Siinäpä päheä otsikko.

Olen tässä parin kuluneen kuukauden aikana huomannut leviävän, paremman sanan puutteessa, trendin, jossa puhutaan tiimin kouluttamisesta ja oikeasta etenemistavasta, varustelusta jne. melkein kuin olisi olemassa vain se yksi ja ainoa tapa pelata.

Esmes itseäni vähän hassuttaa aina Softaajankin pelaajaopas. Älä ammu liian kaukaa ja pitkää sarjaa, kannattaa hiipiä lähemmäksi ja sitten lasauttaa pari kuulaa yms. Eihän siinä, kyllä se toimii ja sillä saa takuuvarmasti itselleen voiton. Tästä siis näppäränä poikana keksin tuon sanahirviön, eli ultrataktisen voitonhakuisuuden.
Peliä pelataan voittaakseen, siksi siis täytyy harjoitella. Missä välissä voitosta tuli koko harrastuksen pointti?

Onhan se nätin näköistä kun pojat juoksee oikeanlaisessa muodossa ja osaavat käyttää suojaa, mutta ainaskin minä olen sen verran häröpallo että vedän ihan omalla tyylillä ja huoletonta sarjaa. Tärkeintä itselleni on virtaavan veren tunne ja se että pääsee välillä liikkumaankin. Plussaa vain että saa lasettaa sarjaa siinä samalla. Milsimittelemässä en ole sitä paria peliä enempää ehtinyt käydä, niin en tiedä onko Suomen milsim vieläkin sitä mitä se oli viime vuonna Vihtijärvellä. Porukat tulee täydet vermeet päällä ja laittavat pelin alettua softausmoodin päälle.

Itse ainakin jatkossa juoksen selkä suorana, ase sarjalla ja midcapit hienojen tetsarien taskuissa odottamassa vuoroaan. Käsimerkkejä en osaa kuin kaksi; "Tuolla suunnassa" ja "5min tauko". Tämä siis viikonloppupeleissä, isommissa peleissä en muiden iloa pilaa vetämällä ihan omaa showta kentällä.

Mutmut, kunhan vuodatin ajatuksiani. Vuodattakaa omianne.

Ainakin salossa nuo koulutustapahtumat(jos niitä nyt kesällä tulee) on lähinnä suunnattu nuoremmille harrastajille. Varustus on aika samantekevä kunhan on kunnon maski/lasit päässä koko pelin ajan, mutta ongelmana on "janikasat". Ei mitään henkilökohtaista kuvissa olevia pelaajia vastaan, mutta jos koulutuksella saa porukan levittäytymään ja suojaantumaan hiukan paremmin, niin pelaaminen olisi vähän mielekkäämpää kaikille.

Kesäkuva

Ja puoli vuotta myöhemmin

Mutta kun... harjoitella voi myös siksi, että näyttäisi hieman paremmalta (edes aavistuksen vakuuttavalta), kiinnittämättä mitään huomiota siihen, toimiiko opeteltu kohellusrutiini "oikeassa" elämässä eli softauspelissä. Näin ainakin meitin tiimissä: suurin osa porukasta on enemmänkin larppiorientoitunutta kuin softaajia, ja harjoittelu, jos sellaista on, tähtää lähinnä siihen, että pikaisesti vilkaistuna liikkuminen ja muu temmellys olisi kuin B-luokan elokuvista. Häröpalloilua edelleen juu, mutta tarkoitus olisi saada aikaiseksi jollain tavalla "hallitun" näköistä häröpalloilua. Luulisin (eli heitän villin veikkauksen), että melko suuri osa eri tiimien vaivannäöstä menee samankaltaisen lopputuloksen saavuttamiseen.

Tähän liittyen: epämääräisenä ideantynkänä on myös suosia (kone)pistooleita, haulikoita, taktisen lyhyitä karbiineja yms, joiden softaus- ja realsteelversioiden välinen tehokas ampumaetäisyys vastaa toisiaan melko hyvin. Ja myös: eihän sillä kaukaa katsoessa olisi hitonkaan väliä miten kool oikein on.

Jos oikeasti halutaan vain voittaa, niin tehokkain malli olisi kai jotain enemmän kilpasplättistä muistuttavaa touhua. Tällöin pitäisi pyrkiä myös siihen, että osapuolilla on alussa suurin piirtein samanlaiset mahdollisuudet. Tämä rajaa ikävästi pois monia hauskoja skenaarioita, joiden lopputulos saattaa olla etukäteen turhankin hyvin arvattavissa. Toisaalta, tätä näkee jo nyt: jotkut eivät halua softata, jos tietävät olevansa "häviävällä" puolella. Vastaavasti muuten vahvoilla olevan puolen heikkona lenkkinä ovat ne pelaajat, jotka varovat omaa persittään enemmän kuin olisi suotavaa, eivätkä pelaa tiimipeliä - vaikka muuten olisivatkin erinomaisia pelaajia. Kilpaspättiksessä sooloilijaa ei kovin kauaa katsella, jollei tiimi sitten ole niin huono, että toimii vain yhden tyypin ansiosta...

Suurin ongelma softauksen ja milsimin yhdistämisessä on suurin piirtein sama: osa softaajista pelaa joka tapauksessa omalla tyylillä, eikä mielellään ota käskystä suurempaa riskiä, mihin olisi valmis oman harkinnan perusteella... Jos halutaan milsimiä, niin totuus löytyisi ehkä jostain maanpuolustusharjoituksen tyylisestä tapahtumasta (esim. http://www.pohjanmaanlinja.net). En tiedä kunen ole moisessa ollut - joku voinee valistaa.

Minä sanon ihan suoraan, että varusteeni ja varsinkin lisähärpäke kuten hihamerkit olen hankkinut vain siksi, että ne näyttävät mageilta. Pelityylin kohdalla sama homma, eli siten mikä näyttää mageelta ja tuntuu kivalta. Varsinkin viikonloppupeleissä ihan fiiliksen mukaan, eli jos tuntuu että nyt leikitään ybertaktista erikoisjoukkomiseä, niin sitten ainakin yritetään näyttää siltä vaikkei toiminta pääse lähellekään samaa tasoa, ja jos taas tulee sellainen fiilis että vedetään sarja pohjassa lonkalta kuin Schwarzenegger konsanaan niin sitten niin.

Rooli, jossa porukan osaamattomuus ja varsinkin kurittomuus (osaamiseen ei voi niin helposti vaikuttaa, mutta esim. ampuminen on sen verran aktiivista toimintaa että luulisi jokaisen kykenevän hillitsemään sitä tulitusvimmaansa) rupeaa joskus lievästi vituttamaan on ryhmänjohtajan sellainen. Suurta kokemusta siitä ei löydy, ei tunnu sopivan näin hidasälyiselle ihmiselle, mutta silloin harvoin kun olen siihen rooliin tullut nakitetuksi niin huomaa etenkin nuorempien, aloittelevien pelaajien (yleistämättä lainkaan) kurittomuuden. Olisi kiva jos niitä käskyjä noudattaisi joku muukin kuin ne pari välittömässä läheisyydessä (ja yleensä tuttavuudessa) olevaa ihmistä. Isojen joukkojen kohdalla tulee tietysti vastaan sekin ilmiö, etteivät kaikki näe/kuule ryhmyrin käskyjä, mutta hei, informaation voi laittaa kiertämään! On se toimiva, yhteen hiileen puhaltava ryhmä kuitenkin aina mukavampi kuin lauma epämääräisiä ramboilijoita. Joskus toki ramboilukin toimii ihan mukavasti, mutta jos nimenomaan on käsketty esim. pysymään paikallaan niin luulisi hölmömpienkin tajuavan että nyt ei sovi lähteä juoksentelemaan minne sattuu.

Voittoon aina pyrin, ja onhan se aina kiva juttu, mutta mielestäni se ei tosiaankaan ole tärkeintä.

Taikulla on yleensä Siirto osasto vs loput matseja. Loput on jaettu kahtia, toisessa ryhmässä on kaikki alle 160cm ja toisessa kaikki 170cm ja siitä ylöspäin. Tehtävä jako on ollut yleensä, että alle 160 senttisille on sanottu joitain: "kiertäkää te tuolta ja juoskaa tuolta tonne, me mennään täältä", käytännössä tämä tarkoittaa että 160 senttisten tehtävä on juosta perseeseen "proitten" tieltä. Pelissä sitten käy niin, että alle 160 senttiset frägätään heti alussa, eivätkä he saa mitään aikaiseksi, "170 senttiset ja siitä yli" ryhmä on saanut jotain aikaiseksi mutta yleensä: "Siirto frägää kaikki". Mun mielestä tässä ei ole mitään järkeä, me pienemmät ja nuoremmat pelaajat saamme olla pelkästään tykin ruokana ei mitään muuta.

