. Lisäksi päättävien elimien komentoportaassa täytyy pitää homma särmänä, jos alkavat pelaajat "movettamaan" siellä vartiossa. Esmes PFOR 5:ssä, johon jo parikin on viitannut tässä ketjussa , oli välillä odottelu tukikohdassakin vain seisoskelua ja makoilua maassa. Kyllä siitä jonkun luutnantin (RJ/JJ/Komentaja/tms.) pitäisi jotain tekemistä pojille keksiä. Kunhan vähän mielikuvitusta käyttää, ei sitä ihan mitään rynkkyjumppaa tai asehuoltoa tarvi tehdä

Airsoft on tavallaan todella nuori laji Suomessa ja keskiverto pelaaja on parhaaseen teini-ikään saapunut pojantyllerö. Tämän Jani-Petterin mielestä ilmoittaudutaan jokaiseen skenuun johon vain päästään, eläytymispainotteisiin tai ei, ja kiljutaan "getsomea" kurkku suorana. Asia ei suinkaan parane iltaa kohden kun alkaa tulla väsy ja äitiä ikävä. Jos tapahtuma on vielä yön yli tai ties kuinka pitkä menee viimeisetkin mehut ja ei huvita enään. Useimmiten "milsimit" menevät resparalliksi ja unohtuu hyvin helposti se oma ryhmä, ja takaisin etulinjalle kirmataan minkä jalat kantaa. Kunhan ne pari ensimmäistä kesää on kierretty niin eiköhän sitä kohtapuolin laannu ja ehkä jopa alkaa tajuamaan että "hmm, ehkä jätän kuitenkin tämän pelin väliin kun se ei vaikuta olevan oikein minulle." tai "hmm, tämähän vaikuttaa juuri minulle sopivalta peliltä!" Mitä yritän tässä sanoa on että harrastajien olevan niin nuoria ja innokkaita että hyvää eläytymispainotteista peliä saada aikaan vielä pariin-kolmeen vuoteen. Onhan se K18-raja aina hyvä halkaisija jolla saa nämä innokkaat nuoret kuriin mutta se on toinen juttu.

Harrastuksen pariin ei taas helposti päädytä jos se ensisilmäykseltä näyttää "pikkupoikien sotaleikeiltä" ja näin ei koe sitä itselleen. Asiaahan yritetään kovasti työstää ja harrastajia tulee lisää, sehän on varma. Tässä tulee vähän mutua mutta olen saanut käsityksen että Ruotsissa on harrastukseen ikäraja 18 jolloin homma ei näytä yhtälailla pikkulasten leikiltä ja ehkä on helpompi tutustua juttuun. Ruotsin ja Viron himo-milsimmeissä on taatusti vanhempaa sakkia jolloin jo panostamisessa löytyy enemmän kun ei vanhempien kukkaroita ensisijassa vaivata.

Joten jonkun vuoden päästä harrastajien jonkun verran varttuessa ja kypsyessä saanemme aikaan jo huomattavasti eläytymisen kannalta parempaa skeneä.

Äsh, juttunne menee liian monimutkaisiksi. Vinkki: Ajatelkaa aina välillä peli tilanteissa että olisitte oikeassa sodassa oikeasti tappavia aseita vastaan, se muuttaa kummasti taktiikkaa ja pelityyliä, yleensä siihen parempaan suuntaan, ja muutenkin turha mölyäminen ja sählääminen jää vähemmälle.
Muistakaa myös eläytyä välillä, vaikka usein tuleekin automaattisesti sanottua vain "osu" ja sitten miettii että "miksen eläytynyt, noh nyt se on myöhäistä" mutta mielestäni riittää se että huutaa "osui" raa'alla ja karhealla äänellä ja sitten vain kaatua maahan, ei sen kummempaa "showta".

