En varsinaisesti harrastele minkäänlaisia taktiikoita. Pyrin välttämään johtajatehtäviin joutumista ja pidän muutenkin ryhmässä liikkumista liian jäykkänä systeeminä omalle rönsyilevälle pelitavalleni. Useimmiten liikun yksin tai korkeintaan kahden muun kanssa. Yritän etsiä vastustajan toiminnasta heikkouksia ja toimia mahdollisimman pitkälti vastoin vastustajien odotuksia. Mielestäni tärkein ase ovat aivot ja niiden taitavalla käyttelyllä pystyy vemppupistoolillakin varsin tehokkaaseen toimintaan. Tärkeää on osata arvioida, milloin on aika odottaa ja milloin aika toimia.

Hyvä ryhmä koko olisi mielestäni 4-8. Yli 8 olisi jo liian iso koska isompaa on vaikea komentaa ja ryhmän johtaja on hyvä olla käskemässä.

Itse olen huomannut viikonloppupeleissä suuren puutteen puolustustaktiikoissa. Useat ihmiset hallitsevat kyllä hyökkäyksen sekä tuli ja liike periaatteen, mutta kuten Jaakonpoika mainitsi, ovat puolustustaktiikat ainakin viikonloppupeleissä vielä lapsenkengissä. Tuli ja liike toimii periaatteessa myös puolustajilla, mutta porukalla ei usein ole varaa lähettää ketään etenemään vastustajan selustaan, jos tehtävänä on puolustaa jotain tiettyä paikkaa, tai asiaa.

Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa silloin tällöin, ja olen jopa onnistunut kehittämään yksinkertaisen taktiikan, joka perustuu reserveihin. Ongelmaksi on koitunut Airsoft pelien nopea tempo, sekä viikonloppupelien alhaiset pelaajien lukumäärät. Reservit eivät nimittäin, kaveriporukan kanssa pelatessa, ehtineet ajoissa paikalle, ja olivat usein pienet, johtuen siitä että meillä oli kaksi jannua metsässä katsomassa mihin niiden reservien pitäisi juosta.

Toisaalta, en ole kyllä päässyt sitä viikonloppupeleissä testaamaan kun en ole vielä johtamaan päässyt, mutta toivoisin jonkun vielä kommentoivan sitä, miten puolustustaktiikoita voitaisiin parannella.

Joukkueella vkl.peleissä pelattaessa ryhmänjohtajaa ei yksinkertaisesti ole. Ylensä kun jaamme ~6 hengen ryhmän kahtia jolloin kaksi ryhmää lähtevät koukkaamaan ja ylensä kiertävät eri reittejä selustaan josta sitten mennään yhdessä vihollisen kimppuun.
Joukkueenjohtajana siis toimii se joka on parhaimmassa asemassa sillä hetkellä kontaktissa ja tietää vihollisten sijainnin. Silloin on helpointa komentaa tietty porukka sinne ja tänne. Joukkueessa kun osaamme lukea jo toisiamme kuin avointa kirjaa niin ei sinänsä ole ongelmaa, mutta sitten peleissä joissa ei tunneta toisiaan niin on jo vähän suurempi ongelma.

Suuremmissa vkl.peleissä jaetaan ryhmä ylensä siten, että on trk.ampuja ryhmä (tähtystäjä + trk.ampuja + joku pelaaja ), suurempi ryhmä joka meluaa niin, että kaikki kohdistavat puolustuksen siihen yhteen kohtaan ja se vain viimeinen parin hengen partio joka odottaa ja kiertää selkään hieman viiveellä.

Skenaarioissa ei minulla olekkaan kokemusta, mutta kesälläkös sellainenkin asia korjataan : P .

-SupaHessu-

Edit: Typoa korjattu ja sanoja vaihdettu jotta joku muukin ymmärtäisi sanoman. -SupaHessu-

Yleensä pelatessani tiimini kanssa jakaannumme kahteen ryhmään ja kierrämme vihulaisten sivuille. Ei hirveän luovaa mutta toimii aina joskus

Mulla on semmonen taktiikka ku vesuri on että kaveri tulee niin lähelle ku voi ennenku se huomaa ja sitte ammun eli tähtään niin kauan ennenku kaveri huomaa.
Joskus tosin kierrän aina selkään.

Meidän tiimissä on se ongelma että meilläpäin on niin vähän harrastajia että tiimimme on pakostakin hajotettuna kummallekin puolelle ja jos ollaan pelaamassa samalla puolella vaikka kolmen henkilön voimin niin on ihan yksinkertaista viestiä käsimerkein ja muodostaa saartoja ja sellaisia. Tästä johtuen omilla taidoilla ja pelisilmällä on enemmän merkitystä kun joukkuetoiminnalla.

Siistikööt moderaattorit tätä viestiä jos on tarpeen.

Kaikista parhaimpia pelejä on ne missä on enemmän porukkaa. Sellaset 20-40 pelaajaa puoli. Tällöin jää varaa reserviin ja toiminnalliseen osastoon. Mutta taktiikkaan.

Hyökkäyksessä käytän/käyttäisin mahd. suuren reservin, joka on enintään toiminnalisen joukon kokoinen. Toiminnallisen joukon tulisi olla taas väh. 15 henkeä. (Eli yli 30 pelaajaa/puoli olisi paras.) Tämän jälkeen aktiivi ryhmä jakautuu suunnilleen kahtia, jonka jälkeen hyökkäys kohdistuu puolustavanosapuolen asemien sivustoihin, joka kiinnittää vihollisen joukkoja muilta sivuilta, jonka jälkeen reservit hyökkäävät tyhjältä sivulta ja ratkaisee näin taistelun.

Puolustaessa homma onkin vaikeampaa. Saman kokoisella kokonais osastolla pelatessa, reservin osuus on 25% kokonaisuudesta, jolloin muut joukot sijoitetaan puolustettavan kohteen sivuille. Kun vihollinen havaitaan siirretään 25% reservistä sinne missä vihollinen on, mutta muut sivut pidetään ehjänä. Tämä mahdollistaa sen, että 25% reserveistä jakaantuu jokaiselle sivulle, sen jälkeen kun sille sivulle hyökätään.

Pienemmillä porukoilla hyökkäys heikoimpaan kohtaan täydellä voimalla on paras ja puolustaessa pienellä porukalla hyökkäys toimii myös.

PS. Taistelut voitetaan reservillä.

Airsoftissakin? Aika harvoin olen nähnyt sellaista, että reservi, saati moni muukaan porukka, oikeasti liikkuisi löytäisi oikeaan paikkaan riittävän nopeasti. Yleensä tällaiset hienon kuuluiset numerotaktiikat kaatuvat siihen, että tämä nk. reservi palloilee jossain samalla kun häirintäryhmät jumittavat ja tuhoutuvat pikkuhiljaa. Sitten kun reservi löytää paikalle, on puolustajilla jo riittävästi voimaa vastata.

Mikä tästä kolmannesta porukasta muuten tekee reservin? Määritteletkö termin sillä, että jos ryhmät toimivat ajastetusti, ja joku ryhmä toista ennen, on toisen ryhmän nimi sitten reservi?

Reservi on varalle jätetty yksikkö, joka paikkaa aukot ja suorittaa ratkaisevan iskun. Näin ainakin on historiassa ollu tapana. Ja ensimmäiset merkit löytyy roomalaisilta ja tätä on toteutettu sitte mm. persianlahella, Irakissa, Afganistanissa, jne... Myös Vietnamissa ja Koreassa tätä on käytetty. Voin kirjottaa tarkemmankin historian jos haluat ei siinä mitään.

Ja reservi hyökkää kun parhaaksi näkee. Jos luit sivustoilla olevat joukot sitovat vihollista, jolloin kaksi muuta sivustaa heikkenee. Jonka puolustus arvo heikkenee ja joka taas mahdollistaa todennäköisemmän murtumakohdan. Mutta tämähän on se mikä onnistuessaan toimii. se että kolkyt äijää juoksee suoraan vihollisen asemiin, ei välttämättä toimi sen jälkeen kun se liike pysähtyy, ja puolustaja saa omat joukkonsa asemiin. on kuitenkin toden näköisempää osua kohti juoksevaan ihmislaumaan kuin asemissa oleviin kavereihin, jotka vieläpä kykenevät tähtäämään.


Tätä käytti mm. Hannibal aikoinaan.

Meinaan vaan, että jossain puolen tunnin pelissä on aika hassua puhua yhestä porukasta reservinä. Meinaan myös, että Persianlahdella, Afganistanissa ja jopa Hannibalin aikoina porukka oli a) paremmin koulutettua, b) tosissaan saamassa jotain aikaan, eikä leikkimässä, ja c) yleisluonteeltaan paremmin käskyjä tottelevia. Oletko koskaan ihan tosissas soveltanut vähääkään näistä taktiikoista airsotaan, vai yritätkö näyttää, kuinka on tullut kuunneltua luentoja/luettua kirjoja?