Tuon takia pelaan Taikulla mielummin sunnuntaisin, kun silloin tulee vähän reilumpia joukkueita. (Sunnuntaisin kun ei ole näitä Iskun järjestämiä pelejä ainakaan lähiaikoina ollut).

Hirvikoira:
Tämä on taas tätä kuulua suomalaista hiljaisuutta. Miksi ette sano, että em. tiimit eivät teille sovi ja haluatte kokeilla jotain uutta? Eihän se Siirto-osasto voi pelejä hallita, kun ei aluetta omista.
Paloheinän pelipaikallakin usein pidempään pelanneet kasaavat vkloppupelien tiimit, mutta sentään noin brutaalia "naskit" vs. "PROt" -jakoa ei toteuteta. Homma halutaan kuitenkin pitää kaikille hauskana ja tämä vaatii sen, että jokainen uskaltaa ilmaista mielipiteensä.
Kyllä jokaisen täytyy sen verran osata kommunikoida muiden -tuntemattomienkin- ihmisten kanssa. Elämä käy muuten kovin vaikeaksi

Aiheeseen palaten:
Minä saan henkilökohtaisesti hyvistä suorituksista (ja hyvästä yhteispelistä) jonkinsortin kiksejä. En ole mikään voitonhakuinen verenmaku suussa pelaava hirviö, mutta kukapa ei voittamisesta nauttisi?
Voittaminen ei kuitenkaan ole minulle niin suuri asia, että hylkäisin koko pelin perusasian -hauskanpidon- sen takia. Toivon, että ei ole kenellekään muullekaan.
Yksi suuri asia airsoftissa on jo se, että tulee oltua kavereiden kanssa ulkona ja tehtyä asioita yhdessä - Offarilöpinöitä unohtamatta.

Ymmärsinkö oikein että Gestaalla ollut mielessä ns. tehopelaaminen viestiä kirjoittaessaan? Eli utrataktinen voiton tavoitteleminen välittämättä itse pelistä, sen tyypistä ja muutenkin meidän harrastukseen kuuluvasta hauskanpidosta. Eli juuri niistä monista pointeista jotka erottaa meidät kilpapaintballin harrastajista.

Itse en ikäväkseni enää ehdi pelaamaan ns. viikkopelejä vaan olen tietoisesti painoittanut harrastamiseni skenupelaamiseen, joten en pysty sanomaan ensikäden tietona mitään näistä jo mainituista Taikun tai Paloheinän peleistä. Mutta sen voin sanoa, edellisiä messuja luettuani, että tuollaiset jaot ovat aivan perseestä. Jos haluamme että saamme harrastajia lisää saati haluamme että nykyiset harrastajat säilyvät ja kehittyvät niin tuollainen toiminta on kusemista märkiviin haavoihin. Ei näin, pojat, ei näin.

Rokk Oon !

Viimeaikoina on joo ilmentynyt tätä tehopelaamista, joka käsitykseni mukaan on jenkkivarusteissa naama irvessä frägien ja tuhoamisen nimessä tapahtuvaa todellista toimintaa

En sit tiedä, mä vaan pidän hauskaa. Taikulla en noista tiimijaoista tiedä, en sillon ole pahemmin pelannu ku Iskun poikia on paikalla.

Sanana tehopelaaminen on sitä itseään, käytännössä hieman eri juttu. Omalla kohdallani asia painottuu siihen, että pelaan, enkä vedä peliä läskiksi ampumalla sarjoja lonkalta ja huutelemalla kuinka hauskaa se on. Ainakin omasta mielestäni ja omalla kohdalla ne fiilikset tulee onnistuneista suorituksista, viikonloppupeleissä kyseessä on yleensä toisen osapuolen tiputtaminen, tällöin siis pyrin siihen maksimaalisella teholla. Tämähän onnistuu parhaiten tutussa kaveriporukassa, joka on vuosia pelannut yhteen ja tietää mitä muut jäsenet tekevät, tästä kuitenkin lisää alla.

Jenkkivarusteet ja tehopelaus, aika hauska yhdistelmä. Tehopelaus on lähinnä jostakin lähtenyt inside-termi, joka on joidenkin suussa nähtävästi vääntynyt hauskaksi vitsiksi, tiedä tästä. Tehopelaus on - kuten yllä - lähes aina sitä että pyritään tavoitteeseen ja onnistutaan siinä mahdollisimman hyvin. Väittäisin että vähintään jokainen kuulapyssyttelijä on joskus tehopelannut.

Seuraavaksi hieman "Taikusta". Kukaan ei varmasti kiellä etteikö olisi mukavaa pelata kaveriseurassa? Tämän vuoksi esim. edellä mainittu Siirto-osasto pyrkii pelaamaan yhdessä. On se vaan niin kiva kun tietää ettei vieressä oleva kaveri lähde haahuilemaan ties minne ilman eri käskyä, vaan on siinä suojaamassa sivustaa. Mitä olen tässä seuraillut Taikullakin pelien kulkua, on siinä harmaassa massassa joka ei siis Siirto-osastoon kuulu, tapahtunut selkeää kehitystä ja edistystä. Näinhän se vaan on että sitä oppii pelaamalla parempiaan vastaan, eikö totta?

Tästä lähtien kuitenkin kehotan jokaista jolla on jotain tiimijakoja vastaan huutelemaan rumia sanoja meille, kritiikki otetaan vastaan ja sen pohjalta aivan varmasti toimitaan. Meikäläinen nimittäin kyllä aina hakee kompromissia niin että kaikilla on kivaa, vaikka välillä tuntuukin että Iskulaiset on tuollaisia elitistikusipäitä.

Yhteenvetona voin sanoa siis että minä tehopelaan koska se on hauskaa. Jos jokin asia ei miellytä, vaikka Taikun tiimijaossa, kannattaa se ottaa heti esiin, eikä mankua foorumilla jälkikäteen.

On toki totta että parempiaan vastaan pelatessa omat taidot kehittyy, mutta nopeasti myös hommaan turhautuu jos vastustaja on liian vahva. Tällöin kehitystä ei juurikaan tapahtu(tämä mm. yksi syy miksi lopetin vkl peleissä käynnin toistaiseksi). Mutta voi myös ajatella että pitääkö sitä aina pelata kaverinsa kanssa(luonnollinen valinta kun on) koska aina tulee tilanteita jolloin se vieressä oleva kaveri ei ole se oma tuttu tst-pari. Monesti olen huomannut että tuttuja vastaan pelaaminen on yhtä hauskaa kuin niiden kanssa, antaa vähän uutta näkökulmaa kaverin taitoihin ja tekniikoihin. Myös ns. "parempien" pitäisi toisinaan "laskeutua" kokemattomimpien tasolle ja opastaa näitä(vkl peleissä vaikka pelaamalla näiden kanssa) eikä vain köllötellä huipulla taitojensa kanssa ja nauraa huonommille.

Jos tiimijärjestelyt ei miellytä, voi kysyä että voiko niitä muuttaa, kovin moni tuskin lähtee paikalta häätämään jos asian ottaa puheeksi. Kumminkin kun jonkun asteisessa demokratiassa pitäisi elää. Jos itseä ei tiimijako miellytä, joko mainitsen siitä taikka jätän rundin väliin ja teen jotakin muuta.

Mikäli Taikulla eivät pelit miellytä, suosittelisin itse huutamaan niitä ja pistämään käyntiin. Sitten voi tehdä juuri sellaiset jaot ja sellaisen pelimuodon kuin huvittaa, ja toivoa että ne ovat paremmat. Ilmeisesti kaikki kuitenkin haluavat pelata kaveriporukoissaan ja muunlaisista jaoista (esim. karusti jako kahteen) tulee aina kitinää vielä enemmän.

Itse käyn varsin mielelläni etenkin sunnuntaisin Paloheinässä pelailemassa juuri siksi, että siellä olen/olemme itse altavastaajan asemassa (perhanan Ässät ) ilman mitään keinotekoisia kaveriporukoiden sekoittamis -jakoja. Tällöin koen pelaamisen mielekkäimmäksi ja pohjattoman itsekeskeisenä elitistikusipäänä odottaisin muiden kokevan samoin.

Ehkäpä kannattaisi palata aiheeseen ja aloittaa vaikka uusi "Taikun viikonloppupelit on perseestä"-ketju tätä varten. Huomauttaisin kuitenkin vielä, että mulla ei ole mitään tekemistä ko. paikan lupien, tai pelien järjestämisten kanssa.

