Millaista taktiikkaa te käytätte? Taktiikkahan alkaa kokoonpanon muodostamisesta. Millainen hierarkia? Miten isot osastot?

Hyökkäys- ja puolustustaktiikat?

Kunhan herätellään tässä keskustelua kerron hieman omia näkemyksiäni.

Minähän olen tällä hetkellä suorittamassa varusmies palvelustani. Koulutushaara kivääri ja sotilasarvo alikessu. Muutaman viime viikon aikana SA-kokoonpanossa toimiessani olen oppinut taktiikasta ja ryhmän johtamisesta ja kehittynyt johtajana aivan helvetisti.

http://bmf-tiimi.cjb.net

Kohta "Ohjesääntö".

Yksinkertaisuus on päällikkömäistä.

Viikonloppupeleissä ainakin on ongelmana se, että kukaan ei ota johtoa käsiinsä, joten taktiikasta ei voi puhua. Tässä on sitten kehiin astunut minä.

Ongelmahan on, että pelaajia on helvetin vaikea käskyttää, ja vaikka jotain sanoo, eivät ne sitä tee. Tämä on hankalaa isoissakin peleissä joissa sentään periaatteessa on muka alijohto, mutta erityisen vaikeaa on ihmisten sopeutua johtajavetoiseen ryhmätyöhön viikonloppupeleissä. Siksi painotan taktiikassa yksinkertaisuuteen.

Konalassa pelataan usein tietyn kiinteän aseman valtaamista. Maaston ja yleensä käytössä olevan kaoottisen"taktiikan" takia puolustajat yleensä varautuvat torjumaan hyökkäyksen joka suunnasta. Tällöin olen hyökätessä katsonut mahdollisimman hyvän, kapean reitin suoraan kohteeseen, johtanut koko porukan tiiviissä sumpussa sopivalle etäisyydelle ja sitten lähettänyt samanaikaiseen kertarynnistykseen, joka lopetetaan vasta kun kohde on saavutettu. Tappiota toki tulee, mutta kun koko porukalla mennään, ei niistä tarvitse välittää. Varsinkin, kun vastassa on vain pieni osa puolustajista. Tämä yksinkertainen temppu johtaa yleensä aina tavoitteen onnistumiseen - kunhan vain saa pidettyä porukan sen verran kasassa, että juoksevat samaan aikaan, eivätkä jää kuhnimaan ja anna puolustukselle aikaa muttaa järjestelmäänsä.

Tosiaan, kovin monimuotoisia taktiikoita ei ole mahdollista toteuttaa, sillä Pertti Peruspelaaja jättää eiväiden lisäksi järkensä off-game -alueelle. Pelaajat eivät liiku, ellei joku potki niitä takaa liikkeelle, ja pelkäävät muovikuulia, vaikkeivät ne edes satu! Suurin osa taktiikasta siis menee joukkojen henkiseen valmistamiseen. Tästä vielä jonkin verran:

Tehtävä on kerroittava tarkoin etukäteen, ja annettava mukaan riittävä määrä toistoa. "Menemme suoraan käteni osoittamaan suuntaan. Kun huudan PERKELE, kaikki juoksevat kohteeseen. Siis, kun kuulette "PERKELE", juoksette kohteeseen. Yli kolmen sekunnin paikallaan oleminen on kielletty. "PERKELEEN" jälkeen juoksette jokainen." Jne.
Oma paikka hyökkäyksessä on oltava heti ensimmäisten jäljessä. Ilman esimerkkiä joukko ei juokse, mutta aivan ensimmäisenä on myös hankala käydä potkimassa turpeensyöjät liikkeelle. Lisäksi ensimmäisevä juokseva yleensä saa ensimmäisenä osumaa, ja yleensä johtajan kuoltua kaikki lamaantuvat, hakevat heppoisen suojan ja ampuvat heittolaukauksia äärikantamalta koko loppupelin.

Varsinaisesta taktiikasta voidaan ehkä puhua isoissa peleissa, mutta sielläkin on kaksi ongelmaa:
a) Johtajien pyrkiessä nopeaan ja tehokkaan voittoon pelin tunnelma latistuu ja pelaajilla ei ole kivaa. Muistetaanhan kuitenkin, että oikea sota on aika epämiellyttävää puuhaa. Siksi Lekan peleissä pääpelinjohtajat ovat olleet kummankin taistelevan osapuolen ylimpiä johtajia, ja sopineet taistelupaikat ja tilanteet etukäteen. Hyvin on toiminut.
b) Johtajaongelma. Hölmötkin saataisiin toimimaan hyvin, jos ryhmänjohtajat olisivat taitavia. Taitavien ihmisten löytäminen ja nimittäminen paikoilleen on kuitenkin vaikeaa, ellei mahdotonta.