Harvemin sitä on päässy kokoielee ku ei peräkylillä ole edes 40 ihmistä kerrallaan softaamassa. No mutta tuo on sitä, että ihmiset ei tee niinkuin on hyväksi todettu. Siksi intin käynneet on pikkasen mukavempia pelitovereita, vaikkei ne nyt kuitenkaan suoraan tottelis ne ymmätää asian ja tekee niin, koske he tietävät sen toimivan.

Jos intin systeemejä käytetään, joukko jaetaan kolmeen osaan, joista 2 sitoo ja yksi koukkaa. Tässä hyödynnetään joukko-osastojen yleistä organisaatiollista rakennetta, eli ns. pyhää kolmijakoa. Tällöin erillistä "reserviä" ei tarvita. Yleensäkin hyökätessä puhutaan enemmänkin ensimmäisestä ja toisesta portaasta, tai sitovasta ja koukkaavasta osastosta. Puolustuksessa reservi-nimike on yleisempi. Tällöinkin esimerkiksi komppanian puolustaessa määrättyä kohdetta, puolustus jaetaan portaisiin, joista jokainen kuluttaa ja hidastaa etenevää vihollista kunnes se on niin heikko, että pääpuolustuslinja pystyy sen lopulta lyömään takaisin. Komppania harvoin puolustaa kohdettaan yksin, vain sellaisen yhtä kaistaa, joten puolustussuuntia on vain yksi. Jos taas puolustetaan jokaiseen suuntaan, jokainen joukkue suojaa yhtä sektoria, ja määrittää itselleen tarvittavan reservin, joka on yleensä komento-osa. Komppanian tasolla liikkuvana reservinä toimii yleensä sinkopartio sekä huollon osat.

Kuulasotaan näiden taktiikoiden soveltaminen on ehkä hieman vaikeaa, toki ajatuksena ne toimivat tässäkin lajissa, mutta toteutuksen kannalta ongelmaksi muodostuvat lähinnä harrastajien taitotaso, käskytys sekä pelitekniset seikat.

Olen itsekkin jonkin verran taktiikkaan tutustunut, ja täytyy sanoa, että kuvailemasi menetelmä on kyllä ainakin minulle varsin outo, en ole sellaiseen tähän mennessä törmännyt. Ehkäpä Hannibalin osalta viittaat Cannaen taktiikkaan, kun taistelu on periaatteessa jo ratkennut, 2 sivustaa hyökkää laidoille ja kolmas keskeltä murskaten lukumääräisesti suuremman joukon, mutta tämäkin siis vain puolustustaktiikan viimeisen vaiheen osa. Tuntuu jotenkin omituiselta, että hyökätessä suurin osa joukosta viedään päähyökkäyssuunnalta pois, jättäen viholliselle mahdollisuus liikkua ja liikuttaa joukkojaan vaikkapa sen kolmannen osaston hyökkäysryhmitykseen ja näin tuhota koko taktiikan ydin.

Mutta tosiaan, tiedän asioista vain vähän

No jos järkkäät ees divisioonan kokosen porukan pelaamaan ni kyllähän tuo toimii, mutta kun puhutaan sellasista joukoista, joita voidaan oikeasti saada tähän lajiin Suomessa, ni ei toimi. Ja tuo on perusteit, jotka oppii 362 päivän aikana.

Sitte ku on käynny jatko-opintoja sotilaskanditaatin-tutkinto jne.. Myös Englannin sotatieteen akatemian peruskurssit on hyödyllisiä. Ni sitte voidaan soveltaa oikeaa taktiikkaa isommilla joukoilla. Myös perehtyminen ja asiian tutustuminen auttaa (kuten varmaan olet tehnytkin). Varsinkin niitä jotka ei intissä vielä ole.

Ja otetaan huomioon se, että normaalioloissa (oikeassa maailmassa) hyökkäys ei kohdistu 20m pituiseen rintamalinjaan, joka on oikeasti hyvin vartioitua.

Oikeasti kohde on heikosti vartioitu (ei mikään maa kiinaa lukuunottamatta, voi vartioida yli 2000km rajaa siten, että joka toinen metri on sotilaita) linja ja hyökkäyksessä käytetään raskastakalustoa, tykistöä, lentokoneita,maahanlaskujoukkoja, jne..

Joten puolustaja on alakynnessä, mutta kun puolustava osapuoli saa hyökkääjän pysäytettÿä, ja puolustuskannalle on aloite maataan puolustavalla.

Tämän jälkeen hyökkääjä on alkynnessä, koska ei se voi nykymaailmassa kaikkia joukkoja yhteen hyökkäykseen pistää, mutta puolustavallaon tämä oikeus ja mahdollisuus pistää kaikki kalusto ja jalkaväki puólustamaan maataan.

Airsoft pelissä (suomessa ainakin) on pelaajia parhaimmillaankin sen 200 henkeä. Skenaariossa on enemmänkin. Jos pelaajia on 300 saadaan kummallekkin puolelle sellaiset 150 henkeä. 1050 hengestä muodostetaan 6 täyttä joukkuetta (32 henkeä) ´ja yksi puolijoukkue (16 henkeä). Eli näistä ei saada edes 2 patalioonaa.

Kuvitellaan, että on kohde, jonka pinta-ala on 100mx100m (100m laita) eli 10000 neliömetriä. Puolustava osapuoli on samankokoinen kuin hyökkäävä, eli 150 henkeä. Hyökkäävä osapuoli voi hyökätä miltä laidalta tahansa, jolloin puolustava osapuoli jakaa joukkonsa siten, että 37 henkeä kahdelle laidoista ja 38 toisille laidoille.

Mitä teet hyökkäävänä osapuolena?

Minä ainakin jakaisin joukkoni kolmeen osastoon. Vahvuuksiltaan 35, 35 ja 80. 80 hengen osasto jaetaan kahteen alaryhmään, jotka ovat kooltaan 40 henkeä.

Tämän jälkeen 35 hengen osastot hyökkäävät laidoille, siten että osastot tekevät nopean iskun laidoille, siten että saavat asemansa 20m päähän kohteesta, ja kuluttavat vihollista. Oletettavasti puolustaja lähettää joukkoja muilta laidoilta, koska 35 hengen osastot voivat hyvinkin vaikuttaa 75 hengen osastoilta. Jos puolustaja lähettää edes 10 henkeä sivustoilta, jonne eiole hyökätty, on näiden vahvuus enää 28.

28 henkeä jaettuna 100m pituiselle linjalle. Se tarkoittaa 3.5m per. henki. No kaksi 40 henkeä hyökkää, samalle linjalle.

Hyökkäys koordinoidaan siten, että vain 50% (50m) linjasta kokee hyökkäyksen, jonka jälken tuhotaan järjestelmällisesti loput 50%. Tämän jälkeen hyökkäys kohdistetaan taydennetyille, jo kuluneille sivuille. Näiden sivujenvahvuus on enää reilu 20 miestä parhaillaan. On toden näköisempää ettei sitäkään, ja takasivusta on tyhjä.´

Ja jos kohde pitää vain vallata, ei toisia sivuja edes tyhjennetä, elleisitä katsota muuten tarpeelliseksi.

Muttakirjoittamalla ei mitään todisteta, joten jos jdoe:lta löytyy joku Combat Missioni, Sudden Striken 1 osa, Steel 3. Myös muita löytyy meiltä, mutten jaksa luetella.

Ps. Lukemalla tietää, tekemällä oppii.

Ja tuo toiminta malli on yksinkertaistettu Zitadellla. Jossa puolustajalla oli vain kolme sivua ja suuri ylivoima, ja raskaat miinoitukset ja hyvinthedyt puolustusasemat. Hyökkäys epäonnistui, mutta suunnitelman käytäntö toteutui.

En tarkalleen muista mikä niistä Hannibalin "operaatioista" oli kyse, mutta kyllä sekin löytyy. Luin tossa sellasen kirjan missä asiasta kerrottiin. Ja kyseessä oli vähemmän tunnettu kuin Cannaen taistelut. Mutta erittäin käytännöllinen. Perustuu lähinnä toden näköisyyksiin, jotka on todettu tapahtuviksi.

Muutta ei siitä tässä enempää.

Paperilla kaikki toimii kuin unelma, pelikentällä ei. Paperille on helppo suunnitella kaikennäköisiä hyökkäyskuvioita jne, mutta pelaajien välillä on niin suuria eroja, että hienot suunnitelmat kaatuvat siinä vaiheessa kun pelaajat eivät ymmärrä miksi pitäisi tehdä niin, pelaajat eivät halua ymmärtää miksi pitäisi tehdä jotain, pelaajat ovat kykenemättömiä johonkin tiettyyn manööveriin jne.