Mitä itse aiheeseen tulee, yhdyn Sirkiaen näkemykseen. Airsoftissa parasta on onnistuminen ja tämä varsin usein tarkoittaa vastapuolen frägäämistä. Toisaalta esimerkiksi eräässä Vihtijärvellä peluutetussa kutsupelissä ammuin runsaan tunnin mittaisessa erässä pari laukausta, enkä tietääkseni frägännyt ketään, mutta tavoite tuli saavutettua ja fiilis oli hyvä.

Mielestäni tehopelaaminen ei liity niinkään (jenkki)varusteisiin, vaan ennen kaikkea asenteeseen. Väittäisin, että "tehopelaus" on myös sitä realistisinta pelityyliä, sillä oikeassakin sodassa kuitenkin pyrittäneen voittoon, sen "hassuttelun" sijaan.

Ja onhan se hyvin yhteen pelaava porukka vielä varsin näyttäväkin, vaikkei varustus olisikaan täysin yhtenäinen

Itse henkilökohtaisesti pidän tiimipelaamisesta ja "tehokkuuteen" pyrkimisestä. Tämä on myös tiimimme linjana. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole hampaat irvessä pyrkiä voittoon, vaan tarkoitus on toimia "niin kuin oikeastikkin" airsoftin sallimissa puitteissa.
Kuten olen aikaisemminkin sanonut, on mielestäni turhaa pyrkiä realismiin varusteiden, aseiden tai minkään osalta, jos pelityyli on täysin epärealistinen. Näin siis, jos ajattelee airsoftia simulaationa.

Usein maltillista ja tehokasta pelityyliä pidetään tylsänä tai epämukavana. Mielestäni asia on täysin päinvastoin. On paljon mukavampaa, kun voi luottaa tiimitovereihin ja siihen, että homma skulaa kunnolla. Myös mielenkiinto lajia kohtaan itselläni säilyy paremmin, kun on jonkinlainen kehittämisen/ kehittymisen vara. Jos aina vaan juoksentelee ympäriinsä ilman järjen hiventä ja ammuskelee, käy laji mielestäni turhan tylsäki. Ikäänkuin jotkut nettiräiskintäpelit, joissa kerta toisensa jälkeen vain juostaan päämäärättömästi ja ammutaan.

Terveisiä Turusta!

Olemme mielenkiinnolla seuranneet Turkusoft ry: puuhamiesten kesken tätä viestiketjua ja tässä muutamia meidän pohdintojamme:

Airsoft on tietyllä lailla "vaikea" laji aloittaa, koska tässä ei todellakaan ole urheilusta tuttuja ns. juniori -tai divarisarjoja. Kaikki pelaavat samassa sarjassa, niin vasta-alkajat kuin jo kymmenettä vuotta pelanneet pelaajat. Tämä näkyy suoraan viikonloppupeleissä, jossa nuoremmat pelaajat ovat aina altavastaajina. Turku Airsoft ry:llä on alusta ast ollut perusajatuksena, että viikonloppupeleissä jaot pyritään tekemään mahdollisimman tasaisiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että monasti kaikki järjestävän osapuolen kaverit eivät voi pelata samalla puolella. Mielestämme pelistä karkaa maku todella nopeasti, jos toinen osapuoli tyhjentää kentän ylivoimaisesti kerta toisensa jälkeen. Hupi häviää niin omistelijalta, kuin tyhjän arvan saaneeltakin pelaajilta. On totta että parempia pelaajia vastaan pelaaminen kehittää omia pelitaitoja paljon tehokkaampi, kuin jatkuva jyrääminen. Silti toistuva turpaan ottaminen kehittää kyllä, mutta tapahtuuko se kehittyminen pelimotivaation kustannuksella? Järjestävä tahona koemme vastuuta siitä, että jäsenemme ja muutkin pelaajat saavat tasapuolisen mahdollisuuden onnistua peleissä, eikä kukaan osapuoli ole maaliosaston roolissa. Tätä mahdollisuutta tulee ylläpitää välistä jopa omien onnistumisten kustannuksella (vrt. Turkusoftin puuhamiestoiminta). Isommissa muiden tahojen järjestämissä pelitapahtumissa on puuhamiehillä sitten mahdollisuus pelata yhdessä ja saamme (toivottavasti) tällöin niitä onnistumisen fiiliksiä, emmekä ole vastuussa muiden pelaajien viihtyvyydestä tai pelisuorituksista.

Asetammekin kysymyksen kaikille viikkopelienjärjestäjille ympäri Suomea. Mitä te organisoivana tahona haette peleistä? Tehdäänkö niitä juttuja itselleen vai koko porukalle? Tämä toimintamalli tasapuolisten pelien järjestämistä lähtee omasta itsestään, sitä ei voi kukaan opettaa tai pakottaa omaksumaan. Pelien järjestäminen vaatii tiettyä aikuista suhtautumista peleihin ja siihen mitkä jutut ovat hyviä ja mitkä sellaisia joita pitää välttää. Pelien järjestäjät yleensä nauttivat jonkinlaista auktoriteettiä tai kunnioitusta muiden pelaajien keskuudessa. Mielestämme tämän kunnioituksen voi ansaita juuri sillä, että järjestäjä on tasapuolinen, reilu ja rehellinen kaikille osallistujille. Yleensä heidän ei tarvitse osoittaa auktoriteettiään ”voittamalla” pelejä kerta toisensa jälkeen. Ongelmanahan lienee monella pelipaikalla varsinaisen organisoivan tahon puuttuminen, jolloin ei ole selkeitä pelisääntöjä ja pelejä järjestävät monesti ruokaketjun huipulla olevat pelaajat. Jos ei koe itselleen mitään varsinaista vastuuta kyseisten pelien onnistumisesta, niin ehdottomastihan sitä haluaa pelata kaikkien kavereidensa kanssa. Kannattaakin miettiä omalla pelipaikallaan, mikä on sinun roolisi peleissä ja voitko sinä vaikuttaa siihen, että kaikki viihtyvät peleissä.

Tiimitoiminta antaa mielestämme peleihin paljon lisää syvyyttä ja uusia kokemuksia. Vaikka oman porukan toimintaa pyritään kehittämään, ei mielestämme sitä tehdä pelkästään voittoon tähtäämisen vuoksi. Hienoja hetkiä ja fiiliksiä tulee kun oman tiimin kanssa tehty hyökkäys tai muu manööveri onnistuu yhteistoiminnan myötä. Idea yhteisestä onnistumisesta antaa todella paljon lisää motivaatiota kulkea peleissä ympäri Suomea. Me Turkusoftin väki emme laske kovinkaan suureksi onnistumiseksi, jos tiimi tai muu vahvempi osasto jyrää viikonloppupeleissä vastapuolella olevan nuorison lakoon.


Terveisin,
Lauri Leppänen, Olli Vesakoski
Vesa Lehtonen, Antti Leppävuori
Turku Airsoft ry - http://www.turkusoft.info

Taikun peleistä vielä. Se sopii mulle ihan hyvin, että Siirto on toinen osapuoli, mutta, kuitenkin niin että tiimien lukumäärä on hyvä, sillä ei siitä tule mitään jos on Siirto vs loput matsi ja Siirto puolustaa ja heillä on esim. 20 pelaajaa kun taas hyökkääjillä on esim. 15 pelaajaa, tälläistä on välillä käynyt.

Näin se juuri menee, en ole Taikulla pelannut joten en kommentoi sitä millään tavalla. Turkusoftin peleistä itselleni on jäänyt aina hyvä fiilis (kiitti sinne Turkuun päin <3), sillä pelit eivät ole samanlaisia ja jaot ovat (usein) onnistuneita.

Sitten tästä tehopelaamisesta: jokainen pelaa tyylillään. Pelkästään voittoon ei kuitenkaan tulisi tähdätä, vaan siihen olennaiseen: hauskanpitoon. Hauskanpito sitten taas on aika moniselitteinen käsitys, toinen pitää "tehopelaamista" hauskana, toinen taas kallistuu enemmän fiilistelyn puolelle. Itse en niinkään häiriinny tehopelaajista viikonloppu-peleissä joissa kuitenkin on rennompi meininki verrattuna esmes. eläytymispainotteisiin skenaarioihin (jotenkin tuntuisi oudolta nähdä jossain WW2-pelissä ryssän hiippailemassa taktisesti pistooli kädessä?). Itselläni pelityyli on rento ja enemmän fiiliksen puolella kuin "tehopelaamisen", päivä ei mene pilalle vaikkei niitä frägetä kertyisikään frägilistaan ( ), pääasia että hauskaa on.