Tarpeeksi isossa ryhmässä (esmes 7 ihmistä tai enemmän) olisi toki mahdollista harjoitella ryhmänsisäisiä tatkiikoita pitkälle jne, mutta mulle on ainakin osoittautunut mahdottomaksi löytää niin montaa niin motivoitunutta kaveria, että pelaisivat esimerkiksi kerran kuussa.

Tuli ja liike. Avainsanat.

Omien johtajakokemuksien perusteella, sanoisin, että tavan peruspelaaja ei ole aivan mahdoton käskytettävä. Lähes kaikilla on halu tehdä kuten johtaja sanoo, ja kun käsky on riittävän selkeä ja järkevä, he myös tekevät sen. Tietty joskus on tullut uhmaiässä olevia teinejä vastaan, mutta heidänkin niskoittelu on jäänyt puheiksi kun ovat huomanneet, että homma toimii. Oman analyysin perusteella tärkeimpiä seikkoja toimivaan johtamiseen ovat yksinkertaiset suunnitelmat, menetelmät ja käskyt. Havainnollinen puhetyyli ja itsestäänselvyyksiltä tuntuvien asioiden varmistaminen ovat välttämättömiä jotta ei tule sekaannuksia, unohduksia, jne. Ennen pelin alkamista on myös hyvä sopia koko porukalla mitä tehdään ja miten, jolloin kaikilla on peruskäsitys siitä mitä pyritään tekemään.

Isojen pelien johtajaongelmaa olen itsekkin tullut miettineeksi. Monesti kyvykkäät johtajat ja pelaajat pelaavat samassa porukassa ja vain yksi heistä on johtotehtävissä. Tehokkaampaa olisi jos hyvät johtajat laitettaisiin johtamaan. Tällöin he eivät kylläkään pääsisi pelaamaan oman porukkansa kanssa, joten monet eivät varmaan tähän mielellään suostu. Monesti isojen pelien ryhmäjaot menevät enimmäkseen AS-tiimien mukaan, joita sitten tasataan satunnaisilla pelaajilla. Mietityttää, että kuinka moni hyväksyy oman ryhmänsä johtajaksi jonkun tuntemattoman, joka todennäköisesti kuitenkin on parempi johtaja kuin ryhmän oma. Tästä kaipaisin mielipiteitä. Tällaisella järjestelyllä saataisiin taatusti pelistä tehokkaampaa, mutta onko se sen arvoista?

Pelaajien käskyttäminen on kyllä helppoa, eikä motivaatiossakaan ole sinänsä ongelmaa, mutta jotenkin aina kun käskee, tapahtuu kaikki hitaasti, ja joka puskan taakse jäädään muutamaksi minuutiksi venaamaan, ettei vaan joutuisi itse ensimmäisenä tutustumaan mahdolliseen vihamieliseen alueeseen. Jämptiä, suoraa, samantien tapahtuvaa toimintaa harvoin näkee. Ja vaikka idea onkin selvillä, se kykkiminen tapahtuu jotenkin aina.
Tottakai oikeassa sodassa kykitään, kun siellä pelolle on aihettakin. Samoin taistelut ovat pikkaisen kauemmin kestäviä, mutta tosiaan eivät niinkään hauskoja.

Tiimien pitäminen isoissa peleissä kasassa on mun mielestäni erinomaista, sillä silloin kaikki vähänkin parempi yhteen pelaaminen on kultaakin kalliimpaa. Lisäksi tiimitoiminnan toteuttaminen on hauskinta ja palkitsevinta juuri isoissa peleissä.