Usein, LIIAN usen on tullut huomattua se, että hienot kuviot menevät pilalle siksi että pelaajat eivät ole sisäistänyt mitä pitää tehdä ja miksi.

Ukko / metri laskelmat on parhaimmillaankin suuntaa antavia ellei sitten pelata jossain biljardipöydällä. Maasto vaikuttaa melkoisen paljon hyökkäyksen onistumiseen. Maastosta riippuen yleensä helpoin hyökkäysmaasto on myös paras hyökkäyssuunta, riippumatta puolustajan ryhmityksestä. Paskassa maastossa kun ylivoimasta ei ole juurikaan hyötyä. Siinä vaiheessa kun hyökkääjällä on varaa valita hyökkäyssuuntansa, minä en puolustajana edes vaivautuisi puolustamaan vaan antaisin hyökkääjän ottaa maaston haltuun ja hyökkäisn sen jälkeen itse. Huonoa maastoa on airsoftissa perinteisesti ollut hyvin vaikeaa puolustaa, etu kun tuppaa olemaan tällaisessa maastossa liikkuvammalla hyökkääjällä.

Ne äijät ovat harvassa jotka pystyvät 10min. käskynjaolla siirtämään taisteluajatuksensa suurimman osan pelaajista päähän jos se sisältää vähänkään monimutkaisempia kuvioita. Etukäteen sovittu hyökkäysreitti ja yksi "go-koodi" yhtä joukkokokonaisuutta kohti on minusta hyvä nyrkkisääntö sopivan monimutkaiselle suunnitelmalle. Siinä vaiheessa kun hyökkäyksessä on enemmän kuin yksi vaihe niin kannataa alkaa miettimään miten asian voisi hoitaa yksikertaisemmin.

Metri/henki on sellanen arvio, joka kertoo kaikista tiheimmän mahd. linjan tiheydestä. Tämä toimii parhaiten kun kyseessä on pelkkä linja, jonka tarkoitus on estää etenemistä ja hyökkäyksen tavoite on tehdä murto.

Tässäkin tapauksessa toimii aikaisemmin mainitsemani taktiikka. Eli joukkoja on useampi, joista osa sitoo vihollista itseensä ja osa meneeläpi heikokmmasta kohdasta, jne..

Ja palataan Airsoftiin.
Nyt kun on viikoittain pelattu lähes vuoden ajan, olen huomannut pärjääväni yhdellä ohjeella. Pidä selustat visusti kiinni, ja varmista että vihu joutuu aukaisemaan omansa. Toinen hyvä ohje on ennalta-arvaamattomuus. Frägit on lähes varmoja jos tulet suunnasta josta kukaan muu ei "ikinä" tule.

Joudun Taikulla tiukkoihin tilanteisiin usein suht-vieraiden ihmisten kanssa, ja nämä eivät pysty suorittamaan tehtävää, jos suunnitelma on hiukkaakaan kyseistä monimutkaisempi. Asia varmasti muuttuu jos ryhmä on toiminut yhdessä useamminkin.

Nyt en humalassa ala vastaamaan pidemmin mutta totean, että CM, Sudden Strike (mikälie, never heard) ja Steel Panthers kuten myös monet muut ellei jopa kaikki (! ) tietokoneitten ja/tai lautamallin strategiapelit perustuvat näihin laskennallisiin todennäköisyyksiin ja niiden kautta tehtyihin lopputulosarviointeihin. Tällöin voidaan sanoa että pelit tukevat laskennallista suunnitelmantekoa, mutta todellisuuden kanssa sillä ei edelleenkään ole kuin suuntaa-antava merkitys. Sun Tzukin puhui "laskelmien" teosta, mutta hänkään ei tarkoittanut sillä "lohkot metreinä / miehet = laskutikkuhelvetti" -laskelmia, vaan nimenomaan arviointia, sillä osa hänenkin peräänkuuluttamista arvoista on hyvinkin abstrakteja. Tällöin voidaan hyvin tyhjentävästi todeta että pelkillä numeraalisilla arvoilla tehty suunnitelma on varsin hutera, sillä sodassa, sekä sodan simuloinnissa on paljon tekijöitä, joille ei voida antaa numeraalista arvoa, mutta joiden merkitys lopputulokseen on suuri, ellei jopa ratkaiseva.

Ja perusteet oppii 270 ellei jopa 180:kin vuorokaudessa, jos oppimismotivaatio ja opettajat ovat kohdallaan

Mutta jatkan huomena, krapula-angstissa hieman pidemmin

Kukaan mitään CS puhukkaan. Normaalistikin pelaan lähinnä tuttujen kanssa. Yleisenä vastuksena toimii Ps.Ltn. Janne Tirkkonen. Elikkäs kyllä sitä oikeita ihmisiä vastaan taistellaan.

Mutta ihmisellä on tapana perustella valintansa todennäköisyyteen ei mihinkään 6n aistiin.

Ja tähän perustuen, epäilen, että jos sinun johtamiin asemiin hyökätään kahdelta laidalta, sinä lähettäisit lisää porukkaa sinne, etkä jättäisi näitä omanonnensa nojaa.

Ja taktiikkaa.

Airsoft harrastuksena, jo estää sen toteuttamisen edes patalioona-tasolla, saati komppania tasolla, toisin kuin oikea sotiminen taktisesti vaatii.

Myös nykyaikaiseen sodankäyntiin liittyvien yksiköiden kuten tykistö, panssarivoimat, ilmavoimat, moottoroitu jalkaväki, toiminnallinen arvo ja hyöty on osoittautunut ratkaisevaksi.

Tämän jälkeen voidaan todeta, että airsoftissa ei voida puhua taktiikasta, jota voitaisiin missään muussa soveltaa. Ei sodassa/taistelussa taktikointia ole se, että kohde on 20 miestä ja 4 ryhmää tuhoaa viholliset. Ja sitte nää päättää olla taktisia ja koukata sivuun tai kiertää selustaan. Ei se mitään taktiikkaa ole, se on epämääräistä sahellystä.

Mä en nyt viikkoon pääse täällä käymään kun on toi loma, mutta ei siitä enempää.

PS. Toivottavasti saatte jotain luettavaa aikaseks sen viikon aikana.

Onneksi lauta ei sentään sinun varassasi ole

Kukaan ei tosiaan puhunut CS:stä mitään, en edes minä, jos luet juttuni ajatuksen kanssa uudestaan. En pilkkaa tietokonepelejä tai niiden tuomaa ajatustyön harjoitusta mutta niiden perusteella ei välttämättä kannata tehdä tyhjentäviä analyysejä sotataktiikoista. Vaikka vastustaja olisikin ihminen ja tuttu. Itseasiassa Tirkkonen on minullekkin tuttu

Peruskuvioiden käyttäminenkin on taktikointia, tosin hyvin vähän yllätyksiä tuottavaa. Siksi tottakai on hienoa että kehitetään ja keksitään uusia juttuja, nyt on vain ollut puhe siitä, ettei kaikkea voi määritellä laskemalla numeroita. Minä itseasiassa perustan omat taktiikkani aina siihen kuudenteen aistiin, sillä pelitilanteessa ryhmän- tai joukkueenjohtajana ei yksinkertaisesti EHDI alkaa tekemään laskelmia, kun ei ole sitä Pause/Break -nappia. En minä osaa jälkeenpäin selittää, miksi valitsen jonkun tietyn toimintamallin. Ja itseasiassa se onkin koko jutun juju, luoda yllättäviä tilanteita vastustajalle. Ja niitä yllätyksiä ei voi tehdä kaavamaisesti laskelmoiden, sillä silloin vastustaja voi niihin myös järkiperäisesti varautua.

Ja kyllähän sinä toivoisit, että siirtäisin niille laidoille keskeltä lisää miehiä, mutta kun en tee niin. Saattaisinpa vaikka irtautua koko kohteesta, iskeä pääjoukkosi ryhmitykseen ja sen jälkeen kohteeseen edenneiden sivustojesi kimppuun.

Ja nimenomaan, tekemällä oppii. Eli otappas se oma pelikirja mukaan ja lähde testaamaan ja kehittämään niitä taktiikoita, niin saadaan jotain uutta tähän skeneen

Ja CMBB-haasteita otetaan vastaan, messenger-osoite löytyy hakevalle.

Ennen kun lähtisin airsoftissa kummempia taktiikoita kehittämään, pitäisi jostain löytää niin iso ja ilken näköinen ruoska, millä saa tuntemattomat ja kurittomat pelaajat seuraamaan ohjeita. Joskus joukkueeseen sattuu maltillisia ja järkeviä porukoita, mutta liian usein törmää näihin sooloilijaryhmiin, joiden pääasiallinen tehtävä isoissa peleissä on kerätä frägejä.

