Peruspeleissä sooloileva TA on hieman 50-50 tilanne: Tehokas ja tarkka ase antaa yllätyksen kanssa ylivoimaisen aseman, varsinkin muutomia satunnaisia eksyilijöitä vastaan. Hiljaisen tarkat, ja näin ollen huomaamattomat laukaukset tuovat pudotuksia tillle ja antavat mahdollisuuden sujahtaa takaisin kasvuston varjoihin, josta oikeassa kohdassa ja oikeaan aikaan taas ilmestyä kanssapelaajien kiusaksi.
Taasen hieman suuremmat pelaajamäärät tuottavat jo selvästi vaikeitta. Pelkkä huomaamaton osuman saaminen ja itsensä piilossa pitäminen ei välttämäti riitä, koska viholliset jokatapauksessa reagoivat tilanteeseen ja toimivat sen mukaan tavalla tai toisella.
TA:n kannalta pirullista on pelaajien yksilöllisyys: siinä missä toiselta tulee housuun jo pelkästä kuulan ohi vihellyksestä, voi toinen jo adreliini korvissa kiehuten olla jo juoksemassa satunnaisesti valitsemaansa paikkaan (mikä mitä yleisemmin on juuri se, missä itse TA lymyää).
Omasta mielestäni TA:n mahdollisuudet sooloiluun korostuvat viikonloppupelejä isommissa peleissä, missä pelaajien määrästä, pelikentän koosta ja sijainneista ei aina olla niin varmoja. Tuttu maasto, tutut pelaajat ja erityisesti täysin tiedostettu tilanne siitä, ketä on vielä pelissä ja ketä offarilla ovat pattitilanne TA:lle.
Kuten se on jo satoja kertoja todettu: ”tulivoima on ylivoimaa”. Ei ole sarjatulen voittanutta. . Siinä missä jokaisen kuulan tulisi osua, koska seuraavalle kuulalle ei ole varaa, voi perusmosuri kylvää kuulaa ilmaan edes muutoman laukauksen putkeen. Joten uskokaa suosiolla, kertatulta alkaa äkkiä arvostamaan ja pelkäämään huomattavasti kun rassaa lukkoa edes takaisin ja kiroaa kun satunnainen tuulenvire vie sen ainoan mahdollisuuden karvan verran ohitse kohteen.
Vaikka kuinka voitaisiin yleisesti pitää softis-maailman TA-toimintaa kaikkein epärealistisimpana sotilaallisena lajina koko harrastuksena, on se kuitenkin omalta osaltaan kaikkein realistisin homma mihin voi ryhtyä. Ennen kaikkea TA toiminta on paineensietokykyä ja hiippailua vaativaa, kevyt mieleistä milsim –häröilyä, johon voi rakastua pysyvästi.
TA toiminta on fiilistelyyn ja niille, jotka kärsivät turhamaisuutta aseiden epätarkkuudesta. Frägääjille sitä ei voi suositella, vain paineensietoa omaaville, varjoihin katoavile eliiteille, joista ei ole mitään hyötyä paitsi kauhu nuorempien pelaajien keskuudessa. Jos tykkää ampua vain osuakseen, harrastaa äänetönsä hiippailua ja pudotuksia sekä pelätä muiden peljaaien tulivoimaa, on TA oikea vaihtoehto.
Itse rakasta TA:n rooliani juuri sen tuoman fiilistelyn ja sähköjä tarkemman ammunnan vuoksi. Vaikka tulivoimassa häviääkin ja paljon, niin jostain kumman syystä tarkkuus, huomaamattomuus ja pelko jota levittää, on pitänyt minut tässä hommassa kiinni jo jonkin aikaa. Ennen kaikkea rakastan puskien varjoista nousua, tähtäimeen ottoa ja äänettömän tarkan osuman ampumista pitkälle matkalle luoden lopuille pelaajille hetkittäisen pakokauhun ja sen myötä sulahduksen varjoihin uutta pirullista ilmestymistä varten täysin toisaalta silloin kun kaikki sitä odottavat. Älkääkä nyt vain kukaan lukeko tätä aina ihaillen! TA:na saa hienoja kokemuksia, mutta sitäkin enemmän joutuu alakynteen ja saa liian usein kuunnella kuulien viuhuntaa liin läheltä päätä.
E: Kuten rcmasta mainitsikin, peruspeleissä ainut tehokas keino TA:n alas saamiseksi on primitiivinen, laumamuotoinen yhteistyö, jonka vaikutusta voi vielä tehostaa toimintaakin alkukantaisemmilla, kroteskeille huudoilla.
(Omaksi onnekseni) olen nähnyt mukavan paljon "tyhmää" porukkaa, joka yksittäisen TA:n heitä piirittäessä ei osaa oikein muuta kuin hakea suojaa ja vinkua. Toistaiseksi omalta osalta pirullisimmaksi on juuri osoittunut päälleryntäävät ryhmä-hicuttajat, sillä yksittäisten epeleiden kanssa on eds toivo saada jotain omalta osaltaan aikaisemmaksi, mutta kun epeliä tulee enemmän päälle, loppuvat konstit äkkiä itseltä.
Se hyvä puoli TA:n roolissa ainakin on, että kokemus tuo arvokasta tietoa siitä, mikä on TA:n tehokkain ja heikoin lenkki, sekä mitä pitää tehdä TA:n ampumiseksi ja mitä ei.
|