Tähän kykkimisvaivaan olen nähnyt parhaaksi hoidoksi johtamisen esimerkillä. Yleensä kykkiminen loppuu vasta kun joku näyttää, että kykkimiselle on vaihtoehto ja mitä tehdä ja kuinka sen sijaan. Monesti se kykkiminen on myös ihan hyödyllistä, koska suorat rynnäköt hyvin harvoin onnistuvat. Itse asiassa kaikki näkemäni rynnäköt joissa on pitänyt edetä tulen alla enemmän kuin 10m ilman tulitukea ovat aina epäonnistuneet. Liipaisin pohjassa poraamalla kellistää helposti ison läjän pystyssä juoksijoita jotka eivät kykene edes ampumaan kunnolla takaisin. Toimivin taktiikka on ollut itse mennä ensimmäisenä, muiden tukiessa, sellaiseen paikkaa josta saa parin vihulaisen yllätettyä, jonka jälkeen ketjureaktio yleensä lähtee käyntiin. Kun tämän yllätyksen hyödyntää nopeasti, pystyy yllätystä jatkamaan melko kauan. Yleensä tämä yllättäminen tapahtuu koukkaamalla. Tuntemattomassakin Rokka omistaa samalla tyylillä. Pari nohevaa taistelijaa tekee pahojaan muiden pitäessa päät matalana. Kun riittävä aukko syntyy, muutkin alkavat liikkumaan.

Kitkan kanssa on opittava elämään. Etenkin alkuvaiheessa "uraa" on vaikeaa kun muut eivät tottele robottimaisesti kuten tietokonepeleissä, mutta kokemuksen karttuessa tähän tottuu. Ja on oikeastaan ihan hyvä, että pelaajat eivät kovin helposti mene turhaan ammuttavaksi. Armeijassa minulla oli aina takaraivossa ajatus, että pitää toimia nopeasti. Tämä taas johti siihen, että en tuhrannut riittävästi aikaa selittämiseen vaan pidit käskyt liiankin yksinkertaisina ja mietin liian vähän mitä käskin. Tästä seurasi huonoja päätöksiä joista aiheutui turhaa työtä, sekaannusta, katkoksia tiedonkulussa ja kaikkea muuta ikävää. Etenkin alaisille olisi kannattunut muistuttaa muutamia tehtävän kannalta oleellisia asioita, koska myöhemmin sai havaita heidän kaikesta toistosta huolimatta unohtaneen ne. Muutaman minuutin miettimisellä ja selittämisellä olisin voinut säästää kokonaisajassa joskus kymmeniä minuutteja. Viimeisessä harjoituksessa jouduin olosuhteiden pakosta hidastamaan tahtia jolloin huomasin, että asiat luistavatkin nyt paljon nopeammin ja jouhevammin. Tietenkin aina ei tarvitse miettiä kovin paljon. Tai paremmin sanottuna, riippuu tilanteesta miten paljon kannattaa käyttää aikaa toiminnan suunnitteluun ja käskemiseen.

Kuten ammuttaessakin pitää tähdätä sen verran kauan, että osuu ensimmäisellä, pitää käskyttäessä miettiä ja selittää sen verran kauan, että saa aikaan toimivan suunnitelman ja se ymmärretään. Kukaan ei mokaa niin nopeasti, että ehtisi korjaamaan virheensä ennen kuin on myöhäistä. Liian kauan tähtäillessä tai miettiessä vihollinen ehtii tekemään oman siirtonsa jolloin menettää aloitteen. Liian usein näkee nopeususkovaisia jotka yrittävät pelata liian nopeasti ja joku pääsee heidät yllättämään. Nopeus on ase, mutta hötkyilemällä se kääntyy itseä vastaan. Toisaalta 90% pelaajista pelaa silti liian hitaasti ja varovaisesti.

Meilla on niin, kun meitä on suhteellisen vähän ja porukasta alle puolet on sähköjä, niin sähkö ottaa ohjat. Omaa taktiikkaa ei varsinaisesti ole mutta ylesintä on jakaa 2/3 ryhmään ja lähteä motittamaan. Niin voidaan välttyä suurilta tappioilta ja aiheuttaa viholliselle mahdollisimman suuri hävikki... Vangitkin on helpompi ottaa...

Yleensä johdon meidän peleissä aina ottaa vanhin kaveri ja aseena sillä tulee olla joku kovempi kuin jousi pistooli. Tai jos todetaan että se ei ole hyvä johtaja vaikka onkin vanhin ja ase on hyvä niin silloin johtoon tulee joku joka osaa hommansa.

Miten johtamistaitoon vaikuttaa ase? Ikä kyllä tosin on usein suoraan verrannollinen tähän jaloon taitoon, ainakin suht nuorella iällä.

No eihän sen aseen ole pakko olla mikän hyvä, mutta kokenut henkilö tulisi olla.

Odota parhainta hetkeä.
Jotkut ymmärtää tämän viestin jotkut eivät.

Wilson, minä olen tuon lauseesi ekspertti. Usko pois.