Toinen perusseikka on jätkien tetsaamaan saaminen. Kun vihollista kohdataan niin usein jämähdetään paikalleen ja aloitetaan hyödytön asemasota. Kun laittaisi vaan ne autuaat munat turpeeseen ja taisteluparitekniikoita käyttäen vain ryömiä rymyyttäisi kohti vihollista, niin murto olisi mahdollinen.

Miksi selostan näistä? Pienistä ja niin mitättömän tuntuisista asioista suuriin strategioihin verrattuna. Koska kaikki lähtee näistä pienistä perusjutuista. Mikäli homma ei skulaa ruohonjuuritasolla, niin ei se voi sitten suuremmassakaan mittakaavassa.

Täysin totta, ja tämä jälleen yksi niistä asioista, jota ei voida numeroin laskelmoida. Pelaajien taidot, kyvyt, ja halu toimia joukon osana.

PROLOGI

En käy laajemmin ottamaan kantaa käytyyn keskusteluun, joka on ollut sekä huvittavaa, että mielenkiintoista, mutta...

Oma taustani on jokseenkin kuusi vuotta airsoftia (ryhmä-tasolla homma on oikeasti jopa toiminut sen aikaa), 362vrk jääkäri- ja huoltojuttuja ja kiinnostus taktiikkaan, taisteluihin, sotahistoriaan, jne. Tällä ei ihmeitä soperrella, muuten kuin omaksi ilokseen ja käytännön kokemuksella airsoftiin liittyen...

Taktiikasta ei mielestäni voi airsoftissa puhua. Tästä olen puhunut jo monesti. Korrektimpaa olisi puhua taisteluajatuksesta, perustaistelumenetelmistä, jne. Mutta saa sitä taktiikka sanaakin käyttää jos tahtoo, kyllä asiayhteydestä huomaa, mistä puhutaan. Vähän sama kuin reservi-sanaa käyttäisi hyökkäyksen toisetsa portaasta / eri vaiheesta.

AIRSOFT JA "SOTAKOULUN TAKTIIKKA"

Airsoftissa on Suomessa saatu suurimmillaan reilun pataljoonan (taistelevien osien) vahvuiset osastot vastakkain. Pelialue, pelin kesto ja mielekkään pelikokemuksen tuottaminen kaikille (= tehtävät) kuitenkin rajoittavat tällaisten osastojen käyttöä. Pataljoonan kokoisten osastojen käytön voi siis hylätä ajatuksena aika nopeasti. Komppaniatasa voisi toimia jossain tapauksissa esim. puolustuksessa (iso peli kuten PFOR4, jossa puolustettiin n. komppanian vahvuisella osastolla) toimiikin, mutta sitä vastaan suuntautuu n. komppanian vahvuudella tehtyjä hyökkäyksiä... Joten peruskaavan mukaista MekP tulee ja jyrää skenaariota ei nähdä. Joukkuetasa toimii airsoftissa usein jo varsin hyvin ja siellä saadaan - omasta mielestäni - irti paras toiminta ja parhaat pelikokemukset. Toki olisi hienoa jothaa airsotamisekomppaniaa tai-pataljoonaa, mutta... Lopulta airsoftissa kaikki palaa ruohonjuuritasolle, mm. siksi, että ainoa käytössä oleva elementti on jalkaväki ja kiväärikaliiberiset aseet nollaläpäisyllä.

Nyt kun korkealentoiset ajatukset on ammuttu alas palataan airsoftiin...

Airsoftissa homma toimii joskus jopa loistavasti ryhmän kokoisilla osastoilla: keskimääräinen pelaaja on Jakke "mua ei nappaa" Jääkäriä paljon motivoituneempi, aloitteellisempi ja jopa taitavampi. Lisäksi ryhmän koostuessa tutusta tiimistä porukka pelaa hyvin yhteen. Ryhmän tasalla kaikki tapahtuu nopeasti ja hommat kannattaa vetää ns. perstuntumalta, koska yleensä aktiivisempi osapuoli vie aloitteen ja voiton. Kuudesaisti voittaa laskimen kun mietit kummalta puolelta kiveä kannattaa koettaa vastustaja suolata.

Sitten tulee joukkueen kokoiset elementit, jotka saa kyllä airsoftissakin toimimaan, jos joukkueen osat niin haluavat. Lyödään yhteen kolme (kannata pyhää kolminaisuutta kun olen siihen tottunut ja osaan parhaiten soveltaa sitä) ryhmää, joista kunkin muodostaa tiimi. Ja jos kaikilla on pikkuinen ripaus sitä ultrataktistavoitonhakuisuutta niin noista muodostuu toimiva joukkuen jos annetaan riittävästi aikaa taisteluajatusten yhdentämiseen ja toimintatapojen yhtenäistämiseen. Toki tässä huomataan jo nopeasti, että joukkeen osat eivät todennäkösiestio le pelanneet paljon yhdessä. Kitkaa on paljon ja asiat sujuvat ainakin alkuun hitaammin kuin esim. firman joukkotuotetulla ja motivoituneella joukkueella.

Joukkue voi jo ns. taktikoida eli soveltaa jonkin verran erilaisia perustaitelumenetelmiä ja kikkailla niitä näitä. Se on oikein mukavaa. Kumpa tätä herkkua pääsisi nauttimaan useamminkin... Se mitä joukkue tekee on sitten joukkueen oma juttu. Enkä käy siitä nyt tappelemaan kun mieli tekee nukkumaan.

RESPA, UNOHDETTU VOIMAVARA

Jos kuitenkin tekee mieli sovittaa esim. pelin tapahtuman laajempaan kehykseen, joka noudattaa tiettyä taktiikkaa niin jo 100 vs. 100 pelistä saadaan nopeasti pataljoonien taistelu kun otetaan mukaan tosielämästä puuttuva ihme: Peliin palaaminen eli respa.

Ajatellaan esim. että: Kärkijoukkue ottaa kosketuksen viholliseen ja sitoo sen. Muu komppania koukkaa oikealta joutuen kiivaaseen taisteluun, kärsii tappioita, eikä voi edetä. Pataljoonan komentaja (= osapuolen komentaja) tekee päätöksen ja heittää toisen komppanian tuleen suoraan linjojapäin ja toivoo sen tekevän murron, koska vihollinen on keskittänyt voimiaan oikealle. Toista komppaniaa kuvaa 60 eliminoitunutta taistelijaa, jotka ovatkin nyt täysin taistelukuntoisia ja tietävät jo hieman vihollisen toimintatavoista. Tällaista mahdollisuutta ei ole tosi elämässä. Toki siellä on reservi, mutta juuri tämä on ajatukseni: REPSA = RESERVI. Peliin palaavat voivat hyvin kuvata toisen portaan joukkoja ja reserviä, jolloin kaikki saavat paljon kivaa toimintaa, eikä pelinjärjestäjän tarvitse kuunnella palautetta siitä, miten pelaaja istui 6h reservissä ja lopuksi siirtyi vahvistamaan vallatun alueen puolustusta ampumatta laukaustakaan...

AIRSOFT = KIVAA

Kaikkia taktiikoita miettiessä pitää mielestäni airsoftissa muistaa aina se, että tätä tehdään vapaaehtoisesti siksi, että tämä on kivaa. Mielestäni joukon johtajalla on pelatessaan myös osavastuu alaistensa viihtyvyydestä. Kaikille pitää antaa mahdollisuus hauskanpitoon. Itse en ainakaan maksa rahaa ja käytä viikonloppua siihen, että saisin olla rivivitosena poterossa, nilkkoja myöten vedessä ihmetelle miksi vihollinen ei ikinä tullut tulialueelleni.

NYT NUKKUMAAN...

Elukan puhe oli täyttä asiaa, mutta viimeiseen kohtaan ottaisin kantaa. Airsoft on kyllä tarkoitettu hauskanpidoksi, mutta pelissä jossa on 200 pelaajaa, täytyisi minusta toimia yhteisien pelisääntöjen mukaan ja ottaa huomioon, että aivan joka hetki itse ei voi kuulua siihen ryhmään, joka tekee koukkouksia tai on hyökkäyksen käressä. Ja oma-aloitteisesti toiminnan hakeminenkaan ei ole kovin suotavaa. Komentajalla on kuitenkin vastuu siitä, että sama osasto ei hyökkäyksestä toiseen vahdi sivustoja tai selustaa, vaan kierrättää eri osastoja eri tehtävissä.