Tuohon "kun otat kunnolla turpiis niin opit paremmaksi" -ajatteluun vielä sen verran, että turhaantumisen lisäksi jossain vaiheessa tasoero voi olla niin suuri, ettei heikompi ehdi enää oppimaankaan mitään. Tuleepa vain todettua, notta turpiin tuli. Jos nuo Taikun kertomukset "20 siirto-osastolaista puolustaa vs 15 junioria hyökkää" -skenuista pitävät paikkaansa, niin herää kysymys, onko siinä vahvemmalla osapuolella enää mitään saavutettavaa koulutusmielessäkään (paitsi ehkä varoittavana esimerkkinä: "peliä ei kannata järjestää näin").

"Proelitekusipäät" ja muut jo osaavat voisivat joskus kokeilla oppia itsekin jotain uutta, ja esim. ryhmänjohtajan roolissa testailla eri tapoja saada juniorit/tuntemattomat toimimaan paremmin osana ryhmää. Jos joku porukka hallitsee maaston, ottakoot he ryhmyriroolit: jaetaan prot kahteen nippuun, jokaiselle muutama juniori/pelialuetta huonommin tunteva alaiseksi ja katsomaan, kuka luotsaa ryhmäänsä parhaiten. Kaikki oppivat. Voi tehdä myös niin, että ryhmyrien ase jätetään narikkaan ko. kierroksen ajaksi (no, pistooli mukaan, muttei liikaa ammuksia). Ideana tietysti se, ettei peliä voi ratkaista pelkästään omalla toiminnalla, vaan ohjeistuksella.

Tämä tietysti toimii hyvin siinä vaiheessa, kun ensin on muutamalla harkitulla erinomaisen epäreilulla jaolla saatu uudet tulokkaat siihen mielentilaan, että mikä tahansa muutos naski-pro -jakoon on tervetullut

Tässä vaiheessa jossain alkaa hirvittävä nurina, että kun pitää saada pelata oman porukan kanssa... Pitääkö oikeasti, ihanko koko ajan - ja miksi? Koska haluaa harjoitella/pitää hauskaa? Mutta: voisiko jollain uudella harjoituksella oppia jotain uutta, ehkä jopa hyödyllistä? Ja olisiko mahdollista, että sekin voisi olla hauskaa? Tietysti, asennevammainen opastaja/kouluttaja/ryhmyri on lähes yhtä hyvä peli-ilon tappaja kuin asennevammaista ja/tai liian ylivoimaista porukkaa vastaan pelaaminen, eli mikäli hillbillyn peräänkuuluttama aikuinen suhtautuminen on hukassa tai vasta nupullaan, kannattaa maistella ajatusta ensin jonkin aikaa.

Se minkälaisesta pelistä pitää, on henkilökohtainen asia, eikä tällöin kenenkään tulisi väittää toiselle vastaan esimerkiksi sen suhteen, että tietty porukka pelaa koko ajan yhdessä. Kun kyseessä on organisaattorit viikonloppupeleissä, on hyvä jakaa tuo porukka kahtia jo sen vuoksi, että molempiin osapuoliin saataisiin järjestäjien hakemaa potkua. Organisaattoreihin kuulumattomille pelaajille tulisi antaa kuitenkin mahdollisuus muodostaa omia ryhmiään tiettyjen rajojen puitteissa, eikä todeta, että jos järjestäjien tyylissä on vikaa, voi hakea pelejä muualta taikka alkaa järjestämään niitä itse. Onneksi monella on kuitenkin järkevä ja selvä linja näiden asioiden suhteen. Taikun tavoista en sitten tiedä, kaipa se näkyy jo siinä, että suunnitellaan puhdasta kritiikkiä varten suunnattuja topikkeja.

-Kommander-

Salossa jaot pyritään tekemään jaot tasaisiksi ja mielekkäiksi kaikille. Jaot tehdään sen mukaan että mitä pelataan, kuinka paljon pelaajia jne. Nuoremmat ja vähemmän mukana olleet pyritään jakamaan vanhempien pelaajien kesken. Näin ollen vanhemmilla pelaajilla, joilla on enemmän kokemusta niin pelistä, kuin maastosta pystyy ohjeistamaan ja ohjaamaan kokemattomimpia pelaajia.

Jakoja tehdessä pyrimme myös ottamaan huomioon nuorempien pelaajien toiveet siitä, kenen kanssa haluavat pelata. Me järjestäjät olemme hyväksyneet faktan, että omissa peleissämme emme pysty millään pelaamaan porukkana. Tai pystyisimme, mutta emme halua tehdä sitä omiemme ja muiden pelimotivaation kustannuksella. Kyllä täällä päin pyritään tekemään peleistä kaikille mielekkäitä. Joskus päivän lopuksi saatamme ottaa nuoremmat vs. järjestäjät erän, jossa järjestäjät puolustavat rakennuksia. Näissäkin tapauksissa jaot ovat normaalisti järjestäjät 10 vs. muut 30-40.

Pelipaikallamme käy myös pelaajia muilta paikkakunnilta (Turku, Iskun pojatkin olivat kylässä jne.) Tällöin, ainakin alkuaikoina teimme jakoja niin, että "vierailevalle" porukalle saatiin mukaan muutama kaveri joka tuntee maaston, reitit jne. Ettei nämä vierailijat olisivat puolta päivää aivan pallo hukassa.

Tällasia mietteitä tällä kertaa.

Ari Lindberg
Puheenjohtaja
Salosoft Ry

Olen ollut mukana niin Taikun kuin Paloheinänkin useimmissa sellaisissa peleissä, joissa on ollut Siirto-osaston jäseniä useampia mukana. Täytyy kyllä todeta etten ole koskaan kuvailemasi kaltaista tapausta todistanut. Ensinnäkään siirto-osastolaisia ei ole ollut kertaakaan viikonloppupelipaikoilla kahtakymmentä kerralla. Ymmärrätte varmaan että tykkäämme pelata yhdessä kaveriporukan kanssa, mutta jatkossa pyrimme järjestämään Taikulla sellaisia pelejä, joissa kaikilla on mahdollisimman mukavaa. Tähän kuitenkin tarvitsemme kaikkien muidenkin apua: emme voi tietää mitä muiden pelaajien mielessä liikkuu, vaan teidän täytyy tuoda mielipiteenne rohkeasti esiin paikanpäällä. Ikävää että tällaisia asioita joutuu lueskelemaan foorumeilta jälkikäteen, sillä näinkin pitkän ajan jälkeen on vaikea muistella tiettyjä tapahtumia.

BTW, emme mielestämme ole Taikun pelien organisaattoreita, vaan ainoita jotka viitsivät huutaa peliä käyntiin.

Terveisin Roni ja Felidae

No tuo äskeinen oli vain esimerkki. Mutta kerran kyllä oli Siirto vs loput ja Siirto puolusti ja heillä oli enemmän pelaajia. Ymmärrän että haluatte pelata yhdessa ja hyvin se näyttää toimivan . Syy on myös osittain meidän, sillä emme ole avanneet suutamme.

Vielä puuttuen Taikun osuuteen tässä ketjussa. Palaute on nyt kuultu ja sen mukaisesti toimitaan. Kuten on jo mainittu, ei Iskulaiset / Siirto-osasto ole vastuussa peleistä, vaikka niitä huuteleekin. Muuten vain tuntuu ettei kukaan muukaan niitä järjestä niin yleensä homma on sitten minun harteilla, ei siinä mitään, ihan mukavaa se on kun porukka vielä kyseenalaistamatta on juonessa mukana.

Vaikka välillä olisikin sellainen fiilis että me muille pahaa halutaan ja käytetään toisia maaliosastona niin eipä se sitä ole. Yhtä tärkeää "tehopelaamisen" ohella on se fakta, että airsoft on hauskanpitoa, ja parastahan on kun kaikki nauttivat tasapuolisesti.

Mikäli teillä vain on ideoita peleistä tai muuten haluatte tulla juttelemaan niin siitä vaan. Vaikkakin iso ja lihaksikas kroppani saattaakin saada minut näyttämään raa'alta tappajalta on minullakin tunteet ja olen vissiin ihan ymmärtäväinen ihmisiä kohtaan. Ottakaa kontaktia siis, minä rakastan spekulointia ja asioiden hiomista huippuunsa. : )

Minä kun nyt olen täältä "syrjäisestä" Keski-Suomesta, niin minulla ei ole oikeastaan mitään hajua mitä pelipaikkoja tarkoitetaan Taikulla ja Paloheinällä (no se on jossain siellä etelässä..). Ilmeisesti suosittuja pelipaikkoina.