Jos olet yksin monta vastaan ja aina kun ammut, vaihda aina paikkaa ja huomaamattomasti jos mahdollista. Tämä auttaa siinä että vihulaiset eivät saa helposti selkoa paikasta jossa olet. Ja väijyttämisessä on minusta tärkeää että odottaa aivan viimetippaan eli antaa vihollisen tulla vaikka viiden metrin päähän ja ampuu vasta sitten kuten tuo Wilsonin lause sanoo. Eli ei hätiköintiä.

Tlupahan taas vähän puhuttua potaskaa.

Pari kertaa (ainakin melkein) onnistunut kaverin tai parin kanssa tosi-täctinen hämäys, jossa sovitaan, että toinen kiertää vihun toiselle puolelle. Kun molemmat ovat asemissa, toinen antaa sovitun merkin ja toinen alkaa ampua. Kun vihu huomaa kaverin/t, ammu hänet.

Meidän tiimissä on yksi johtaja joka osaa selvästi asiansa. Se saa pelaajiin sen verran innostusta että kaikki yrittää tosissaan päästä tavoitteeseen. Joten tiimin työskentelyssä ei ole ollut toistaiseksi minkäänlaista ongelmaa.

Taktiikka... .__. Mikä se on? No ei. Taktiikkani on, ei sen kummempaa kuin sitä perus puulta puulle juoksua, CQB:ssa suojalta suojalle etenemistä. Ja sitten tietysti puolustustehtävissä olen jossain piilossa lähellä vihollisten linjaa huonon aseeni takia. Hyökkäyksenä toimin enemmänkin tiedustelijana.

Taktiikkana yleensä käytän vastustajan selkään kiertämistä. (siis jos toimin ryhmänjohtajana)
Ryhmän koko on siinä 3-5, koska en muuten joku jää aina taakse "katsomaan tuleeko sieltä joku" ja näin edespäin eli iso ryhmä hajoaa mielestäni liian helposti, joten suosin pieniä ryhmiä.

Puolustettaessa laitan molemmille sivustoille tarkkailija, jotka huutavat jos joku hyökkää sieltä päin. Puolustettavan alueen ryhmitän tasaisesti jokaiselle tarvittavalle suojalle n.2 puolustajaa.

Pikaisella matematiikalla voi siis parhaassa tapauksessa miehittää kaksi tarvittavaa suojaa. =P Tuosta syystä olen itse alkanut RJ:nä toimiessani suosia suurempia ryhmiä. Viisi on jokseenkin minimi koko tehokkaasti toimivalle ryhmälle vähänkään suuremmassa pelissä. Unelma tapauksessa tilanne on se, että koko kahdeksan hengen tiimi on käytössä. Tuttu tiimi osaa toimia ja heihin voi luottaa, sekä päinvastoin. Lisäksi kahdeksalla hengelle pystyy jo hyödyntämään monipuolisiakin taktiikoita. Taktiikat riippuvat sitten tilanteesta.

Jos johdettava on joku muu kuin oma tiimi, niin ei auta kuin keksiä yksinkertainen suunnitelma ("hyökkäämme kaikki, koko voimalla, tuosta yhdestä kohdasta läpi"), toistaa se riittävän monta kertaa ("siis kaikki juuri tuosta, tuosta nimenomaisesta samasta kohdasta koko voimalla") ja näyttää sitten kentällä mallia. Yleensä on hyvä olla muutama luotettavampi kaveri isommassa (10+) joukossa. Näistä toinen voi näyttää esimerkkiä niin, ettei itse tipahda ensimmäisenä (jolloin hyökkäys useimmiten kuivuu kasaan) ja toinen voi potkia jälkeen jääviä persuksille.

6-8 hengen ryhmä olis ideaali, sopivan pieni, mutta mahdollistaa jos jonkinlaisia ryhmätaktiikoita.

Niin ne laita-tarkkailijat on sivustavarmistajia.

Eli taktiikkani on semoinen että menen sinne missä on vihollisia ja sitten kun tulitus alkaa otan muutaman kaverin tai menen yksin ja kierrän sivulle silloin ei vihollinen(yleensä)osaa odottaa että joku tulisi sivusta koska keskittyvät edessä oleviin vihollisiin joten sillä tavalla minä toimin pelikentällä.