Tuo oli se ydin, jota hain. Johtajilla on velvollisuus tarjota alaisilleen mukavaa tekemistä. Osapuolen komentajan roolissa se tarkoittaa esim. hyökkäys ja vartiointi tehtävien jakamista tasan joukkueiden/komppanioiden (minkä kokoluokan pelistä sitten onkaan kyse) kesken ja alimmalla tasolla kyse on siitä, että ryhmänjohtaja ei nimeä aina samaa naamaa paskimpaa hommaan.

Suurissa peleissä tulee, totta kai, olla lepo- ja vartiovuoroja, mutta ne tulee pyrkiä toteuttamaan tasapuolisesti. Eihän satojen ihmisten joukosta jokaiselle voi tarjota juuri sitä yksittäistä asiaa, mitä kukakin pelaaja haluaa, mutta siihen tulee pyrkiä. Nyt mennään jo pelinjärjestämiseen liittyviin asioihin, mutta... Yksi tärkeä keino pelinautinnon takaamisessa on kertoa pelaajille selvästi millainen peli on tulossa, jotta ne keitä ei kiinnosa tietävät olla tulematta tai asennoitua eri tavalla.

No, tämä tästä. Ainakin toistaiseksi.

Kiitos!

Oli erittäin hauskaa lukea ja nähdä, että sitä tekstiä on joku kirjottanu. Olin tuossa lomalla kiertelemässä suomea, enkä siks aikasemmin tänne päässy, mutta ei siitä sen enempää..

No kuitenkin. Se mitä Elukka kirjotti on ihan asiaa, ei siinä mitään. Teksti oli erittäin mielenkiintoista, jne... En itse tietenkään katsonut aikaisemmin sitä, että respaa ja pelin mukavuutta, vaan sitä tehokkuutta. Mutta jos nyt sitten ajatellaan sillä perusteella, että kaikilla on kivaa, jne..

Silloin taistelevia osapuolia voisi olla vaikka 4, jotka on eroteltu käsivarsinauhoilla. Väreiltään vaikka sininen, punainen, keltainen ja vihreä. Kaikki sotii keskenään (siis, eri värisiä vastaan) ja lopulta katsotaan mikä väri voittaa. Respaamisen yhteydessä, johonkin kirjaan vedetään viiva tai jotain. Elikkäs pelkkää vapaata räkimistä yjmpäriinsä, eikä mitään ihmeellisiä juoni rajoituksia, jne.

Mutta eikös tuota varten ole PaintBall? No oli miten oli se olisi varmasti, hauskaa ja kivaa, kun vaan pelataan, eikä millään muulla ole väliä. Peli kestäis vaikka 4tuntia putkeen ja respalla käydään vetämässä viiva kirjaan ja palataan takaisin.

Mutta siinähän menee airsoftin idea, jonka takia airsoftissa onkin liitetty juoni, oikean näköiset aseet ja pukeutimistakin on rajoitettu isommissa skenuissa. Myös ammus määrää ollaan rajoitettu muutamissa tapahtumissa.

Eli onka tämä kivaa kaikista? Tuskin, mutta minusta ja monesta muusta se on, ehkä jopa hauskempaa kuin PaintBall tyyppinen räiskintä.

Ja sitten se 6. aisti?

Eikös se ole kauhuelokuvien suurimpia aiheita? Sitten avaruus olentojen, jne.

Eikä sitä oikeasti ole. Se mihin ihmisen päätösd perustuu järkeen, taitoon ja tietoon. Myös tuuria, arvailua ja muita päätökseen vaikuttavia seikkoja löytyy, mutten niitä luettele. On ihan selvää ettei kukaan perusta kaikkia päätöksiää matematiikkaan, osa ei osaa, osa ei tajua, osan ei tarvitse.

On kuitenkin selvää että ihminen toimii vaistomaisesti matematiikan ja tiedon varassa. Osittain siksi, että kaikki perustuu matematiikkaan ja osittain koska kaikkille (mm. Suomessa) sitä on opetettu kuolun alaluokilta asti.

On siis selvää että ihminen toimii sen mukaan mitä sille on opetettu. Jos ihmiselle on opetettu ja jankutettu 3 vuotta, että kiven takaa ammutaan aina oikealta, niin ihminen ampuu oikealta, eikä vasemmalta.

Termeistä:

Strategialla yleisesti käsitetään tapaa jolla sota voitetaan. Taktiikalla voitetaan taistelut. Operatiotaidolla mahdollistetaan taistelut ja sovitetaan ne tukemaan strategisia tavoitteita. Realsteel-armeijoilla näitä tasoja vastaa tietyt joukkokoot. Esim taktinen taso on pataljoona-tasolla, operationaalinen taso kuuluu prikaatitasolle ja strateginen taso on ylijohdon murhe.

Jokaiseen tasoon kuuluu oma filosofiansa tai periaatteensa jotka kuvaavat kyseisen tason ongelmia ja ratkaisuja. Strategian periaatteet käsittelevät kokonaisuuden voittamista. Taktiset periaatteet alemman tason taisteluiden voittamista. jne. Nyrkkitappelussa joudutaan tekemään samojen periaatteiden mukaan strategisia päätöksiä kuin sodan johtamisessa. Mikä on konfliktin tavoite? Mikä estää saavuttamasta tavoitetta? Miten parhaiten estän vastustajaa saavuttamasta tavoitteitaan? Mikä on vihollisen heikko kohta jonka hyödyntämällä helpoiten saavutan tavoitteeni? jne. Taktisella tasolla mietitään käytännönläheisempiä kysymyksiä kuten miten saan iskettyä nyrkkini vastustajan leukaan? Millaisen harhautuksen teen jotta saan vastustajan huomion pois iskevästä kädestä? jne.

Minusta on täysin oikein puhua taktiikasta tai jopa strategiasta airsoftpeleissä, kunhan tietää mitä mistä on kyse. Joka taistelussa on ainakin yksi henkilö joka joutuu murehtimaan taktiikkaa. Yleensä on myös hyvä että on vain yksi henkilö joka uhraa aikaansa taktiikalle. Tosin tämä minun määritelmäni on vain minun määritelmäni. Minusta taistelutekniikka esim. on kuitenkin vain taktiikan osa-alue eikä yksinään ole riittävä. Mutta termeistähän saa tapella ikuisuuden. Tässä vain oma mielipiteeni/näkemykseni.

Päätöksenteosta:

Edellä olevista kysymyksistä on mahdollista(ehkä hieman huonosti) havaita, että mitä alemmalle tasolle mennään, sitä epämääräisemmiksi ongelmat muuttuvat. Lisäksi aikatekijät ovat alemmilla tasoilla tärkeämmässä asemassa. Strategisella tasolla aikaa on, taktisella tasolla sitä ei ikinä ole liikaa. Airsoftpelien skaalasta johtuen peleissä ei juurikaan ole aikaa ylimääräiselle pohdinnalle ja analyysin teolle. Se kuka saa ensimmäisenä vietyä läpi toimivan suunnitelman on voittaja. Tässä pitää myös huomioida, että vastustaja pistää kapuloita rattaisiin koko ajan.

Tietokonevastustajia vastaan metodinen ja laskelmiin perustuva taktiikka toimii, koska tietokonekkaan ei parempaan pysty. Ihmisvastustajat vain ovat aivan eri asia. Ne ottavat opiksi virheistään, ne pyrkivät yllättämään, ajattelemaan luovasti, pelaavat kierosti, koittavat ymmärtää toimiasi ja reagoida niihin järkevästi, jne. Ylipäätään ihmiset ovat arvaamattomia. Ihmiset osaavat huomioida myös ei-laskennallisia seikkoja.

Sitten varsinaiseen asiaan. Taistelutilanteessa ja vastaavissa tilanteissa ihmiset tekevät päätöksiä pääasiassa vaistonvaraisesti tai alitajuisesti tai kuudennen aistin avulla tai miten sitä nyt haluaakaan kutsua. Totuus on kuitenkin se, että kukaan ei käy läpi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja mitä tilanteessa voisi tehdä ja kohta kohdalta erilaisilla analyysimetoideilla valitse niistä parasta. Tutkimusten mukaan ihmiset helposti ja rutiininomaisesti tekevät muutamassa sekunnissa päätöksiä jotka edellyttävät oikean vaihtoehdon valitsemista kymmenistä vaihtoehdoista.

Tarkemmin tämä prosessi on selitetty OODA-silmukan avulla(googleta jos et tiedä mistä on kyse ("OODA loop")). Tämä ei ole tarkka kognitiivinen malli vaan vain käytännöllinen malli joka kuvaa aivoissa tapahtuvaa toimintaa riittävän hyvin käytännön sovellusten kannalta.