Jyväskylässä viime keväänä/kesänä ja oletettavasti tulevana keväänä/kesänä/syksynä oli pelialueena käytössä Tikkakosken varuskunnan polttotaistelurata, joka alueena on aika pitkälti loistava. Siellä järjestettiin ns. julkisia pelejä, joihin sitten ihmiset ilmoittautuivat ja tulivat. Tämä on lähimpänä mitä on päästy näitä tämmöisiä muualla esiintyviä vakioituneita vkl-pelejä. Muuten "skene" on sitä että ilmoitetaan JKLSoftin yhteisellä foorumilla että "peliä siellä klo xxxx, tässä ajo-ohjeet" jne. Ihmiset sitten tulevat jos ovat tullakseen ja muualla pyritään olemaan järjestämättä pelejä samana päivänä.

Tarinan pointti oli kuitenkin se, etten osaa kovin isolla mittakaavalla kuvitella edelläselvitettyä alistuspeliä. Eli ylivoimalla/osaamisella ounataan altavastaaja täydessä hurmoksessa. Yhteen aikaan, kun meitsin peliseurassa alkoi viritykset yleistyä, oli tilanne ehkä samaa vastaava, kun me aina pelattiin samalla puolella, jos pelipaikalle eksyi muita vastaava määrä, niin saattoi peli olla välistä virit vastaan loput-sählinkiä
En kyllä muista että oltaisiin murskavoittoja silti saavutettu jatkuvasti, ollaan varmaan huonoja

Mutta teoriassa kuitenkin ennalta määrätyt murskavoitot voivat olla rektumista. Kun yliaseistettu ja ylikoulutettu kokonaisuus vyöryy päälle, niin kyllä siinä pienempi mielellään värjöttelee sen ison kuusen alla vaikka koko pelin. Voi jumankekka rakastan sitä fiilistä kun kuulee vain oksien rasahtelua ja kaislan kahinaa, mutta mitään ei näy...

Näköjään tapani mukaan taas eksyin aiheesta. No ei se mitään, näppikset on naputtamista ja foorumit lukemista varten. Pelinjärjestäjät kautta Suomen, vaihtelu virkistää. Kannattaa käydä Pihtiputaalaisen PASTin järjestämissä peleissä joskus, olen yllättynyt useammankin kerran positiivisesti niistä ideoista

Kyllähän sen ymmärtää, että Siirto osasto haluaa pelata yhdessä. Enemmän minua lauantain peleistä karkottaa se, että siellä on välillä mielestäni liikaa väkeä, mutta sille nyt ei kukaan mahda mitään. Ja on Isku hyvää työtä noita pelejä käyntiin huudellessaan tehnyt.

Aika harvoin olen nähnyt, että ns. tiimit hajoitettaisiin eri osapuolille vkl-peleissä tasapuolisuuden takia. Toki tähän vaikuttaa se, että keskimäärin tiimit ovat pienempiä kuin keskustelussa esille tullut Siirto-osasto. Noin iso porukka olisikin fiksuinta jakaa osiksi eikä änkeä samalla osapuolelle.

Turun ja Salon suunnalla on kyllä mukavan oloista toimintaa. Pari vuotta sitten pääkaupunkiseudulla oli havaittavissa erittäin ikävää ns. leireihin jakautumista ja ennakkoluulot leirien välillä olivat suorastaan varsin huvittavia mutta myös surullisia. Oli ns. Konalanatsit ja Paloheinäposse. Itse pelaisin pääasiassa Konalassa ja kun pari kertaa kävimme Paloheinässä silloin, niin meihin suhtauduttiin hyvin penseästi. Tämä käytös sitten johti siihen, että tuomitsimme koko Paloheinän peliporukan syvimpään helvettiin. Itse en koskaan tiennyt enkä vieläkään tiedä mistä koko soopa lähti liikkeelle ja mitä olen keskustellut aiheesta Paloheinässä aktiivisesti pelanneiden tyyppien kanssa, niin ei heilläkään ollut mitään muistikuvaa. Nykyään koko hommalle naureskellaankin ja ihmetellään mistä ennakkoluulot saivat alkunsa. Jos joku muistaa asiasta, niin kertokoot lisää.

Mitä tulee itse ketjun aiheeseen, niin ryhmä- tai jopa joukkuetason maksimaalinen voitontavoittelu on ihan mielenkiintoinen ajatus. En nyt lähtisi sillen linjalle, että varusteet ovat viimeisen päälle yhtenäiset vaan, että pelattaisiin yhdessä ja hieman mietittäisiin millä tavalla homma hoituu.

Mitenkään puolustelematta huomauttaisin, että Taikun peleissä Siirto-osastosta on ollut paikalla useimmiten vain noin kymmenen hengen edustus, enimmillään (kerran) muistaakseni 14, kun Hämeenlinnan toverit tulivat ilmeisesti ensimmäistä kertaa vierailemaan paikalle.

No niistä Taikun peleistä sen verran, että olen muutaman kerran koittanut saada porukkaan vauhtia, mutta kukaan ei kuuntele (yleensä). Tiimijaoista sen verran, että Siirto-osasto voisi jakautua kahteen ryhmään, ettei mitään kauheita ylivoimatilanteita pääsisi syntymään.

Niin ja onhan se kiva sanoa, että alle 150 senttiset menkää tonne ja "kuolkaa"(itsekkin olen muutaman kerran sanonut niin ) mutta miltä heistä mahtaa tuntua? Ja muutamat niistä alle 150 senttisistä on loistopelaajia, eivät valita vaikka eliminoituvat jne. ja muutenkin he ovat ihan hauskaa juttuseuraa kun tutustuu paremmin heihin. Mutta heidän harmikseen on "naskeja", jotka pilaavat nuorten pelaajien maineen ja heistä muut pelaajat saavat mielikuvan, että KAIKKI alle 150cm pitkät ovat "naskeja".

Siistitty. Lauseet ja erisnimet alkavat isolla kirjaimella, eikä niitä kolmea pistettä tarvitse joka rakoon työntää. Myös yhdyssanoja sopisi kerrata. -L4te

Jätinpä nämä kaksi lausetta yhteen tässä lainauksessa, vaikka molempiin olisi voinut vastata eriävilläkin virkkeillä. Mutta asiaan.

Kuten L4te tuossa ylempänä jo mainitsi on "meitä" ollut useimmiten paikalla korkeintaan se kymmenen henkeä, yleensä noin kuusi (esim viime lauantaina neljä, joista kolme pelasi). Yleensä paikalla on pelaajia kokonaisuudessaan pari- kolmekymmentä, joskus enemmänkin. Tässä siis vähän taustatietoja niille, joiden kosketus asiaan on ainoastaan tämän foorumin kautta, ettei käsitykseksi jäisi, että taikulla oikeasti pelattaisiin 20 siirto-jannua vastaa 15 "naskia" -tyylisiä pelejä.

Miten itse suhtautuisit siihen, että sinut ja kaverisi, jotka varmasti olette opetelleet pelaamaan yhdessä, pistettäisiin ronskisti kahtia? Mikäli minut pistetään eripuolille puolen tiimini kanssa, niin oletan saman toimivan kaikkiin paikalla olijoihin. Kerrankin on itsellä kasassa porukka jossa ei tarvitse erikseen maanitella ihmisiä tekemään jotain, vaan voi luottaa siihen että yleensäottaen homma toimii. Näillä "kauheilla ylivoimatilanteilla" (mikäli oletetaan esim 25 pelaajan keskivertopelipäivänä pelattavan 7 siirto-osastolaista vastaan 18 muuta) ei siis liene loppupeleissä mitään tekemistä sen määrällisen ylivoiman (joka yleensäottaen on sillä toisella puolella) kanssa kuten kovasti täälläkin yritetään vängätä.

Ratkaisu siihen, miten ne omat kaverit saa liikkelle tarvittaessa, ei tietenkään ole helppo. Mikäli he eivät halua liikkua, niin sitten pitää pelata sen mukaan. Voinet myös pelin ulkopuolella vihjata kavereillesi että vastapuolelle ainakin näyttää toimivan tuli ja liike (joka ei ole mikään kovin vahvasti varjeltu salaisuus, kts. vaikka Softaajan pelikoulu), niin miksi he eivät voisi kokeilla myös harjoitella sitä. Kukaan ei ole seppä syntyessään, eikä ole kovin kannustavaa myöskään se, kun pääsee itse vihdoinkin edes jotenkin sinuiksi tiimiläisten kanssa toimimisen kanssa, siitä tuleekin yht'äkkiä itkuparkua. Mukamas. Jos sitten kysytään vaikka paloheinäläisiltä että miten pahasti "me" "niitä" siellä viedään kun kerran ollaan näin kovia, niin varmaan tulee naurua ja yläfemmojen heittelyä "mehän vaan piestään ne aina"-kommenttien väliin.