Ps: Itse en ole eläytynyt vielä kertaakaan oikein kunnolla, mutta luulen että tämä auttoi kun hieman mietti asiaa, ja totesi että kuinka yksinkertaista se on. Silloin kun miettii liikaa jo ennen kun yhtään osumaa on tullut että nyt eläydyn ja karjun oikein kunnolla, niin silloin tulee melkeimpä vain odotettua sitä osumaa, että saa "shown" pystyyn.

Liian vakavasti välillä otetaan milsim.

Hyvää milsimiä on se, että arcade pelissä kymmenenkertaa huonommin varustautunut vietnamilaisryhmä olisi helisemässä, kun taas milsimissä voi tehdä satunnaisia iskuja, ja pitää picniciä siinä välissä.

Joku saattaa pitää pelleilynä, mutta siinä se ydin on.

Ja välillä tuo karjuminen ärsyttää, iskiessä yllättäen ei aina tiedä, osuiko siihen vai karjaisiko vain varoitukseksi.. Tosin itse lopetan hahmon ampumisen siihen karjaisuun, kun jotkut softaajat eivät oikein ymmärrä sitä karjumista, vaan ampuvat paikallaan makaavaa, ja osumista karjuvaa kunnes se nousee ylös ja karjaisee OSUI!

Se eläytyminen tuppaa monen monelta unohtumaan kesken tiukan paikan kun minttua on ilmassa. Keskitytään liikaa siihen frägäämiseen ja unohdetaan se eläytyminen. Kun sitä sitten surkealla itsemurha-hyökkäyksellä pingotaan matkaan osuma tulee ja jokotai kiljaistaan falsetissa tai huudetaan "osuma" laskeudutaan maahan ja aletaan heti kiljumaan sitä lääkintämiestä. Tällöin monen kohdalla menee pelleilyn ja leikin puolelle ja turhia rivouksiakin aletaan langettamaan toiselle osapuolelle ja ties mille. Kannattaa vaan pitää pää kylmänä ja malttaa perseilemättä. Jos peli on MilSim niin kannattaa ihan oikeasti miettiä onko valmis eläytymään täysillä koko pelin ajan vai alkaako luultavimmin kyllästyttämään parin tunnin jälkeen jolloin laskee vain montako frägiä on tullut.

Erikoisroolissa kuten lääkintäntämiehenä voi hyvin vaikuttaa pelin tunnelmaan haavoittunutta parantaessa. Se syö ihan tuhottomasti fiilistä kun jantteri loikkaa viereen ei kysy eikä utele vaan laittaa käteen solmulla "siteen" ja kokee että nyt on varmaan hyvä. Lääkintämiehenä saa hienon tilaisuuden eläytyä ja kannustaa muita eläytymään sitoessaan. Laittakaa pyssy ja kypärä syrjään, kantakaa osuman saanut turvaan jos voitte, varmistakaa että potilas on tajuissaan, kokeilkaa pulssi, tarkistakaa hengitys, tyrehdyttäkää verenvuoto ja lopuksi sitokaa. Voinen luvata että on hirmu paljon hauskempaa itsellesi, kavereillesi ja osuman saaneelle iskeä vähän draamaa mukaan kunhan sitä ei vie överiksi.

Joten sanon: ottakaa itsenne niskasta kiinni, hillitkää itsenne ja eläytykää.

Hmm. Voiko eläytymistä vaatia viikonloppupeleissä, joissa on paljonkin naskeja mukana? Mielestäni ei, sillä näistä naskeista ei välttämättä ole kivaa heittäytyä maahan ja liata kamat (vanhempien kustantamat). Ymmärrän sen hyvin, itse en viitsi liata äitini ostamia farkkuja, mutta minkäs teet. Mutta jos pelissä on mukana lääkintämiehet (meillä täälläpäin on joskus viikonloppupeleissäkin), niin eläytyminen on jo puolipakollista myös naskeilla. Itse olen sillä kannalla, että eläydytään tilanteen mukaan. Eläytymisestä saa paljon iloa hyvällä asenteella, mutta jos ei osata eläytyä (ylinäyttely) tai ei ole asennetta, ei se ole välttämättä hauskaa.