Käytännössä koko prosessi pohjautuu hahmontunnistukseen. Ihminen tekee havaintoja. Nämä havainnot lokeroidaan tunnistamalla niiden samankaltaisuus aikasempien havaitojen kanssa. Aikaisempian havaintojen ja ratkaisujen pohjalta vahvin (samankaltaisin) ratkaisuvaihtoehto pulpahtaa alitajunnasta tietoisuuteen. Mitä paremmin entiset havainnot kuvaavat uutta havaintoa, sitä nopeammin ja vahvemmin entinen ratkaisumalli tulee mieleen. Tietoisuudelle jää lähinnä valinta toimia tai odottaa lisää parempaa ratkaisua jos vanha malli tuntuu epävarmalta (vain heikosti samankaltainen).

Hahmontunnistukseen perustumisen takia menetelmä on äärimmäisen joustava. Ongelman syöttötietoina voi olla mikä tahansa kombinaatio aistihavaintoja sekä päätelmiä, ja niiden pohjalta neuroverkko valitsee parhaiten syöttötietojen ongelmaa kuvaavan ratkaisukombinaation. Käytännössä luovuus siis on vain kykyä nähdä uusi merkityksellinen tapa liittää kaksi ennestään tunnettua asiaa uudella tavalla yhteen.

Neuroverkon työskentely asian tiimoilta voi kestää muutamasta sekunnin murto-osasta useampaan kuukauteen. Jokaiselle on varmaan tullut tunteja, päiviä tai jopa kuukausia jälkeenpäin mieleen mitä olisi pitänyt jossakin tunnepitoisessa keskustelussa sanoa mutta ei juuri silloin keksinyt. Alitajunta oli asiaa raksuttanut koko sen ajan ja koko hoito tuli kerralla mieleen kun tulos lykättiin tietoisuuteen.

Ratkaisunopeutta voi nopeuttaa vahvistamalla kokemuksia jotka liittyvät ongelman ratkaisuun. Oleellista on siis harjoittelu. Mutta on hyvä huomata, että päätöksen tekoa nopeuttaa ainoastaan päätösten tekeminen kyseisessä tilanteessa jossa halutaan päätöksiä kyetä tekemään nopeasti. Kirjasta luettu tieto ei auta, koska se ei suoranaisesti liity tilanteeseen. Tieto auttaa kuitenkin harjoittelussa harjoitusta analysoitaessa ja suoritusta korjattaessa. Tietyn taistelutilanteen havaitseminen ei tuo yleensä ensimmäisenä mieleen jotain kirjassa kuvattua tilannetta. Ennemminkin se tuo mieleen esim. samankaltaisen tilanteen jonka koki viime viikolla. Oleellista päätöksenteossa on tilanteen tunnistaminen. Käytännössä koko päätöksenteko prosessi perustuu siihen, että ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu. Siksi tilannetietoisuus on prioritetti nro. 1 aina ja kaikkialla missä päätöksiä pitää tehdä.

Pelitilanteessa ei ole aikaa miettiä oikeaa ratkaisua käsillä olevaan tilanteeseen. Siksi aluksi hidas harjoittelu on paras tapa juurruttaa ratkaisut aistihavaintoihin. Kuitenkaan yksipuolinen tiettyjen tilanteiden jankkaaminen ei auta vaan parasta on kokeilla ja etsiä. Monipuolinen kokemus luo monipuolisen assosiaatiovaraston josta on todennälöisempää löytyä jotain uutta tilannetta jotenkin kuvaavaa tietoa. Oleellista on myös pyrkiä ymmärtämään harjoituksissa vastaan tulleet tilanteet perinpohjin käyttäen hyväksi erilaisia analyysitekniikoita. Muutamia hyviä ovat juurisyyn etsintä ja oleellisten asioiden etsiminen.

Tähän näkemykseen pohjautuu jenkkiarmeijan nykyiset harjoittelumetodit jotka ovat hyvin pitkälti simulaattoripainotteisia. Tällaisen harjoittelun tuloksena sotilaat kommentoivatkin sotaa tyyliin "Juuri kuten harjoituksissa mutta helpompaa."

Tieto pitää kehittää taidoksi, muuten se ei pelitilanteessa auta.

Aivan vaistonvaraisesti ja alitajunnassa. Tämä vaiston varainen toiminta perustuu opittuun, eli vanhempaan, parhaiten tilanteeseen soveltuvaan toimintamalliin, jollloin ihminen toimii sen mukaan.

Tämä on ihan sama kuin opettelee Krav Magaa, jossa kaikki toiminta perustuu reaktioon ja vaistonvaraisuuteen.

Ja jos luit normaali vastustajani (tietokonepelissäkin) on ihminen. Yleensä minua vanhempi ja pitkän sotilasuran suorittanut. Silti sama tapahtuu, koska ihminen perustaa sen siihen mitä hänelle on opetettu. Jos olet lukenut kirjan "Aseellinentaistelu 2020" huomaat mitä ryssille on opetettu viimeset 15-vuotta.

Ihmistä ja tietokonetta ei voi verrata keskenään. Piste. En ole vielä nähnyt ihmisen kaltaisesti pelaavaa tekoälyä, mutta olen nähnyt paljonkin tekoälyn kaltaisesti pelaavia ihmisiä. Joku shakkitietokone on luku erikseen, koska shakissa ei luovuus ole kovin suuressa roolissa.

Yllätys on hyvin merkittävä tekijä taistelussa. En ole nähnyt vielä tilannetta jossa onnistunut yllätys ei olisi ratkaissut peliä. Aina ei voi kuitenkaan yllättää. Suurimmaksi osaksi vastustajan toimet siis pystyy arvaamaan tai ennakoimaan. Tämä ei silti tarkoita, etteikö yllättäminen olisi mahdollista. Yllätys saavutetaan yleensä luovuudella jota tekoäly ei osaa.

Alitajunta on nimenomaan luovuuden lähde. Se ei ole yksinkertainen, "havaitaan tilanne X, siihen sopii ratkaisu A" tyylinen robotti vaan yksinkertaisesta toimintaperiaatteestaan huolimatta erittäin hienostunut systeemi. Alitajunnan prosessi muistuttaa pikemminkin enemmän "Havaitaan hieman tilannetta X, paljon tilannetta Y, himppu tilannetta Z. Näihin sopii ratkaisuna paljon A:ta, vähän:n B:tä, ja himppu C:tä." Voisi sanoa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Alitajunnan toimintaa ei pysty varmuudella ennustamaan. Se toimii yleensä johdonmukaisesti mutta ei aina. Etenkin uusissa ja oudoissa tilanteissa tulokset ovat monesti yllättäviä. Riippuu myös henkilöstä kuinka omintakeisia ongelman ratkaisut ovat. Jotkut ovat hyvin mielikuvituksettomia kun taas toiset tekevät saman asian aina uudella tavalla. Täytyy huomata, että liiallinen luovuus on joskus myös haitaksi.

Tietokonepeleissä pelaajan toimintamahdollisuudet ovat monesti hyvin rajalliset. Tällä on luovuutta rajoittava vaikutus. Siksi tietkokonepelit hyvin harvoin onnistuvat tuomaan esiin taistelun voittamisen olemuksen. Minulle taktiikkaa käsittelevät kirjoitukset alkoivat avautumaan vasta, kun aloin harrastamaan airsoftia. Airsoftissa säännöt kartovat lähinnä mitä ei saa tehdä, kun tietokonepeleissa "säännöt" kertovat mitä pelaaja voi tehdä. Airsoftissa ympäristöä voi hyödyntää monesti mielikuvituksellisella tavalla liikkumiseen ja suojautumiseen. Omaa varustustaan voi muokata kukkaron, käsityötaitojen ja mielikuvituksen rajoissa. Johtamisen ongelmat tulevat esiin yleensä vasta airsoftissa. Tietokonepeleissä johtaja voi hiirtä klikkaamalla käskeä etulinjassa taistelussa olevaa sotilasta kun tosielämässä hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia käskeä häntä tai saada tietoja häneltä.

Yllätystä hehkutettuani täytyy kuitenkin huomata se tosiasia, että perustaistelutaidot eivät ole korvattavissa yllätyksellä. Monesti käy niin, että reilusti parempi osapuoli vain jyrää vastustajan, teki tämä mitä tahansa. Yllätys saattaa ehkä vain hieman hidastaa prosessia. Toisaalta perustaidoiltaan huonompi osapuoli voi yllätyksen turvin voittaa taidokkaamman osapuolen, mutta tämä edellyttää vähintään riittävää taitoa suhteessa vastustajaan.

Realsteel maailmassa taktiikka niputetaan paljon korkeammalle tasolle kuin mitä airsoftissa on järkevästi mahdollista. Siksi täytyy osata erotella periaatteet jotka voi soveltaa tasosta riippumatta ja ne jotka ovat joukkokokosidonnaisia. Esim. tiedustelu ei ole airsoftissakaan turhaa, mutta airsoftpeleissä sitä ei käytännössä pysty tekemään kuten armeijassa opetetaan. Armeijan tiedustelumetodit on suunniteltu paljon suurempien joukkojen ja operaatioiden tarpeisiin sopiviksi.