Tämän voisi enemmän vielä ottaa erilleen ja painottaa, että käsittääkseni ainakaan kukaan meistä ei harrasta moista pituusrasismia, onhan meillä noita metriviis sulka päässä -kavereita omastakin takaa. Kun on itse lähemmäs kaks metriä ja painoakin reilusti yli neuvolarajan niin ymmärtää kyllä pienten ja ketterien taistelijoiden tarpeellisuuden ja voimavarat, kunhan vain he itsekkin näin tekisivät.

No mutta, eiköhän tämä riitä tältä erää, kunhan vain halusin vähän valaista asiaa myös ulkopuolisille (mikäli jotakuta sattuu kiinnostamaan). Tämä (mielestämme virheellinen) informaatio mitä esimerkiksi tämän ketjun viesteistä on porukastamme liikkunut on vaivannut monia ja ollut monen kerran sisäisten keskustelujemme aiheena.

Enpä ole taas hetkeen kirjoitellut näille laudoille pidempiä viestejä mutta tähän on pakko vastata. Aiheena siis Tehopelaaminen ja mitä se on - Elitistirunkkarin silmin.

Ensinäkin väitän että, paremman termin puutteessa, tehopelaaminen ei ole pelityylinä mitenkään uusi juttu, sitä on harrastettu jo monia vuosia. Käytännössä asia ei vaan ole ollut mediaseksikästä kuin vasta pari vuotta. Ja tästä saamme kiittää lähinnä BMF:ää. Aika moni meistä varmasti muistaa tuon Kuopion suunnalta (kai) kumpuavan tiimin pari vuotta sitten julkaiseman ryhmänjohtajan oppaan sekä muutamat muut aiheeseen liittyvät dokumentit, jotka oikeastaaan ensimmäistä kertaa käsittelivät airsoftjulkisuudessa aihetta "Miten pelata tehokkaammin". Näissä dokumenteissahan käytiin seikkaperäisesti läpi erillaisia proseduureja joita pystyi soveltamaan ilmeisen menestyksekäästi myös airsoftiin. Loppupeleissä veikkaan että harva yksilö ja tuskin yksikään tiimi, luki näitä tekstejä kuin piru raamattua mutta idea, (vai elämänkatsomus) varmasti välittyi monien mieleen. Airsoftia siis pystyi pelaamaan myös "tosissaan" ja "hyvin". Nyt viimeisen vuoden aikana Softaajan pelikoulu nosti aiheen taas pinnalle, kirjoittaahan ko. artikkelia yksi BMF:n dokumenttejen arkkitehdeistä.

Kuitenkin itse tehopelaaminen on huomattavasti vanhempi ilmiö kuin nuo erinnäiset asiasta kirjoitetut (tai vähintään siihen konseptitasolla liittyvät) dokumentit. Itse muistan nähneeni ensimmäisen tehopelaavan tiimin jo vuonna 2000 kun aloitin tämän harrastuksen hieman vakavammassa mielessä. Tuolloin pääkaupunkiseudulla vaikutti sellainen tiimi kuin AT. Nämä jätkät pelasivat asenteekkaasti ja yhteen. Hakivat hauskuuden liikkeestä, yhteenpelaamisesta ja onnistumisesta. Tämä vakuutti ainakin minut. Huomasin hyvin nopeasti saavani itsekin hyvät fiilikset juuri näistä asioista.
Airsoft ei ole kilpailulaji ja sen muuttamista sellaiseksi tuskin kukaan haluaa. Tosin itse olen kilpaillut oikeastaan koko lajin harrastamisen ajan, vähintään alitajuisella tasolla, itseäni vastaan. Kehittänyt tietoisesti varsinkin liikkumista ja pelikontrollia, miettinyt mitä voisi tehdä paremmin oman pelikokemuksen nostamiseksi. Henkilökohtaisesti vain saan paljon paremmat fiilikset kun eliminoinnin saa suoritettua "puhtaasti ja tehokkaasti" ylimääräisiä kuulia hukkaamatta.

Harrastuksen alussahan kaikki on niin uutta ja hienoa. Muistan hämärästi sen fiiliksen mikä ensimmäisen sähkön mukana seurasi, aivan uskomaton uutuudenviehätys. Myös pelit olivat toki jotain todella siistiä. Ongelmana tuossa vain on että tuo tunne katoaa. Tämän jälkeen porukka sitten jakaantuukin näihin eri "leireihin". On fiilistelijöitä, tehopelaajia, skenaariopelaajia ja vaikka mitä. Yksikään ryhmä on tuskin toista parempi, mutta henkilötasolla jokainen löytää varmasti sen oman lempipaikkansa tuosta jaottelusta. Hyviä fiiliksiä kun voi hakea niin eri asioista. Tehopelaaja on siis airsoftaaja joka karikoidusti saa omat fiiliksensä onnistumisesta, itsensä voittamisesta ja kehittymisestä. Ja itse en ainakaan keksi kovin paljon parempaa syytä harrastaa airsoftia kuin fiilisten hakeminen.

Ja tietenkin samanhenkiset ihmiset hakeutuvat usein samanlaiseen seuraan. Tätä nyt tapahtuu kaikkialla missä on ihmisiä. Ongelmana näissä tehopelaajatiimeissä sitten onkin se että ne kehittyvät usein liiankin hyviksi muuhun pelaajamassaan nähden. Ja tällöin pelipaikoilla saattaa tulla ongelmia pelitasapainon kanssa. Tämä on nähty ja todistettu moneen kertaan. Mutta on tärkeää huomata myös toinen asia johon ei usein kiinnitetä huomiota. Kun pelipaikalla on tiimi joka eliminoi käytännössä liki aina noin kolminkertaisen määrän vastapuolen pelaajia, on vain ajan kysymys että milloin tuosta pelaajamassasta nousee uusi porukka, joka pelaa samalla asenteella.
Lisäksi porukoiden hajoittaminen ei ole mielestäni ikinä hyvä asia. Jo pelkästään "tehopelaajien" kannalta katsoen oman porukan hajoittaminen vie aina todella paljon fiilistä pois omastakin pelaamisesta. Hieno liki vaistonvarainen yhteenpelaaminen kaverin kanssa degeneroituu yksin ramboiluksi, "organisoimattomaksi deathmachiksi" tai kokemattomampien pelaajien työntämiseksi eteenpäin. Eli siis juuri siksi mitä "tehopelaaja" luonnostaan "inhoaa". Lisäksi saadaan kaupanpäällisiksi normaalit tunnistamisvaikeudet. Jos kaveriporukat ja tiimit taasen pidetään yhdessä, voi peli olla tehopelaajatiimin "frägfest" mutta ainakin säilytetään mahdollisuus kehitykseen. Ja veikkaisin myös että ainakin suurimmalla osalla pelaajista on hauskaa.

Nimenomaan mitä pystyi soveltamaan. Kyseinen tekstihän oli melkein suoraan kopioitu Puolustusvoimien varusmiehen käsikirjasta ja ryhmänjohtajan oppaasta. Nuo kivat oppaat opettavat toimimaan vähän erilaisten lelujen kanssa tetsatessa. Aika huonosti nuo intin opit pätevät airsoftiin ja "ryhmän" johtamiseen. Maalaisjärki ja pelisilmä ovat tärkeämmät, ne tulevat luonnostaan tai kantapään kautta.

Ei minusta tiimityöskentelyn hiomisessa mitään vikaa ole, kivaahan se on keksiä kuvioita kavereiden kanssa, kokeilla niiden toimivuutta käytännössä ja leikkiä niitä taktisia ukkoja telkkarista.
Tosin airsoft lajina on lähempänä larppaamista, johon kuuluvat elämykset, mukavat muistot ja jännittävät tilanteet. Jos oikeasti tahtoo kisata niin splättääminen tai jääkiekko voivat olla vähän parempia lajeja.
Itse en nää ryhmätoiminnan tehokkuudella suurta vaikutusta pelattavuuden nautinnollisuuteen. Paljon suurempia tekijöitä ovat pelien tarjoamat elämykset (ei tarkoita proppeja ja massiivisia taisteluita) ja etenkin se seura jossa pelaa. Välillä kavereiden kanssa vemppumättö voi olla antoisampaa kuin valtava skenaario taktisine kuvioineen. Toki välillä voi pelissä ottaa pannuun kun itse tekisi parempia päätöksiä kuin oma RJ, mutta tässä astutaan taas sen roolipelailun puolelle. Päätökset eivät ole pointti, vaan se tilanne johon huonokin päätös johtaa voi olla oikein makoisa muisteltava parin kuukauden päästä.

Ensinnäkin kiitokset Gravewindille hyvästä kirjoituksesta. Yhdyn hänen näkemykseen tehopelaamisesta. Heitän kuitenkin itse soppaan vielä muutaman oman ajatuksen.