Taktiikkani on se, että iske röyhkeästi. Kerran eräässä viikonloppupelissä menin kavereideni kanssa pusikkoon polun varrelle josta yleensä kuljetaan kaikessa rauhassa offgamelta tapahtumien keskukseen, vaikka kohta onkin kentällä. Hetken kuluttua koko vastapuoli tuli rennosti paskaa puhuen polkua pitkin, alle viiden metrin sisällä kaikki, ja avasimme tulen. Meitä oli kolme ja vihuja muistaakseni viisi. Ainoastaan kaksi heistä kerkesi huomata että jokin oli vialla, muttei sitä mikä. Yksi heistä ampui yhden semilaukauksen meitä kohti kun sarjamme kaikuivat metsässä, enempää meitä vastaan ei ammuttukaan. Eli iske röyhkeästi, silloin kun he vähiten odottavat.

Omissa peleissämme ryhmänkoko on pääosin 2-4 henkeä jolloin yhteistyö on paljon saumattomampaa. Näitä sitten muutama kappale ja alussa sovittu ryhmille tavoitteet ja tehtävät.

Näissä isommissa paikallispeleissä olen huomannut ettei käskyttäminen tuppaa toimimaan ainakaan nuorempaan porukkaan. Näillä jostain syystä unohtuu tehtävä heti kun vastustaja on alle 100m päässä =/ Useimmiten esim. rynnäköissä juoksu pysähtyy noin 5m jälkeen lähimpään suojaan ja siitä hyökkääjät onkin jo helppo napsia...

Kritisoin voimakkaasti kahden henkilön yksikön kutsumista ryhmäksi. Se on ennemmin taistelijapari, tjsp. Mutta ei mielestäni ryhmä. Neljä on jo pieni ryhmä, mutta varsin käyttökelvoton kuten ylemmästä viestistäni käy ilmi...

Pahoittelen väärin muotoiltua lausetta... =)

Siis liikumme taistelupareissa tai pienissä alle 5 hengen ryhmissä jolloin liikkuminen on helpommin salattavissa ja kommunikointi paranee...

Tässä vielä hiukan nillitystä nimityksistä

2 taistelijaa on taistelijapari, 4 miestä puoliryhmä tai partio (engl. fire team), 2 partiota ryhmä, 2 ryhmää puolijoukkue ja 2 puolijoukkuetta joukkue. Puolijoukkuetta ei kai nykyään enää juuri käytetä organisaatiokaavioissa, mutta aikoinaan muodoissa taisteltaessa joukkue ryhmittyi 2 riviin joista toinen ampui ja toinen latasi.

Hämäystä aiheuttaa taas eri maiden järjestelmät ja nimitykset, engl. taistelijapari voi olla patrol kun taas suomalaisittain partio koostuu väh. 3-4 miehestä.

Mutta se siitä. Yleisesti voi sanoa, että 2-jakoisuus on käytäntö sotilasorganisaatiossa pienellä tasolla, komppaniatasosta ylöspäin vaikuttaa 3-jakoisuus eli pyhä kolminaisuus, johtuen pitkälti siitä, että suuremmissa organisaatioissa tarvitaan sekä suorittava että reservissä oleva osasto josta suorittava osasto on yleensä reserviä suurempi. Pienosastotasolla reserviäkin on joskus järkevää pitää, mutta yleisestiottaen sitä ei erikseen organisaatiossa määritellä.

Jaakonpojan mainitsema "mitään ei tapahdu, vaikka käskisi" on aivan totta. MINÄ en halua ottaa mitään johtajan roolia viikonloppumätöissämme, mutta haluan antaa neuvoja. Esimerkiksi jos ystävällisesti (en karjuen/kiroillen) huomautan, että basen vasenpuoli on kokonaan suojaamatta. Mitä tapahtuu? Sinne menee yksi mies kiven taakse ja tulee heti takaisin vihollisen nähtyä ja raportoi asiasta. Tällöin vihollinen on jo samassa paikassa, mistä puolustajamme "pakeni". Samoin tehokasta puolustusta ei ole se, että kaksi kaveria on samassa kuopassa! Levittäytyä pitäisi, sillä samassa kuopassa kykkivä ryhmä on pirun helppo kiertää ja pitää silmällä.

