Niinku täällä on jo mainittu, on vaihtoehtoja oikeastaan vain yksi...
Kuten Speidel sanoi, Saksan armeija pyöri käytännössä Mauserin valmistaman kiväärin ympärillä. Jotta ymmärtää syyt tähän, on hyvä ymmärtää miten Saksan asevoimat toimivat tuohon aikaan. Saksan asevoimat (Wehrmacht, joka käsitti Heerin [maavoimat], Luftwaffen [ilmavoimat] ja Kriegsmarinen [merivoimat]) käsitti koko sodan aikana yli 18 miljoonaa miestä, lähes 19 miljoonaa miestä. Tämän lisäksi Waffen-SS (SS:n sotilaallinen haara, vähän kuin Suomen suojeluskunnat) käsitti reilu miljoona miestä. Näiden lisäksi oli vielä sellaisia kuriositeettejä kuin
Luftschutzwarndienst (ilmavaroitusjärjestö),
Reichsluftschutzbund (ilmasuojelujärkestö),
Sicherheits und Hilfdienst (kodinsuojelujoukot tärkeimmissä kaupungeissa),
N.S.Kraftfahrkorps ("ajojoukot", käytännössä sulautettiin sodan alussa Wehrmachtiin),
Deutsche Polizei (poliisi, daa),
Deutsche Reichsbahn (saksan rautatieviranomainen, vastuussa mm. kaikista sotilaskuljetuksista ja esim. panssarijunista),
Bahnschutzpolizei (juna-asemasuojapoliisi, eli käytännössä junaverkostoja vahtivat äijät),
Reichsarbeitdienst (rakennus-, korjaus- ja huolto-organisaatio, joka toimi Wehrmachtin alaisuudessa ja loppusodassa normaaleissa torjuntatehtävissä) ja
Postschutz (postiverkostoa suojannut järjestö). Nämä porukat olivat pääosin aseistettuja myös ja osana Saksan puolustusorganisaatiota. Villinä arviona heittäisin siis, että Saksalla oli aseistettavana jotain 20-21 miljoonan miehen hujakoilla ihmistä.
Luonnollisesti prioriteettinä oli rintamajoukkojen aseistaminen. Esimerkiksi Heerillä oli pelkkiä
jalkaväkidivisioonia 312 kappaletta. Yhden divisioonan teoreettinen miesvahvuus oli 10 000 - 17 000 miestä, miehiä siis näissä porukoissa pelkästään oli 3 120 000 - 5 304 000 miestä (huomatkaa, että pienimmilläänkin yli kolme kertaa enemmän kuin koko Waffen-SS:n koko sodanajan vahvuus). Lisäksi panssaridivisioonia oli 30, näiden vahvuus vaihteli enemmän, mutta puhutaan kuitenkin isosta porukasta (5 000 - 17 000 miestä).
Sodan alusta hyvin pitkälle (vuosiin 42-43) aseistuksena toimi lähes yksinomaan Mauserin kiväärit. Ennen sotaa niitä oli puskettu ulos Speidelin mainitsemat 2,7 miljoonaa, sodan aikana asetuotanto ja vauhti kasvoi räjähdysmäisesti, lopullisen tuotantomäärän ollessa tarkalleen 14 643 260 asetta. Tämän lisäksi ensimmäisestä maailmansodasta Saksaan oli jäänyt runsaasti Gewehr 98 -kivääriä, joka oli Kar98k (Karabiner 98 Kurz) edeltäjä. Vaikka iso osa aseista oli sodan jälkeen jouduttu tuhoamaan, oli näitä vielä käytössä reilusti toisen maailmansodan alkaessa. Lisäksi rauhan aikana oli valmistettu Gewehr 98b -kivääriä, joka näki paljon käyttöä ja oli hieman muunneltu alkuperäisestä Gewehr 98:sta. Iso osa vanhoista Gewehr 98 -kivääreistä muutettiin Kar98K-kivääreiksi (tukkien, piipun yms. osalta, ei kuitenkaan lukon ja koneiston osalta) tai Gewehr 98b:ksi. Näistä aseista saatiin muutaman miljoonan kiväärin lisä Saksan armeijalle.