Eri ihmiset saavat fiiliksiä eri asioista. Olen huomannut, että ihmisten näkökulma asioihin ja elämään on monesti hyvin erilainen. Tästä näkökulmien erosta seuraa paljon kaikenlaista. Toisille on tärkeää loogisuus, toisille hienotunteisuus, toisille yhteisöllisyys, toisille ymmärtäminen, toisille kilpaileminen, jne. Airsoft on hyvin monipuolinen laji ja siksipä se kerää pariinsa monenlaisia ihmisiä jotka harrastavat monilla eri tavoilla.

Eri näkökulman omaavat ihmiset harvoin ymmärtävät toisiaan, ainakaan täydellisesti. Kun he eivät ymmärrä kanssaihmistään, he alkavat miettimään miksi he toimivat kuten toimivat. He arvailevat toisten ihmisten motiiveja omasta näkökulmastaan. Kärjistetty esimerkki: Loogisuutta korostava ihminen vaikuttaa hienotunteisesta ihmisestä kusipäältä, kun taas hienotunteisuutta painottava vaikuttaa loogisesta ihmisestä idiootilta.

Jos otetaan esimerkiksi yksilön ja ryhmän edun välinen konflikti. Yritetäänkö pelastaa haavoittunut sotilas ei kenenkään maalta? Loogisesti ajateltuna, ei ole mitään mieltä vaarantaa muita yhden sotilaan takia. Hienotunteisesti ajateltuna ns. "kaveria ei jätetä". Miten toimit?

Edellä olevaan esimerkkiin ei mielestäni ole oikeaa vastausta. Se riippuu täysin siitä joukosta joka päätöksen tekee. Kumman ratkaisun kanssa on helpompi elää loppuelämänsä?

Eri ihmisten erilaisten näkökulmien oikeellisuutta ei voi mielestäni arvioida muuten kuin tilannekohtaisesti. On selvää, että hienotunteisuutta korostava näkökulma on menestyksekkäämpi sosiaalisissa suhteissa, kun taas loogisuutta korostava teknisissä asioissa. Siksi ihmisten ja heidän mielipiteidensä arvoa ei voi myöskään punnita kuin enintään tilannekohtaisesti. Kaikki ihmiset ja näkökulmat ovat arvokkaita koska kaikki ovat hyödyllisiä jollain tavalla.

Ainoastaan kun yksi näkökulma nousee muiden yläpuolelle, siitä tulee yhteisöä ja elämää haittaava tekijä. Esim. Hitler antoi Saksan kansalle syyn pyrkiä eteenpäin ja nousta laman kourista. Ei mikään huono saavutus. Kuitenkin hänen yksisilmäinen politiikkansa johti lopulta tuhoon.

Edellä olevasta tekstistä varmaan pystyy lukemaan rivien välistä, että itse olen loogisuutta korostavaa ihmistyyppiä. Tällaisilla ihmisillä on tapana saada tyydytystä logiikan löytämisestä, ymmärtämisestä ja sen hyödyntämisestä. Siksipä siis minusta on kivaa ymmärtää kuinka airsoftissa pystyy voittamaan ja tietenkin kokeilla käytännössä ymmärränkö todella.

On hyvä myös huomata, että tällainen näkökulma ei ole mitenkään tiedostettu tai valittu. Oman näkökulmansa tiedostaminen voi olla jopa kovan työn takana. Siksi onkin hyvin vaikeaa tajuta edes sitä, että jollakin ihmisellä voi olla täysin erilainen näkökulma. Seurauksena on monesti täysin turhia mielipidetaisteluita ja herneen vetämistä nenään kun taisto menee henkilökohtaiseksi, täysin turhaan.

On toisaalta ihan hyvä, että erilaiset mielipiteet tulevat esille jolloin niiden yhteen sovittaminen on paljon helpompaa. On myös hyvä ymmärtää, että toista ihmistä ei voi pakottaa näkemään asioita samalla tavalla. Jos sitä oikein kovasti yrittää, he alkavat laittamaan vastaan tai vain alkavat pitämään etäisyyttä, koska kukaan ei siitä pidä.

Minusta airsoftin harrastajakunnan lisääntyminen on hyvä asia. Mitä erilaisemmat ihmiset pystyvät saamaan mielekkäitä pelikokemuksia, sitä suurempi on ihmisjoukko joka pystyy airsoftista kiinnostumaan sitä kokeiltuaan. Siksi olisi tärkeää, että uudet pelaajat pääsisivät kosketuksiin erilaisten pelityylien ja peliporukoiden kanssa jotta he voisivat löytää oman "juttunsa".

Ihmisille ja ihmisjoukoille on luontaista pyrkiä muuttamaan muita ihmisiä itsensä kaltaisiksi. Se helpottaa yhteiseloa eikä se ole itsessään mitenkään väärin. Tässäkin tulee kuitenkin jossain raja vastaan. Joillekkin vaadittu muutos on joko liikaa tai liian nopea ja he mieluummin pysyvät tästä joukosta tai ihmisestä kaukana. Pitää löytää oikea tasapaino sekä toisten "käännyttämisessä", että toisten tekemän "käännyttämisen" vastustamisessa.

Itse en airsoftia pelaisi, jos tehopelaamista katsottaisiin niin paljon kieroon, että en pystyisi pelaamaan kuten haluan. Toisaalta ymmärrän myös sen, että ainakin puolet airsoftin pelaajista lopettaisi, jos kaikkien pitäisi pelata samalla asenteella kuin minä pelaan.

Sitten vielä tehopelaajana kehittymisestä ja tiimimme tekemästä Ryhmänjohtajan oppaasta. Kirjoituksia lukemalla ei kukaan ikinä opi uusia taitoja. Airsoftista voi kirjoittaa kirjahyllyllisen erittäin hyvää ja opettavaa tekstiä, mutta kaiken sen lukemalla ei silti ole juuri yhtään parempi pelaaja. Kirjoituksia lukemalla pystyy ainoastaan saamaan kuvan siitä, millaista on hyvä pelaaminen. Vasta kun kirjoitusten tiedot iskostetaan alitajuntaan ja ymmärrykseen harjoituksen ja kokemusten kautta, alkavat ne näkyä pelissä. Siksi armeijassakin harjoitellaan Sotilaan käsikirjassa kuvailtuja asioita sen sijaan, että vain luettaisiin.

Henkilökohtainen järki, tieto ja kokemus ovat ainoita resursseja joiden mukaan päätöksiä tehdään. Kirjoista saadaan vain tietoa. Yksinään tieto on turhaa. Tämä tieto pystyy kuitenkin johtamaan nopeasti sellaisten kokemusten ja harjoitusten pariin, joista opittavaa taitoa ja kokemusta ei muuten kovin helposti saa.

Monesti oppaissa tarjotaan erilaisiä käytännön ohjeita, kuten ampumatekniikoita, aseenkantotapoja, jne. Nämä ohjeet ovat helposti jokaisen ymmärrettävissä ja helposti koulutettavissa. Oma kokemus kuitenkin osottaa, että niiden hyöty on marginaalinen. Tekniikoiden ja temppujen sijaan tärkeämpää on oma järki eli ns. maalaisjärki. Oma kokemus lisäksi osoittaa, että omaa ajatteluaan voi kehittää. Ja nimen omaan kirjoista saadun tiedon pohjalta. Tällöin on kuitenkin kyse periaatteista, eikä tekniikoista ja tempuista. Periaatteita pitää aina soveltaa. Ne eivät ikinä tarjoa suoraa toimintaohjetta mihinkään tilanteeseen. Sen sijaan, ne tarjoavat uuden ja tehokkaamman lähestymistavan monenlaisiin ongelmiin.

Petri Auvinen
BMF

Jonkinmoinen harjoittelu on ihan järkevääkin, mutta kun se menee inttimeiningiksi niin ei voi muuta kuin nauraa. Tiimin nimeä en mainitse mutta niillä oli jokin aika sitten harjoitukset ja ne alkoi sillä, että ensin marsittiin tahdissa pelipaikalle. Sitten mentiin riviin, kun sitten JJ huomasi, että yhdellä oli lipas kiinni aseessa niin koko joukkue tekee n1km juoksulenkin ja tämä tyyppi jolla oli lipas kiinni aseessa juoksee samalla juokevaa joukkoa ympäri. Vaikkei olekkaan niin väliä voittaako vai häviääkö niin yleensä pelit missä voittaa, ovat ne hauskimmat pelit. Ja jos kaikki ovat valmiit treenaamaan omasta halustaan niin mikäs siinä. Mutta ei silti tarvitse tulla karjumaan jos ei osaa jotain hajautettua parijonoa. Kun vetää 10 hengen ryhmän kanssa taktisesti eteenpäin niin onhan siinä tunnelmaa. Ja onhan airsoftissakin kyse voittamisesta tai ainakin tavoitteiden täyttämisestä. Miksi kukaan muuten hankkisi virejä tai ostaisi sähköä.