Kumoan kaikki väitteet että neljän hengen ryhmä ei toimi.
Meillä on neljän hengen ryhmä joka on jaettu ensimmäiseen ja toiseen taistelupariin, joista ensimmäisessä on ryhmänjohtaja. Toisessa taisteluparissa on taisteluparin johtaja ja taistelija.
Hierarkia on siis hyvin tiukka ja kaikki osaavat asiansa. Homma toimii, kun parit pitävät yhteyttä ja iskevät vaikka vihollisen molempaan etusivuun ja tulevat niistä läpi ja etenevät keskelle kohtauspaikkaan.
Siitä lähdetään etenemään kohti vihollisen etulinjan keskiosaa. Siivotaan alue ja johdatetaan muut omat kohteeseen.

Helppo homma, kun sen osaa.

Mielenkiintoista keskustelua - ainakin muutaman kirjoittajan osalta.

Oletteko pohtineet ajan kulkua peleissä - annettuja tehtäviä suoritetaan tuntikaupalla. Varsinkin taisteluasemaan eteneminen kestää pelaajilta pirullisen kauan. Isojen muovikuulapelaajajoukkojen johtaminen on hankalaa. Yleensä pelaajilta puuttuu muutamia tärkeitä ominaisuuksia ja varusteita. Haluaisin tuoda esille erään mielipiteen, jonka koen suhteellisen edistykselliseksi, ja jota ei ole käytetty kovinkaan järjestelmällisesti.

Erittäin taktinen, hyödyllinen ja halpa varuste on rannekello. Tätä varustetta on turha väheksyä. Ennen peliä kaikkien pelaajien rannekellot tulisi kalibroida sekunnilleen samaan aikaan, ja tehtävien jaossa sovittaisiin tarkat ajat, sekunnilleen. Kuvitelkaapa rynnäkkö vastustajan kimppuun monesta eri suunnasta verrattaen äänettömästi ja nopeasti.

Tämän taktiikkatyhjiön täyttäminen ei ole kovinkaan kallista tahi vaikeaa, joten hommatkaa se tiuku. Tulevaisuuden LEKA-peleissä rannekelloa tullaan käyttämään entistä enemmän.

Kello paikkaa suunnistus ja kartanlukukyvyttömien pelaajien mahdollisuutta toimia tehokkaasti. Tietenkään tämä taktiikka ei ole mitenkään kaiken kattava, mutta se on tärkeä seikka kokonaisvaltaista strategiaa tavoitellessa.

Omassa tiimissäni toimiessa pelaamme aina taistelupareina. Toinen tst-pari suojaa, toinen etenee ja taas toisin päin. Ryhmässä on vain muodollinen ryhmänjohtaja, sillä olemme sen verran pelanneet yhdessä, että peli sujuu varsin mallikkaasti ilman johtamistakin. Viikonloppupeleissä, kun pelaan vieraiden ihmisten kanssa, olen usein RJ. Tällöin yritän kannustaa ihmisiä toimimaan pareittain ja näytän esimerkkiä parhaani mukaan.

Pienessä ryhmässä ei sikäli ole vikaa, mutta se on haavoittuvainen menetyksille. Jos ryhmässä on 4 jäsentä ja heistä menetetään yksi on se jo 25% menetys ryhmäkoossa ja vaikuttaa ratkaisevasti. 7-8 hengen ryhmä pysyy hyvin kasassa ja siinä riittää tulivoimaa.

Luostarin pointti kellon tärkeydestä on hyvä, mutta olen huomannut myös toisen epäkohdan muovikuulataistelukentillä. Nimittäin toisten eteen päin tyrkkiminen. Itse kuitenkin istutaan vaan montussa. Reilua olisi, jos kaikki etenisi, eikä vain mölyäisi, että "ETEEN PÄIN, ETEEN PÄIN!" kuitenkaan itse yhtään liikkumatta.

Joustavuus on airsoftin paras ja toimiva taktiikka.

Vaikka ulkoisesti pelaajat voivat olla särmiä varustuksen suhteen, se usein antaa virheellisen kuvan varsinaisesta pelitilanteesta.

Minusta maagisen rajan muodostaa tuo armeijan käynti/käymättömyys. Jos on käynyt armeijan, osaa useimmiten toimia ryhmässä. Jos taas ei ole käynyt armeijaa, on ryhmätoiminta enemmän tai vähemmän hakusessa. Tämä on tietenkin karkea yleistys...

Koska airsoftin harrastajista suuri osa EI ole käynyt sitä armeijaa, on ryhmätoiminnan sujumisen olettaminen jo se ensimmäinen vaarantava virhe.

Tämä ryhmätoiminna hankaluus korostuu isommissa ryhmissä ja joukkueissa. Siksi minun kokemukseni mukaan sellaiset noin 4-5 hengen porukat toimivat vielä kohtuu hyvin airsoftissa.