Kaikkien näiden lisäksi saksalaiset oikein innokkaasti käyttivät valloitetuilta alueilta saatuja kivääreitä, joista monet uudelleen pesitettiin sopimaan saksalaisten käyttämälle 8mm Mauser -paukulle. Tällaisia paljon käyttöä nähneitä kivääreitä oli esimerkiksi
Steyr-Mannlicher-FÉG 35M (saksan armeijassa Gewehr 98/40),
puška vz. 33 (Gewehr 33/40, Tanakan valmistama lyhyt Mauseri on juurikin tämä),
vz. 24 (Gewehr 24(t), näillä varustettiin sodan alussa 11 divisioonaa, yhteensä 330,000 kivääriä),
Carcanon kivääreitä kaapattiin suuria määriä vuoden '43 aikana Italian antautuessa, näitä kivääreitä laitettiin paljon Volksturmin käyttöön),
MAS Modèle 36 (käytössä Ranskassa olevilla yksiköillä),
Mosin-Nagantit (iso osa uudelleen pesitettynä mauserin paukulle),
Gevaer m/89-10 (tanskalainen Gewehr 98:an perustuva kivääri),
Kb wz. 98a (Puolalaisten versio). Saatoin unohtaa joitain pyssyjä, käytössä Saksan armeijalla oli kuitenkin lähes sataa eri tyyppiä olevia pulttilukkoisia kivääreitä, jopa ylijäämäksi ja varastoon asti.
Aseistus ei kuitenkaan ollut pelkästään näitä, kuten joku muu aikaisemmin tiesi (ja jokainenhan nyt leffoja on nähnyt). Syyt tähän kerron vähän myöhemmin. Käydään nyt sitten läpi vähän sarjatuliaseita, niistä kun kuulapyssyilijät puhuu kovin usein!
Automaattisia tai puoliautomaattisia *kiväärikaliberin* aseita Saksalla oli joitakin. Tämä kaikki liittyy Saksan armeijan käyttämiin taktiikoihin, joista puhun alempana. Tärkeää on kuitenkin huomata, että saksalaiset pyrkivät tekemään automaattisia ja puoliautomaattisia aseita jo 30-luvulla, mutta armeija kieltäytyi ottamasta niitä käyttöön eikä tukenut esimerkiksi aseiden koekäyttöjä millään tavalla. Vasta vuonna 1941 lähti kunnolla vähän tehokkaampien pyssyjen kehittely käyntiin. Tästä putkahti varmasti kaikkien asiasta kiinnostuneiden tuntema
Gewehr 41 puoliautomaattikivääri, joka vastasi pyöreästi M1 Garandia. Myöhemmin ko. pyssy koki hieman muutoksia ja uudelleen nimettiin
Gewehr 43:tä. Toinen huomattava yritys oli
StG 44. Kyseinen pyssy syntyi Hugo Schmeisserin työryhmän käsissä nimellä Maschinenkarabiner 42. Tämä ase oli pelkkä koepyssy ja sitä valmisti hieman erilaisena Walther ja Haenel (näistä nimitykset MKb 42 (H) ja MKb 42 (W)). On tietty hyvä huomata, että Wikipedia osasi kertoa seuraavaa tästä pyssystä: "MKb 42(H), fired from an open bolt and used a striker for firing (the mechanism is based on the Czechoslovak ZB vz. 26)", eli sukulaisuutta Kalashnikoveihin ei suinkaan ole. Tätä pyssyä valmistettiin 11 833 kappaletta koekäyttöön ja testeihin, eikä se siis ollut sotatoimissa mukana. Pienten muutoksien jälkeen tämä pyssyhän sai "peitenimen"
Maschinenpistole 43 ("konepistooli"), sitten
Maschinenpistole 44 (sama ase kuin MP43) ja lopulta Hitlerin innoittamana nimen
Sturmgewehr 44 (StG 44 eli rynnäkkökivääri 44). Tätä pyssyä valmistettiin sodan loppuun mennessä 425 977 kappaletta, mikä on aikamoinen määrä. Suurin osa näistä aseista näki käyttöä Itärintamalla tiettyjen yksittäisten divisioonien ja yksiköiden käytössä vastaamaan venäläisten konepistoolien (PPSh-41, PPD-40 jne. jne.) tuomaa painetta sekä lähitaistelurooleissa. Länsirintamalla näiden aseiden käyttö oli vähäisempää, sillä niiden katsottiin olevan käyttökelpoisempia idässä. Tämä pyssy löytyi suhteessa aika usein Waffen-SS:n miesten käsistä. Lännessä merkityksellisempi ase oli
Volkssturmgewehr 1-5, joita valmistettiin vain 10 000, mutta käytännössä kaikki näkivät käyttöä lännessä. Lisäksi venäläisten automaattikivääreitä käytettiin massoittain. Esimerkiksi
SVT-40 kivääriä saksalaiset kaappasivat yli 100 000 kappaletta ja niitä käytettiin Itärintamalla todella aktiivisesti korvaamaan saksalaisten oman kiväärin puutetta. Kuvaavaa on, että tästä pyssystä on saatavilla saksalainen manuaali!