Joten asenne tässä eläytymisessä on hyvinkin ratkaiseva tekijä. Itse en välttämättä jaksaisi/viitsisi ruveta raahaamaan kaveria pusikosta turvaan, ihan siksi että minulla on siihen suoraan sanottuna surkea asennoituminen (en pidä muiden koskettelusta ja toisinpäin, lievä homofobia yms.), joten se ei ole minusta lainkaan hauskaa.

Pakko kommentoida. On huonossa kantimissa airsoftin pelaaminen, jos ei voi maahan mennä, jotta vaatteet ei likaannu. Ja "en pidä muiden koskettelusta" se vasta homolta kuulostaakin.

K18 peleistä täällä puhuttiinkin. Olen yleisesti ottaen kuullut, että K18 pelit ovat tasoltaan olleet monesti (niin pelillisesti, kuin asennoitumisenkin kannalta) parempia? Onko tämä todella totta? Luultavasti ikä sinällään ei kenestäkään tee fiksumpaa, mutta vähän varttuneemmat ihmiset ovat monesti maltillisempia ja osaavat jo ottaa huomioon muitakin.

Toivottavasti jatkossa tulee enemmän K18 pelejä, jotka ovat vähän vaativampaan makuun. Tietenkään unohtamatta kaikille avoimia pelejä. Tai ainakin alemmalla ikärajalla.

K-18 peleissähän periaatteessa päästään jo eri sfääreihinkin, kun uskalletaan oikeasti tehdä kaikenlaista, kun vastuun kantaminen kuitenkin on jo erilaista, kun jokainen aikuinen ottaa täydellisesti vastuun itsestään, varusteistaan ja pelityyleistään (ja vähän muistakin kuitenkin, mutta ei sillä tavalla kuin K-15 peleissä).

Ja minä ymmärrän niitä, jotka eivät halua kamojensa likaantuvan siksi, että jotkut eivät oikeasti halua likaisia maastopukuja, koska ne haisevat, lemuavat ja ovat heidän silmäänsä rumia (minusta lika on hyväksi). Äitinikin on sitä mieltä, ettei minun pitäisi liata varusteitani, mutta minähän likaan, koska laji sitä "vaatii".

Niinkin homolta kuin se kuulostaa, niin joutusimme Milsimissä "koskettelemaan" muita pelaajia. Esim jouduimme kantamaan Gekkibiä pois kylästä jne. Se vasta ikävää on se kun joutuu jotain koskemaan. Hyhhyh.

Mitä tuolla eläytymisellä oikein tarkoitetaan?

a) Roolipelillistä mietityn/kirjoitetun hahmon näyttelemistä? Olen muuten huomannut että useimmiten näyteltävät hahmot ovat "paskoja tyyppejä", jotka huutavat ja käyttäytyvät muutenkin näyttävästi. Noin 300 tällaiselle ei varmastikaan olisi samassa skenaariossa tilaa.

b) Ns. armeijatyyppistä käskyhöykytystä ja sen mukana pomppimista kaikkinen oheispiirteineen? Kai tähänkin joku uskoo.

c) Pyrkimystä käyttäytyä "todenmukaisesti" ja liioittelematta niinkuin skenaariossa olisi tosi kyseessä. Tukea ryhmää, joukkuetta ja "taistelutovereita", auttaa haavoittuneita yms. Tarvitseeko eläytymisen olla erityisen näyttävää ja vaatiiko se tosiaan yleisöä?

Itse siis uskon tuohon viimeiseen malliin. En keskity näyttelemään ja pyrin unohtamaan olevani pelissä.