En ole lukenut "Aseellinen taistelu 2020", mutta haluaisin kyllä. Mistähän moisen saa hommattua?

Sotilasakatemia, MpKK (Maanpuolustuskorkeakoulu), jne ovat hyviä vaihtoehtoja. Mutta kuitenkin kyseinen kirja on Suomennettu Venäläisesten oppikirjasta vuodelta 1993. Tämä on siis kohtuu uusi, Venäläinen sotaoppikirja, koska suurin osa on Neuvostoliitonajoilta, uusilla tunnuksilla.

Voin katsoa jos kyseinen kirja meillä vielä on, että jos sitä voisi kirjoitella käsin. Niin jos siis kirjaa a todella haluaisit.

Lisäksi löytyy lisää kirjoja, kuten Moottoroidunjalkaväen oppikirjat I ja II. Ensimmäinen käsittelee ryhmä ja joukkue tasolla taistelu taktiikoita (<-- jos sitä siksi voi sanoa) ja toinen osa komkppania ja pataljoona tasolla. Mielestäni kirjoista oppii paljon perusteita ja muuta hyödyllistä.

Sitten on esikuntatasolle suunnattu "Johtamisen johtaminen". Tämä kirja kertoo edellytyksiä ja perusteita johtamiselle ja sen johtamiselle. Tässä puhutaan strategiasta.

Siis en puhu tekoälystä vaan ihan ihmisistä, joiden kanssa pelataan lähiverkossa ja/tai internetin välityksellä. Tekoäly ei kuitenkaan anna erikoista vastusta.

Stratekia korkeammalla tasolla käsittää jo politiikkaa, jne... Tämä on kuitenkin sen verran turhaa puuhaa airsoftissa, kun ei sitä geneven-sopimusta noudateta. On kuitenkin selvää, että politiikka on vaikuttanut monen sodan kulkuun ja tapahtumiin.

Tämän jälkeen voin todeta, että kaikki liittyy kaikkeen. On totta, että jos Bush ei olisi hyökännyt Irakiin, ei nytten jauhettaisi skeidaa CIAn vanki lennoista, eikä mellakoitaisi jenkeissä. Mutta samalla Saddam hallitsisi Irakia, ja mailmalla voisi olla ydinuhka... Sitä kun ei voi tietää.

Tässä aletaan nyt väitellä termeistä ja aiheista jotka eivät enää liity otsikkoon, mutta haluan tarkentaa, että itse käytin termiä "kuudes aisti" koska se näytti vakiintuvan keskustelussa tarkoittamaan sitä abstraktia päätöksentekoa, joka perustuu nimenomaan alitajuisen tiedon hyödyntämiseen nopeasti, ilman varsinaista tietoista laskelmointia. Toki ihmisen aivot toimivat perustasolla matemaattisesti (1 ja 0) mutta tämä on sellaista matematiikkaa, johon tietoinen ajatus ei suoranaisesti sekaannu. Siksi haluaisin erottaa tietoisen laskelmoinnin ja aivojen perustason toiminnan toisistaan, toivon että masakin pyrkisi pysymään aiheessa eikä sotkemaan termejä vain keskustelun monimutkaistamisen vuoksi.

Tietokoneen avulla pelattavat "aivojumpat" ihmisvastustajaa vastaan käyvät varmasti harjoittelusta opittujen asioiden soveltamiseen, mutta peleissä on aina rajoituksia, joita oikeassa taistelussa tai airsoftissakaan ei ole. Siksi airsoft- tai realsteel-johtamista EI OPI muuten kuin kentällä toimimalla. Yksi merkittävä tekijä tässä ongelmassa ovat ennalta määräämättömät tapahtumat (so. sattumat) sekä taustalla vaikuttavat asiat, esim. poliittiset päätökset sekä huollon suoranainen vaikutus, joita tietokonepeleissä ei tehokkaasti ja todenmukaisesti voida mallintaa. Samat asiat vaikuttavat myös airsoft-peleissä, tosin politiikan voi korvata pelin organisaation suunnitelmilla ja huolto koskee lähinnä pelaajien henkilökohtaista valmistautumista peliin.

EDIT: Ihan vain lisätarkennuksen vuoksi, kun puhut masa paljon brittiläisestä ja venäläisestä sotilaskoulutuksesta sekä kotoisista oppilaitoksista ja -kirjoista, oletko itse siis koulutettu jossain näistä, vai perustuuko tietosi nimenomaan näihin opuksiin? Vaikuttava tietopohja varmasti, mutta kuten todettua, tieto on hyödytöntä jos sitä ei pääse soveltamaan.

Ei en ole käynnyt Englannin sotilasakatemiaa tai opiskellut venäjällä, mutta olen perehtynyt kyseisten "oppilaitosten" opuksiin. Olen perehtynyt myös amerikkalaisten toimintaan, mutta ei siitä sen enempää. Suomalainen opettaminen poikkeaa paljolti ulkomaalaisesta ja sen kehittyminen on ollut vaisua 1950-luvun jälkeen.

Ennyt tiedä siitä huollosta airsoftissa. Harvemmin olen kuullut ammuspulasta ja, että sitä jouduttaisiin tuomaan kymmenien tai satojen kilometrien päästä, jos ollenkaan. Myös neste on saatavilla kilometrin tai kahden sisällä (jos on ollut edes saatavilla tai edes pulaa siitä), eikä tappioiden vaikutusta näy ("uudelleen syntyminen"), jne.

Harvemmin joutuu edes liikuttamaan joukkoja ajoneuvoilla, jolloin ei taas polttoaine pulaa ilmene. Harvemmin myöskään radio häirintää on näkynyt, tai tiedustelulentokoneita tai ajoneuvoja, joita vastaan tarvitaan pst-aseita ja pst-joukkoja. Myöskään harvemmin näkee semmoisia läpäisykyvyn omaavia aseita, joita oikeassa sodassa mm. asutuskeskustaisteluissa käytetään.

Sattumia ovat mitkä? Se että kaverilta nyrjähtää nilkka on sattumaa. Mutta oikeilla varusteilla ja varovaisuulella se voidaan ehkäistä.

PS. Olen taas viikon poissa joten kirjotelkaas taas ni on loman jälkeen luettavaa.

Lyhyesti vielä aiheeseen ennen kuin pitää siirtyä unten maille...

BUSHMAN:

Viestisi selkeytti mukavasti käytettyjä termejä. Itse olen tottunut liittämään termit tietyn organisaation tasoon, jolloin taktiikka on jo terminä tuntunut ylimitoitetulta airsoft-taisteluihin, mutta... Kun mietitään asiaa siltä kantilta mihin taktiikassa pyritään (taistelun voittaminen) sopii se mainiosti käytettäväksi myös airsoftissa.

Myös alitajuisten ratkaisumallien selittäminen auttoi. Olin siis samoilla linjoilla koko ajan, että ratkaisut tulevat nopeasti ja alitajuisesti, mutta psykologia/vastaava ei ole koskaan kuulunut ykkösintresseihini.

MASA:

Pelimuodoista...

Kokeillusti neljän osapuolen keskenään räiskiminen ei ole mielekkäimpiä airsoftin pelimuotoja. Kaksi keskenään taistelevaa osapuolta on (omasta mielestäni, ja niidne mielestä, joiden kanssa asiaa on pohdittu) paras lähtökohta (selkeä, mahdollistaa taktikointia/suunnittelua sellaisella tasolla, jonka valtaosa hallitsee). Siihen voi toki lisätä ns. kolmansia osapuolia (esim. PFOR5:ssä PFOR-joukot tai siviilit), mutta ne eivät saisi mielestäni olla täysiverisiä taistelevia osapuolia, sillä kahta useamalla täysiverisellä taistelevalla osapuolella homma puuroutuu. Tämä siis jos osapuolet ovat kohtalaisen isoja. Noin ryhmän vahvuisilla osapuolilla lyhyt kaikki ryhmät vs. kaikki ryhmät voi olla ihan mukavaakin...

Mielestäni airsoftia voi pelata kuten paintballia tai laser zone -sotaakin. On varsin virkistävää räiskiä sopivalla porukalla hyvässä pelimaastossa, pelata lipun ryöstöä, jne. Minulle on kuitenkin olennaista myös se, että aseet ovat oikeiden replikoita eivät painepesurin näköisiä vehkeitä. Myös oikeat sotilasvarusteet ovat mukava lisä. Osa harrastusta. Ne eivät kuitenkaan edellytä välttämättä esim. imitoimansa sotajoukon mukaista käytöstä vaan pelit voivat olla ravallista A vs. B räsikintääkin. Toki sitten suuremmat ja organisoidummat pelitkin ovat mukavia. Mm. jonkinlainen komentoketju ja sopiva asennoituminen parantavat omaa pelikokemustani, mutteivät kuulu kaikkiin peleihin. Kukin tyylillään, jotkut useammalla.