Konepistoolit on myös varmasti tuttuja jokaiselle aseista kiinnostuneelle. Ensimmäisen- ja toisen rähinän välissä konepistooleista meinattiin tehdä tulevaisuuden asetta, kiväärin korvaajaa.
MP18.1 aloitti konepistoolien pitkän sarjan ensimmäisen maailmansodan lopulla. 1920-luvulle tultaessa asetta oli valmistettu 35 000 kappaletta. Sitä seurasi
MP-28, Waffenfabrik Steyrin
MP34 ja
MP35. Kaikkia näita, erityisesti kahta viimeistä, käyttivät pääasiassa Waffen-SS ja saksan poliisi (vanhemmat mallit menivät esimerkiksi Feldgendarmerien, sotapoliisin, käyttöön).
MP41 oli tunnettu
MP38/MP40 -pyssy puurungossa ja näki samoin käyttöä pääasiassa poliiseilla. MP38 / MP 40 oli sitten se hyvin tunnettu konepistooli, jota valmistettiin yli miljoona kappaletta sodan aikana. MP40 jaettiin pääasiassa joukkueen ja ryhmänjohtajille henkilökohtaiseksi aseeksi ja joitain yksiköitä varustettiin lähes yksinomaan kyseisellä aseella (ennen StG 44:n käyttöönottoa). Lisäksi vaunumiehistöt ja muutamat muut erikoistehtävissä toimineet yksiköt ja joukot käyttivät kyseistä asetta. Kuitenkin HYVIN harvinainen verrattuna kivääreihin. Luonnollisesti lisäksi käytettiin kaapattuja aseita, pääasiassa selustan joukoilla ja itärintamalla.
Kaikki tämä läpinä ja lässytys on pohjustanut nyt sitten tätä seuraavaa juttua: Kaiken kaikkiaan konepistooleita Saksan armeijassa oli käytössä reilu puolitoistamiljoonaa, rynnäkkökivääreitä ja vastaavia vajaa miljoona. Kivääreitä yli 16 miljoonaa. Tämä siis meinaa, että aseita oli suhteessa 1,5:16 ja 1:16. Aika pirun vähän, varsinkin kun vertaa kuulapyssypiireihin
. Syy tähän oli saksalaisten käyttämä taktiikka, joka oli ohjannut asekehittelyä ja muuta toimintaa ennen toista maailmansotaa. Esimerkiksi amerikkalaisten ryhmä koostui tulitukisektiosta, rynnäkkösektiosta yms. yms. osista ja jokaisen ryhmän tuli toimia omana kykenevänä osastonaan ja pystyä suorittamaan erilaisia tehtäviä. Saksalaiset lähestyivät sotatoimintaa täysin eri pohjalta. Saksalaiset koostivat ryhmänsä konekiväärin ympärille, ja nimenomaan kevytkonekiväärin ympärille. Ideana oli yksinkertaistettuna taistelussa edetä kosketukseen, jonka jälkeen konekivääri hoitaisi tappamisen ja tuhoamisen muun ryhmän pysyessä konekiväärin lähettyvillä suojaten sen toimintaa esimerkiksi koukkauksilta ja rynnäköiltä. Tämä pohjautui saksalaisten havaintoihin ensimmäisestä maailmansodasta, jossa oltiin huomattu tykistön ja erityisesti konekiväärien hoitaneen suurimman osan tappamisesta kiväärien lähinnä napsiessa sieltä täältä yksittäisiä kavereita. Tämän takia ei nähty tarpeellisena, että yksittäinen sotilas olisi joutunut käyttämään taikka tarvinnut muuta asetta kuin pulttilukkokiväärinsä (luonnollisesti jokainen mies koulutettiin käyttämään pikaisesti ryhmänsä konekivääriä, eli tarpeen vaatiessa kuka tahansa pystyi käyttämään asetta). Tästä johtui mm. saksalaisten yksiköiden sitkeys verrattuna esimerkiksi brittiläisiin tai amerikkalaisiin joukkoihin verrattuna. Saksalaisissa ryhmissä oli konekivääri, joka merkitsi mitään. Niin kauan kuin konekivääri toimi, oli ryhmä toimintakykyinen, vaikka tappioita tulisikin. Amerikkalaisilla yhden sektion tuhoutuminen vaikeutti toimintaa. Lisäksi konekiväärin hajotessa ryhmä hajotettiin ja täydennettiin toisiin ryhmiin. Tästä syystä sodan läpi saksalaiset käyttivät pulttilukkoisia kivääreitä. Ongelmia syntyi vasta Itärintamalla venäläisten lisättyä konepistoolien käyttöä valtavasti sekä erityisesti kaupunkitaisteluissa ja siksi Saksassa herättiin asekehittelyyn "myöhässä".