K-18 peleistä: Omien havaintojen mukaan ikä lähinnä tehostaa ihmisten yhteistoimintakykyä. Nuoremmilla pelaajilla tuntuu olevan jonkin verran enemmän ongelmia kommunikaatiossa, johtamisessa ja toisten johdettavana olemisessa. Nämä ongelmat yleensä korjautuvat ajan myötä kun itsetunto normalisoituu. Teinin henkilökohtaisiin ongelmiin ei taida muu auttaa kuin kasvaminen? Ei vanhemmatkaan pelaajat välttämättä sen varttuneempia tämä asian suhteen silti ole. Lähinnä todennäköisyys nohevuuteen kasvaa iän myötä.

Niin, en usko että milsimiin niinkään liittyy käskyjen inttityyliin antaminen, mutta pelillisesti komentoporras olisi kiva saada toimivaksi. Käskyjä pitäisi noudattaa, niitä pitäisi kuunnella ja noudattaa sekä komentoportaassa korkeammilla olevilla pitäisi olla auktoriteettia (jos ei omasta puolestaan, niin voi sitä sitten eläytyä itse ja.. antaa). Tälläisessä kiroilu, huutaminen yms. ei niinkään haittaa, atlaz oli siitä kiva esimerkki PFOR:ssa.

En usko Airsoftissa hahmoihin, niinkuin larpeissa yms. on tapana. Ei ne näy. Sen sijaan tilanteen mukainen toiminta olisi kivaa ja suotavaa. Miettisitte millainen on osapuolenne perussotilas. Miettikää millainen vastapuolenne on. Jos olette fanaattinen terroristi, mitä tekisitte jäädessänne yksin? Varmaankin huutaisitte Allahia, ampuisitte ja kuolisitte. Entä perus armeijan mies? Voisitte sankaroida tai vaikkapa antautua epätoivoisessa tilanteessa.

Haavoittuneita olisi mukava roudata sivuun. Siitä saa myös fiilistä, kun roudaa haavoittuneen kaverin tulen alta pois ja hänet sitten paikataan suojassa. Muutenkin olisi minusta mageata, jos taistelun jälken/lomassa olisi oikein lääkintämiehiä jotka hakisivat niin kuolleet kuin haavoittuneet pois (ellei oltaisi ihan lepikössä, silloinhan kuolleet jäisi pois) ja tietysti esimerkiksi partiossa oleva ryhmä lähettäisi pari miestä kantamaan haavoittuneen pois. Jokainenhan varmasti osaa tehdä riu'uista, takeista ja vöistä paarit
Viennillä pois tarkoitan jotain etäisyydellä X olevaa joukkosidontapaikkaa

Loistavaa eläytymistä on, jos koittaa käyttäytyä niinkuin oikeassa tilanteessa (varustus mukaanlukien, kohtuuden rajoissa). Kuvittelee, että yli viuhuvat muovikuulat ovat ehtaa tavaraa vaikka välillä se saattaisikin olla hankalaa. Riippuen pelistä, käskyjä totellaan parhaansa mukaan. Esimerkiksi jos rymänjohtaja käskee sinut kärkeen, puret hammasta ja menet sinne.

Roskalta ja parilta muulta tuli hyvää settiä koskien haavoittuneita. Tuo älyttömän paljon fiilistä lisää jos heidät oikeasti raahataan suojaan (jokaisella varmasti on kestävät varusteet? ), rauhoitellaan ja olevinaan tyrehdytetään vuoto ym. Ja side laitetaan kunnolla! Karmivat huudot voivat olla osa tätä näytelmää.

Osumista: muistetaan ettei huudeta vain "osuma!" ja kävellä pois kädet pystyssä edes kaatumatta maahan. Kova jätkä palkitsee ampujansa hienolla kuolemalla. Ei tietenkään tarvitse heittää asetta kivikkoon ja oikeasti kaatua maahan niin että pää halkeaa, emme sentään niin paljon realismia halua. On myös kohteliasta odottaa, että toiminta ympärillä hiukan laantuu ja sitten vasta kävelee pois.

Nyt ei kyllä jaksa kirjottaa vaikka enemmänkin olisi sanottavaa.