Eteneminen on se airsoftin helmasynti. Liike lakkaa useimmiten siihen kun vihulainen alkaa hillottamaan sieltä 30m päästä semillä. Siihen sitten jäädään kykkimään hamaan eliminoitumiseen saakka.

Airsoftissa hyökkääjällä tulee olla vähintään 3:1 ylivoima, että hyökkäyksessä olisi järkeä. Jos siis on vain kaksi puolustajaa ja tuo 4-5 hengen porukka aikoo hyökätä, tulee se todennäköisesti epäonnistumaan.
Tämä toki riippuu suuresti jo pelaajien taidoista. Jos osataan edetän tulituen turvin, voi tuolla jotain saadakin aikaan.

Toinen usein unohtuva perusasia on se oman tulen kontrollointi (tai ennemminkin kontrolloimattomuus). Ammutaan heti kun nähdään vilauskin vihulaisesta. Näin paljastetaan koko porukan sijainti turhalla kuulantuhlauksella. Pitäisi olla vaan hiljaa paikallaan ja odottaa ja odottaa, että vihu tulee lähemmäksi, jollon kaikki avaavat tulen suhteellisen samanaikaisesti. Tällöin saadaan tehokas lopputulos.

Työsarkaa siis on.

Itse en tätä allekirjoittaisi.

Airsoftissa liikkuvaan kohteeseen osuminen on huomattavasti hankalampaa ja puolustettaessa kun kuitenkin usein pysytään paikoillaan asemissa. Näin sitten nopealla ja päättäväisellä liikkeellä nopeasti syöksyen voi pienempikin porukka nopeasti aiheuttaa viholliselle huomattavia tappioita. Tässä toki ongelmana on se, että harva tälläiseen liikkumiseen kykenee, muovikuula kun kuitenkin sattuu niin kamalan paljon!

Oli miten oli, airsodassa tuskin on mitään pirullisen kurkoa taktiikkaa. Bielaja Smejertissä yritetään kuitenkin saada hommat toimimaan. Palataan asiaan pelin jälkeen.

Jos mukaan eksyy osaava, tilannetajuinen ja toimiva ryhmä, niin liikun heidän mukanaan ja toimin ryhmänjohtajan käskyjen mukaan. Ongelma vaan on, että tätä ei viikonloppupeleissä nää, ainakaan täällä

Koska JKL-seudulla pelit rajoittuvat lähinnä siihen, että yritetään "frägätä" vihut keinolla, millä hyvänsä, niin "Maassa maan tavalla".
Pyrin silti olemaan monipuolinen ja pelaan eri aseella eri tavoin:
- Pistoolilla\kp:llä liikun tiedusteliana ja vedän tulta toivoen, että muut kiertävät vihujen selkään.
- Rynkyllä pyrin liikkumaan ryhmässä ja kiertelen vihujen selkään jos mahdollista.
- Konekiväärillä pidän päät alhaalla, jotta muut voivat liikkua, tai pyrin jyräämään yksinäiset vihut tuliylivoimalla.
- trk-kiväärillä pidän päät alhaalla pelkokerroimella, tai yllätän yksinäisiä vihuja yksi kerrallaan luottaen kantomatkaan ja huomaamattomuuteen.

Oma, ja mielestäni paras taktiikka on kyllä silti se, millainen fiilis sinulla on sillä hetkellä, jos haluttaa ramboilla, niin hyökkää, jos haluttaa kommandoia, niin sitten hiiviskele... ja jos "sniputtaa" niin jää camppimaan

Taktiikkani perustuu naamioitumiseen. Menen esim. makaamaan jonnekkin puskaan tai ruohikkoon ja hyökkään sieltä.

Entä sisäpelit? Omaa taktiikkani en toistaiseksi pysty kuvailemaan, sillä se riippuu hyvin pitkälti tilanteesta. Muovaudun aina tilanteiden mukaan. Ensin esim. hiivitään lähelle ja loppu hoidetaan nopealla liikkumisella selustaan. Ryhmätyöskentely on asia erikseen ja sitä arvostan aivan erityisesti. Koetetaan tiimin kanssa kehittää koko ajan taktiikkaa paremmaksi ja sopeuttaa se niin, että se toimii kaikkialla.