Onhan se ikävää jos tiimit eivät jakaannu tasaisesti, eli jos ekassa pelissä tulee 15-0 kuonoon niin vastapuolelta pari pelaajaa voi vaihtaa puolta.

Henkilökohtaisesti saan suurta tyydytystä itseni kehittämisestä. Kun sitä huomaa pelaanneensa paremmin ja tehokkaammin kuin edellisellä viikolla; siitä vaan tulee hyvä fiilis. Esim. Paloheinässä pelatessa kehityn joka kerralla lisää enkä otakkaan yhtäkkiä turpiini Ässiltä niin pahasti. Se, että en ota niin pahasti turpiini johtuu agressiivisesta tehopelaamisesta, jota kehitän eteenpäin koko ajan. "Tuli ja liike", siinäpä loistava sääntö. Sehän jopa toimii. Kuitenkin omassa pelissäni tuli vähenee koko ajan ja liikettä tulee lisää.Kun mennään niin silloin mennään, se on sitä tehopelaamista eikä siinä ole mitään vikaa, koska se tuottaa hyvän fiiliksen. En minä ainakaan pelaisi airsoftia jos ottaisin turpiini jatkuvasti, koska en pelaa tarpeeksi tehokkaasti.

Ihan älyttömän hyvä fiilis.

Tässä kun on käsitelty tätä "160cm ja alaspäin ensiksi kuolemaan" -ongelmaa, olen itse pyrkinyt johtaessani porukkaa saamaan tasaiset tuliryhmät aikaiseksi. Mutta joskus nyt käy vaan niin, että toinen ryhmä on sitä alle 160cm naskiporukkaa. Mutta kerran yllätyin, kun he ottivat oletettavasti neuvostani, pysyä leväällään, mutta yhdessä, vaarin ja tulivat voitokkaina myöhemmin minun jälkeeni offgamelle. Itse möhlin pahan kerran, kun en seurannut oman joukkueeni touhuja ja olin muutenkin huono johtaja.

Olen ottanut tavakseni pohtia, mikä meni vikaan, offgamella odotellessani ja kun huomaan pohdintani tuottaneen tulosta, niin siittä seuraa se ihan älyttömän hyvä fiilis. Se pitää miehen metsässä, eikä kotona.

Vaikka itselleni on tulossa kamat joilla voisi vetää ÿÿberultrataktisesti niin pelaan niin kauan kun homma on hauskaa eli toisin sanoen en satuta tai likaa itseäni tarkoituksella(likaamisella tarkoitan paskaojassa uimista, en pensaissa ryömimistä - se on sitä ultrataktista voitonhakuisuutta) mutta tykkään enemmin hiiviskelystä kuin suorasta russimisesta. Hommaan nyt tulevaisuudessa kaikki all-helicalit ja SHSt ja pehmikkeitä rungon ja poksin väliin jne kamaa jolla voi toimia aavemaisemmin. En nimittäin tykkää siitä että pitää juosta hiki hatussa karkuun kun paljastuu asian takia jonka voi korjata.

Tuskin monet tekevät sitä paskaojassa uimista sen takia, että hirveämmin edes auttaisi tai edestäisi paljoakaan voittoa. He hakevat sitä fiilistä, jonka saavat juuri siitä, että niillä army kamoilla voi tehdä mitä ne on tehty kestämään- tetsausta.

Minen tietoisesti kehitä itseäni. Mutta kehityn silti. Ihan kivaahan se on välistä edes jossain onnistua, oli se sitten Rubikin kuutio tai Airsoft-matsi jossain Jämsän liepeillä. (Joo, emmä ole Rubikin kuutiota onnistunut kokoamaan, että olkoot yksi kahdesta edes )

Esmes tässä vähän aikaa sitten oli Jämsän "splättiskaupungissa" Mennalassa pikkupeli nimeltään Crossroads of Olkkola. Rehellisesti sanottuna jyräsimme vastustajien osapuolen tilanteessa kuin tilanteessa. Yhdessä vaiheessa pelinjärjestäjät kysyivät josko voisimme vaihtaa ryhmämme kanssa osapuolta, jonka teimme. Peli oli jo melko lopuillaan, mutta taistelun suuntaus muuttui melko nopeasti eduksemme. Vihut eivät enää hallinneet kylää, saimme heidät perääntymään respalleen asti.

Ryhmämme koostui tiimiläisistämme, joista jokainen on harrastanut ~6 vuotta aktiivisesti. Siinä sitä vain kehittyy lennossa yrittämättä. En ole koskaan "BMF:mäistä" tehopelaamista harrastanut, voisin sanoa että kannattanut, mutta ei minulla mitään sitä harrastavia ihmisiä vastaan ole, joten en sano. Mutta tuttujen kanssa peli sujuu paremmin ja hauskemmin, tämän ydinryhmän rikkominen sattuu sieluun, koska olemme tunteneet kauan ja tiedän että otan yksnolla tiimiläisiltäni nekkuun kuitenkin

En sitten tiedä oliko jutussani mitään pointtia tai vastaavaa, mutta tiedän vain sen että harrastan niin kauan kuin kaverini. Sen jälkeen se ei ole hauskaa, koska ei ole ketään joka olisi kokenut samoja asioita kuin minä. Yksin ei ole kivaa.

Lisättäköön vielä tähän loppuun että olen intin jälkeen alkanut oikeasti nauttimaan siitä että tetsarini eivät enää olekaan puhtaat ja saan rypeä oikeasti jossain mudassa

Terkut pirkanmaalta.
Alueellamme on varmaankin suomen suurimpia viikonloppupelejä (maksimit olleet 130 henkeä, korjatkaa jos olen väärässä). Tämmöisen possen organisointi on vaikeaa ja haastavaa. Valituksia "tiimit vs muut" peleistä on tullut ja itse olen tuon vierestä katsoneena myös huomannut. Tähän on kuitenkin puututtu aikanaan ja nyt pyritään jakamaan ns vakkaritiimit eripuolille. Valituksia epätasaisista jaoista ei ole sen jälkeen kuulunut. Toisaalta peliä voi tasoittaa muukin kuin joukkuejaoilla, esim. aloituspaikat, maaston valinta jne. Kaikkea olemme hyväksi käyttäneet. Mitä tulee tehopelaamiseen on sen terminä omastamielestäni outo. Pelata voi särmästi ja aivan kuten itse haluaa. Jokumainitsi nuo kilsan lenkkejä tekevät tiimit, olisi kiva tietää onko tämä urbaanilegenda vai onko joku oikeasti vienyt homman näin pitkälle?
Pelatkaa kuinka haluatte. Lajin ehdottomasti parhaita puolia on että se sallii kaikenlaisten pelityylien soveltamisen. Mikäli alkaa asennoitumaan niin että "kato noita, noi pelaa noin heheheh" on korvapuustin aika. Myhäily ja muiden arvostelu ei mielestäni lajiin kuulu.

Tommy Holm
Puheenjohtaja
Pirkanmaasoft Ry

Urbaanilegendaa tai ei, itse todistin PFOR-pelin aattona (pre-game yönä itseasiassa, noin klo. 0300), kun noin kymmenen soturia (ilm. tuoppialaisia?) teki iltalenkkiä muodossa pitkin pelialueen vieressä menevää tietä. Siinä ei mitään, lenkkeily on hyvä harrastus ja lämmittely ennen raskasta peliä on ihan järkevää, mutta se vain näytti aika erikoiselta. Jouduimme toverini kanssa puuttumaan äänenkäyttöön, kun letkan vetäjä huusi varsin kuuluvalla äänellä "vielä jaksaa, vielä jaksaa" vaikka leirintäalue oli aivan vieressä.

Tästä siis opetuksena; tehkää kuten parhaaksi näette, kunhan se ei häiritse tai vahingoita teitä eikä muita lähellänne, ettekä riko lakeja. Pätee muuhunkin kuin Airsotaan.

Harjoittelu tarkoitus on pähkinänkuoressa se että viholliseen osuu enemmän kuulia kuin omaan ruumiseen.
Jos minua kohden sataa kuulia ja itse palautan samanlaisen määrän kuulia takaisin katson sen silloin olevan taistelutilanne ja suhtaudun siihen sillätavalla. En silloin ajattele sitä pelinä.

Eli ammut vaan, vaikka osumaa tuleekin, koska katsot sen olevan taistelutilanne, ja koet velvollisuudeksesi säilyttää taistelukosketuksen niin kauan, kun vihollisen tuli ei tee sinua oikeasti taistelukyvyttömäksi?