Itse olen myös huomannut suomalaisessa airsoft skenessä eläytymisen puutetta. Pelaajat eivät välttämättä jaksa muistaa taistelevansa nyt nallestanian, eivätkä vaan tiiminsä puolesta.

Milsimissä oli suorastaan loistava meininki. Eläytymistä oli, ja vain muutama hieman enemmän mukana hengessä oleva nosti kaikkien eläytymisen "tasoa" pykälän ylemmäksi. Larppaajana osaan sanoa, että tämä toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Kun yksi jaksaa pitää tunnelman korkealla ja haukkua toisen puolen saastaisia kapitalisti sikoja, noudattaa komentoketjua, ja muutenkin eläytyä, se tulee helpommaksi myös ympärillä oleville.

Larppaamiseksi tätä touhua ei kuitenkaan tarvitse vetää. Se menisi reilusti ohitse lajin tämänhetkisen harrastajakunnan haluista. Harvassa ovat ne, jotka haluavat vain saapastella ympäri tukikohtaa ja vetää kättä lippaan. Riittäisi ihan se, että ei keskusteltaisi viime vkl reissuista, muista skenaarioista tai muustakaan "off-game" asiasta pelin ollessa käynnissä. Karjutaan tunteella kuulasta ja unohdetaan se fraghuntti hetkeksi.

Haistanko minä sen perkuleen ihmisten arvostelun käryn, mikä täällä foorumilla on melkein eltaantuneena monenkin käyttäjän profiiliin? Siksi en harrastakaan Mil-Sim pelejä, koska minulla on homokammo ja haittaako se teitä jollain samperin tapaa? Anteeksi syvästi jos haittaa. Jos pääsen sen yli, niin on Mil-Sim harkittavissa. Ja olenhan kuitenkin stereotypinen teini-ikäinen, jolla on tämä "hyi homo"-syndrooma. Hyhhyh kun se ihmisten arvostelun käry haisee. Mene pesulle.

Meinaatko inttiin mennä, BTW? Olen kyllä sitä mieltä että jokaisen ihmisen mielipidettä pitää kunnioittaa, ja hyvä, ettet mene sellaisiin peleihin, missä et voi toimia kuten odotetaan. Tajuaisivatpa kaikki tämän.

Intistä kun kerran tuli puhe, niin meikäläiseltä (ja aivan varmasti varsin suurelta joukolta muitakin ihmisiä) asepalvelus tappoi viimeisenkin eläytymishalun ja realisminhingun. Vittumaisia johtajia, painavia aseita ja "oikeaa" toimintaa olen nähnyt yhden eliniän tarpeiksi, enkä sellaiseen viitsi vaapaa-aikaani enää haaskata.
Ns. "eläytymiskuolemat" ovat joskus pyörineet mielessä, mutta osuman tullessa noin 90% tapauksista yksinkertaisesti unohdan koko jutun, kiekaisen tylsästi "osuma!" ja suunnistan offgamelle päin. Skenaarioissa harvemmin viitsin jäädä odottelemaan lääkintämiestä, ellei sellainen juoksentele aivan lähimaastossa, vaan suorin saman tien respalle. Keskityn peliin aina täysillä ja siinä vaiheessa eläytyminen jää mielessä lähes aina taka-alalle. Mielestäni tällaisessa ajattelussa ei ole mitään vikaa, eivät kaikki saa eläytymisestä kiksejä eikä sellaista voi jokaiselta vaatia. En kuitenkaan tykkää pilata muiden iloa, joten ns. milsim- ja muut voimakkaasti realismiin ja eläytymiseen nojaavat pelit jätän suosiolla väliin.

Kyllä menen inttiin, ja ehkä käyttämäni sana "homofobia" on väärä, ennemminkin fyysisen kontaktin pelko.

Tänään sitä tuli eläydyttyä ihan armotta pelissä, kun kaveri pääsee 7m päähän m120 soltilla ja pistää sarjan naamaan. Minäpä poika karjuin rumia sanoja niin että metsä raikui. Realismiakin tästä seurasi, kun verta rupesi naamasta valumaan. Nuhtelin kaveria sitten backupin jättämisestä offgamelle. Onneksi JT:n suojalasit ovat hyvälaatuisia.