-Kommander-

Yleensä sitä menen suojaa-etene-suojaa-etene... Tai sitten isken röyhkeästi esim konalassa mene sen polun viereen ja kun porukat tulevat off-gamelta puhuen paskaa niin sarjatulellea vaan =)

Perinteistä SA-taktiikkaa yritän käyttää, koska se on isoissakin rähinöissä hyväksi todettu; kohdataan vihollinen, sidotaan ja koukataan. Muutenkin jos on vihollisen sijainti tiedossa on parempi tehdä reilun kokoinen lenkki ja sitten suojassa edetä mahdollisimman lähelle. Loput metrit sitten rajusti huutaen ja rynnien Meluisan rynnäköinnin olen todennut hyväksi jo aikoinaan paintball-peleissä, sen psykologinen vaikutus jo hieman horjutettuun puolustajaan on yllättävän iso.

Puolustaessa voidaan toimia kahdella tavalla, riippuen tavoitteesta. Jos ei voida liikkua, muodostetaan tiheä ampumasektorien verkko. Jos taas on mahdollista antaa hieman tilaa hyökkääjälle, on mahdollista muodostaa portaittain puolustus, jossa 10-20m välein toinen osa ryhmästä vetäytyy ja toinen suojaa, kunnes ollaan pisteessä, josta ei voida enää vetäytyä ja muodostetaan edellä kuvailtu "siilirintama". Hyödyt ja haitat molemmissa ovat varmaan selittämättä selviä.

Yleensäkkin ottaen suosin taistelupareja ryhmää vetäessäni. Yksin pelatessa taktiikkani on tehdä niinkuin käsketään ja yrittää pysyä pelissä mukana . Suojat, tuli ja liike, siinä 3 pää"prinsiippiä". Ja mahdollisuuksien mukaan paritoiminta.

Minä pidän Vietcong tyylisestä koukkaamisesta ja maassa makailemisesta sammaleen ja saniaisten alla. On mukava nähdä miten vastustaja reagoi siihen kun maa herää henkiin.

Itsekin pidän sekä koukkaamisesta että hiljaa odottamisesta suunnattomasti, varsinkin jos vihollista on suurella todennäköisyydellä tulossa "mukamas ovelana" koukkaamaan oman ryhmäni selustaan. Toinen yleisesti käyttämäni "taktiikka" jos nyt semmoisesta voi puhua on vain hyvästä suojasta rauhassa käyttää tarkkuuspiipun ja m100 virien suomaa hienoista etua hyväksi, ja napsia tiuhaa semiä kohti (yleensä huonosti suojautunutta) vihollista. Isommissa peleissä tärkeämpää on koittaa pitää ryhmä koossa, että johtajat saisivat edes jotain taktikoitua. Siis jos esimiehet rynnistää eteenpäin niin perään vain, mielellään mölyten ja ammuskellen, kuoleminen siihen juoksuun olisi jotain fantastista

Oma taktiikkani on noissa viikonloppu peleissä yleensä, joku vihollisen etsiminen ensin, ja sitten yrittää päästä mahdollisimman lähelle, ja sitten eikun hyökkäämään!
"Isommissa" peleissä taktiikkaani en edes tiedä, koska en oo vielä niissä käynyt.

Meidän viikonloppu ja tietysti keskellä viikkoa olevissa peleissä on ollut sellainen, että yritetään 2-3 hengen ryhmissä etsiä ne vastujatiimin ns. "pahimmat" pelaajat ja "päästää ne päiviltään".

Yhdessä pelissä tuli vahingossa mahtava väijytys, se homma meni näin:
Minä olin rähmälläni yhden hiekkakasan takana ja yritin ampua yhtä vihua, jolla oli jousitoiminen rynkky. Sitten kun se vihu alkoi päästä jo turhankin lähelle, aioin vaihtaa vauhdilla paikkaa, mutta multa jäikin kenkä johonkin jumiin ja irtosi jalasta. Niinpä lähdin sitten karkuun toisessa kädessä pistooli ja toisessa kenkä. Juoksin siinä lähellä olevan pienen kanalan taakse, siinä samassa huomasin, että eräs joukkuetoverini oli hiippaillut siihen läheiseen puskaan, vihu ei sitä tosin huomannut. Niinpä sitten juoksin kenkä toisessa kädessä ko. pusikon ohi vihu perässä ja joukkuetoveri ampui sitten vihun sieltä pusikosta käsin.

Sori, jos on epäselvää tekstiä. Niin minulle aina käy oikein pitkiä viestejä kirjoittaessa.