Huolto airsoftin tasolla...

Polttoainetta ei tosiaan tarvita ( muuten kuin pelillisenä elementtinä, esim. polttoainekuljetuksen turvaaminen), vettä ja ruokaa on aina saatavilla (jos ei muuten niin suuntaamalla lähimmälle huoltsikalle kun vitutus käy liian suureksi), jne. Huollolla on kuitenkin merkityksensä. Se on jo aikatekijöiden takia paljon maanläheisempää ja pienemmässä mittakaavassa kuin todellisissa tappeluksissa (itse olen reservissä Varapääl/HK, joten P tason huolto on tuttua), mutta sillä on kuitenkin merkitystä.

Airsoftin tasolla huollon ongelmat vastannevat esim. ryhmän tai joukkueen huollon ongelmia, sillä ylempi huolto näyttää toimivan aina. Kuulia saa lisää paikasta x, suhteellisen läheltä. Se ei kuitenkaan auta jos kuulat loppuvat kesken kiivaimman tulitaistelun. Huollolla on siinä merkitystä. Jos vesi loppuu on pelaajan suhteellisen nopeasti haettava jostakin lisää. Vesitäydennyskin löytyy usein varsin läheltä ja on hyvin jäsjestetty, mutta tämä on taas yksi tekijä, jota pitää miettiä. Toisaalta, jos huoltokeikan kesto on 15min (verrattuna esim. 15km ajamiseen Prikaatiin, sitten toimittamiseen taisteleville komppanioille ja siellä paukkujen kulkeutuminen etummaiselle kk-miehelle...) on pelin kestokin verraten lyhyt pisimpien pelien ollessa kestoltaan 38h (vrt. tosielmän esimerkit). Toki tosimaailmassakin samalla 15min keikalla voi olla ratkaiseva merkitys jos etulinjasta loppuvat vaikkapa singot juuri ratkaisevalla hetkellä...

Sitten esim. tulevassa Pako Screbrenicasta pelissä kuulat tulevat järjestäjän puolesta, jolloin ammushuollosta tulee osa peliä, sillä ammukset eivät ole kenenkään pelaajan omaisuutta, vaan ns. vapaata riistaa. Tämä on mielenkiintoinen elementti airsoft-peleihin.

Veden ja ruuan sisällyttäminen tuohon menee kuitenkin mielestäni tiettyjen rajojen yli ja on asiaan kuulumatonta.

Lisäksi on tuo mainitsemani huollollisten asioiden käyttö pelillisinä elementteinä (esim. jos ette löydä ammuslaatikoita, on seuraavassa skenaariossa käytössä vain 50bb/jannu) lisää tehtävämahdollisuuksia. Tämä noin järjestäjän näkökulmasta. Eihän toki ole uskottavaa, että P:n kärki K jahtaa jotakin ihme ilmapudosta kun oma huolto kulkisi kätevästi tietä pitkin, mutta siitä saa mielekästä tekemistä peliin...

YLLÄPIDOLLE:

Keskustelu menee kokonaan aiheen ohi, mutta mielestäni taso on hyvä ja aihe mielenkiintoinen, joten sallittakoon jatko... Eikö?

Itse tarkoitin ryhmä-/joukkuetason huolto-ongelmilla Elukan mainitsemien asioiden lisäksi myös pelaajien henkilökohtaista valmistautumista peliin. Usein nimittäin parhaitenkin valmistautuneille sattuu unohduksia tai onnettomuuksia, joihin ei olla varauduttu. Myöskin airsoft-pelaaja on keskimäärin vaativampi henkilö tavaran ja mukavuuksien suhteen kuin sotilas (janipetterillä tulee itku kun suklaapatukat loppuu, kärjistetty esim).

Sattumilla tarkoitan juuri onnettomuuksia, mutta myös sellaisia tapauksia, joissa ryhmä suunnistaa harhaan annetusta kohteesta, osa joukkueesta eksyy huonossa maastossa muusta porukasta, ryhmän ainoa radio kytkeytyy pois päältä jostain syystä, aseen virtajohto on irti tai kaasuaseen lipas purkautunut, jne. esimerkkejä löytyy paljon. Jotkut niistä johtuvat huonosta valmistautumisesta, mutta osa sattumista on silti täysin mahdollisia kenelle tahansa.

Lisäksi haluan edelleen korostaa tietokonepeleissä opittujen asioiden huonoa soveltamismahdollisuutta tosi(tai AS-peli)tilanteeseen. Esim. aiemmin mainitussa Combat Mission pelissä käskyt annetaan kun peli on seis. Toisekseen, tässäkin pelissä, vaikka loistava onkin, on paljon sellaisia pelillisiä elementtejä, joita hyödyntämällä voidaan saavuttaa etulyöntiasema tai suoranainen voitto vastustajasta. Pelillisillä elementeillä tarkoitan nimenomaan peliteknisiä asioita, joita ei tosielämästä löydy. Suurien linjojen ja erilaisten taktiikan perusteiden opetteluun pelit ovat kuitenkin loistavia, ja nimenomaan niin, että pelataan esimerkiksi historiallisia taisteluita uudelleen. Ja vielä niin että pitäydytään nimenomaan taktisessa harjoittelussa eikä käytetä pelillisiä kikkoja hyödyksi.

Se, mitä olen huomannut, on että jotkut johtajat, varsinkin intin käymättömät tai nuoret, eivät pysty ajattelemaan selkeästi kun minttu alkaa lentää. Siitä selviää harjoittelulla, ja se kannattaa, koska se rohkaisee Jani-Petteriä, joka pistää naaman turpeeseen kun pitäisi edetä rohkeasti.

Intin käyntiä en pidä minään luotettavuustekijänä, sillä siellä perusrivimies oppii hyvin vähän (jos ylipäänsä mitään) asioita, joista on vähääkään hyötyä airsoftissa. Oma järjenkäyttö on tärkeintä ja muutaman ihmismielen peruslainalaisuuden pitämistä mielessä.
Ensinnäkin turhaan räiskintä sinne tänne vihollisen ollessa piilossa on aivan turhaa. Tätä näkee liian usein amatöörien tekevän. Vihollisen pelottelun sijaan tällaisella toiminnalla vain antaa vastapuolelle tietoa omasta sijainnistaan. Mikäli vielä lipas sattuu loppumaan kesken "pelottelusarjan", osaa hölmömpikin vihulainen käyttää tilaisuutta hyväkseen. Muutenkin pitää välttää antamasta viholliselle mitään tietoa itsestään ja muista omista (kavereille höpöttäminen kertoo vastustajalle helposti porukan lukumäärän, liika mölinä paljastaa helposti, että olet hermoissasi). Hermojaan ei saa menettää, vaan pää on pidettävä kylmänä ja turpa tukossa.

Oma taktiikkani on jäädä johonkin paikkaan mistä näkee muuallekkin, mutta sinne ei nähdä, sitten vain odottelen, että vihu tulee lähelle ja lopputuloksen kaikki taitavat jo tietää.

Tuo on totta, mutta kyllä intin käymisestä on omasta mielestän imyös hyötyä. Intin voi kuitenkin käydä niin monella tapaa, että mitään universaalia ei voi oikein sanoa. Esim. jääkäripuolella rivivitosena oleva voi oppia paljon ryhmätoiminnasta, käsimerkit, radion käytön perusteet (jolloin viestinnän taso on jotain aivan muuta kuin airsoft-peleissä normaalisti), jne.

Entä sitten intin johtajakoulutus? Suoraan airsoftiin sovellettavia taktiikoita ei ehkä opi kauheasti, mutta paljon soveltamis- ja käyttökelpoista tulee opittua johtamisesta ja ryhmä-/joukkuetoiminnasta. Tietysti johtaminen intissä ja johtaminen airsoft-tapahtumassa ovat aivan erilaiset, mutta väitän, että intin tarjoamasta johtajakoulutuksesta on suoraa hyötyä airsoft-peleissä johtotehtävissä oleville, jos vain ovat tajunneet ottaa intin tarjoamasta koulutuksesta jotain irti. Esim. Kvarapääl-valmiuksilla näkee jotkut airsoft-pelien organisoinnilliset asiat ja ongelmat varsin eri tavalla. Samoin intissä RJ-koulutuksen saaneilla näyttää usein olevan kova itseluottamus ja hyvä "ote" heidän johtamaansa ryhmään.

Näistä ihmismielen lainalaisuuksista olisi mukava keskustella. Miten airsoftaajat keskimäärin/useimmiten toimivat missäkin tilanteissa, jne.