NovaReon puhuu täyttä asiaa, ei kaikilta voi vaatia kaikkea. Maailma ei toimi niin.

Ei-eläytyjien kohdalla kuitenkin tuntuu vallitsevan se, että eläytyjien pitää hyväksyä heidän ei-eläytymishaluiset pelitapansa myös eläytymispeleissä. Ehkä on meidän aika vaatia itsellemme kuitenkin jotain?

Liika eläytyminen on aika usein myös haitaksi ainakin lämäreille ainakin vietnam peleille..

Jenkit käyttävät sekaisin englantia ja suomea. Kongit vain suomea, harva vietnamia on opetellut. Yleensä jenkki huutaa "medic!" ja kongi "lääkintämies!". No mutta kaikki jenkit eivät sitä mediciä käytä, jolloin mediciä huutavasta ei voi erehtyä, mutta kongi lämäri ei uskalla aivan yhtä luottavaisesti mennä auttamaan, jos puskan takaa kuuluu "lääkintämies!", sillä vaarana on törmätä joukkoon jenkkejä jotka etsivät lämäriä.. Tämä voi joistakin kuulostaa pieneltä, mutta parissa FPJ:ssä ollut lämäri, ja tuo on jäänyt eläytymisestä mieleen.

Mies meni kauppaan lapio.

Väärinkäsitysten välttämiseksi suosittelen lukemaan tuon viestini loppulausahduksen:

Siinä vaiheessa kun eläytymistä tai realistista varustusta ruvetaan pitämään yleisenä vaatimuksena peleissä, olen valmis vaihtamaan muihin harrastuksiin.

Leksas, tämä ketju ei ole puujalkavitseille.

Koeta itse saada selvää Peterin selvityksestä.

NovaReon, en itseasiassa puhunut sinusta, sillä sinulla on terve asenne meininkiin. Lähinnä meinasin noin yleisellä tasolla.

Pointti 1. Jenkit huutaa medic, kongit lämäri
Pointti 2. Jenkit saattaa huutaa lämäri, kongit ei medic
Pointti 3. Eli jenkkien medic tietää aina medic huudon tullessa, että oma.
Pointti 4. Kongi lämäri ei tiedä, onko puskassa lämäriä huutava tyyppi kongi vai eläytymätön/suomea puhuva jenkki
Pointti 5. Kongi lämäri juoksee puskan läpi ja huomaa seisovansa viiden jenkin edessä.

Tuossa on pointtini järjestyksessä Leksalle.
Tuosta järjestelet palikka palikalta.

Kiitos. Eli haluaisit tuohon jonkinlaista parannusta? Itse näkisin nam peleissä että jenkit puhuisivat englantia ja kongit jotain muuta. Se tuskin tuottaa K16 peleissä ongelmaa.

Tosi gooksi pelaajat opettelevat yleisimmät taisteluhuudot vinosilmien kielellä...

Enmä kyllä ainakaan jaksa huutaa englanniksi kuin kirosanoja ja medicciä. Hitto, se tästä viel puuttus et pitäs briiffaa ryhmänjohtajat englanniks... jätkät tuskin tajuis mun pointteja, kun ei meinaa suomeksikaan ymmärtää!!!

Mielestäni muutamia huudahduksia lukuunottamatta olisi parasta pitäytyä suomenkielessä, varsin harva kuitenkin osaa puhua englantia täysin sujuvasti ja ilman suomalaista korostusta. Suomalainen pölkkyenglanti taasen kuullostaa vain naurettavalta, jos tarkoitus on esittää jenkkiä.

Ah neessa nauratti joku kongi, ottanut osumaa ja käveli respalle päin ja hoilaili joitain vietnamilaisia biisejä. Ja välillä jotain huusi vietnamiksi jotain.