Koska taktisella tasolla vain konekiväärillä oli väliä ja konekivääri hoiti tappamisen, oli Saksassa keskitytty erityisesti niiden kehittelyyn. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen saksalaiset kehittivät
MG 30-konekiväärin tältä periaatteelta. Konekiväärien käyttö Saksassa oli kuitenkin Versaillesin sopimuksen takia kiellettyä tässä vaiheessa ja ase ei nähnyt käytöä Saksassa. Se kuitenkin toimi tienviittana seuraavalle pyssylle, jonka sitten kaikki tuntee;
MG 34. Tähän aseeseen kiteytyi koko Saksan jalkaväen toiminta ja menestys taisteluissa alkusodassa. Kevyt, yhdenmiehen kannettava pyssy rumpulippaalla tai vyösyöttöisenä, helposti liikutettava tulituki ja tappokone jota valmistettiin 350 000 kappaletta. Sota-aika vaati kuitenkin halvempaa ja helpommin valmistettavaa pyssyä, joka olisi parempi erityisesti Itärintaman olosuhteissa. Syntyi
MG 42 jota suollettiin ulos yhteensä 750 000 kappaletta. Nämä eivät tosin riittäneet, vaan hauskasti hommissa käytettiin paljon muita kevytkonekivääreitä korvaamaan aseiden puutetta ja ongelmia erityisesti Waffen-SS joukoissa. Siellä tutuiksi tulivat
Browning wz.1928, joka oli puolalaisten kopio BAR -kevytkonekivääristä sekä
ZB vz. 26, tsekkiläinen kopio BREN-kevytkonekivääristä (tähän tsekkiläiseen pyssyyn perustuu muuten suomalainen Kvkk 62. Hyi kilinvittu). Lisäksi vielä hassummin osa joukoista pääsi kantamaan ja käyttämään hauskoja ja todella raskaita konekivääreitä, kuten
MG08 ensimmäisen maailmansodan ajalta, sekä
Ckm wz.30 -konekivääriä joka oli puolalaisten kopio Browning M17 -konekivääristä.
Ylläolevasta infoähkystä voidaan siis tiivistää seuraavaa:
Saksalaisen aseeksi sopii aivan takuuvarmasti Mauserin pulttilukkokivääri, tai joku muu siisti ja fiksu pulttilukkokivääri joita silloin käytettiin. Kuitenkin suositeltavaa olisi napata juuri se Mauseri.
Toisekseen, aseeksi sopii konekivääri. Maxim-henkiset viritelmät eivät täysin väärin ole, varsinkaan loppusodasta.
Kolmanneksi, erikoisempia pyssyjä (StG 44, G41/G43) käyttivät tietyt, spesiaalitehtävissä olleet yksiköt pääasiassa idässä, StG 44 näki käyttöä myös lännessä mutta tietyillä yksiköillä ainoastaan. Selvitä siis ennen peliä, sopiiko ase juuri sinne.
Lisäksi voisin heittää teille tähän kevyen tiivistyksen saksalaisesta ryhmästä ja sen aseista. Tärkeintä on muistaa, että jokaisella jannulla oli aivan saakelisti patruunaa konekivääriin mukanaan, marsseilla jokaisella saattoi helposti olla vyö tai pari kannossa.
Lainaa:
Joukkueenjohtaja: P08 Luger, P38 pistooli ja/tai MP40 -konepistooli
Ryhmänjohtaja: MP40-konepistooli, Mauserin kivääri
Konekiväärimies: P08 tai P38 pistooli lähipuolustukseen, jokin yllämainituista konekivääreistä
Konekiväärin apumies: pistooli lähipuolustukseen, ei muuta asetta (mutta varapiippuja & patruunoita senkin edestä)
Konekiväärin varamies (normi kiväärimies, mutta avusti konekiväärin kanssa): kivääri
Kiväärimies: Kivääri
Kiväärimies: Kivääri
Kiväärimies: Kivääri
Kiväärimies: Kivääri
Kiväärimies: Kivääri
Kiväärimies: Kivääri
Et semmonen infoähky teille. Koittakaa oppia siitä jotain, ehkä vastaa joihinkin kysymyksiin.