Arvio perustuu palvelukseen tiedusteluyksikössä (jossa näki aika paljon eri yksiköiden todellista osaamistasoa, kun niitä käytiin säännöllisesti väijymässä), 52 kertausharjoituspäivään ja vuoteen Kosovossa, sekä hartaaseen kiinnostukseen tämän maan etujen puolustamisesta ynnä asian aktiiviseen seurantaan ja keskusteluihin muutamien asiasta kohtuullisen hyvin perillä olevien tuttujen kanssa. En paljoa valehtele jos sanoisin olevani keskivertoa hyvin paljon paremmin perillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu.
Lähdetään vaikka siitä, että reserviläisten kunto ei riitä ollenkaan siihen mitä taistelukentällä vaaditaan.
Jo umpijöötistä jyrsityn kiväärin käyttö tehokkaasti todenmukaisissa (eli ake-painotteisissa) harjoituksissa vaatii papua enemmän kuin useimmilta löytyy.
Samaten ampumataito on aika heikko, kun harjoituksissa keskitytään (myönnän, vähemmän kuin ennen) kympintappoon. Jos ette usko, yrittäkää päästä katsomaan miltä näyttää kun kaksi vuotta treenanneet pro-äijät ampuvat. Minä luulin olevani hyvä ja nopea ampuja, kuinka väärässä voikaan ihminen olla. (Jatkuvasti 0,5 sekuntia jäljessä vaikka yritin pelkästään laukaista aseen mahdollisimman nopeasti ja jätin tähtäämisen vähemmälle)
Seuraavaksi metsätaidot ovat aika hakusessa. OK, ei kaikkien tarvitse olla supersissejä. Mutta tiedustelijana minun oma takamukseni on tulessa jos kaveri rytistää siitä missä keppihelvetti on korkeinta. Tai ei osaa nukkua hyvin maastossa, ja on väsynyt ja tekee virheitä.
Ennen kaikkea motivaatio oppia työn kannalta olennaisia asioita on surkeampi kuin peruskoulussa. Jos väitätte, että suurin osa varusmiehistä oppii edes tyydyttävästi taidot joita nykyään sotilaalta vaaditaan JA muistaa ne parin vuoden päästä, olette väärässä. Muutama mätämuna riittää tehokkaasti pilaamaan koko joukon motivaation.
Toki tälläistä esiintyy muuallakin, eivät esimerkiksi jenkitkään supersotilaita ole, mutta heillä on neljä vuotta kersantti hiillostamassa ja opeteltuja asioita käytetään jatkuvasti. Kyllä siinä tyhmempikin oppii oman leiviskänsä hoitamaan.
Sinulla on selkeästi positiivisempia kokemuksia, vai onko tosiaan menty niin paljon parissa vuodessa eteenpäin? Toki monet osaavat asiat ihan hyvin, mutta olen aika epäileväinen riittääkö taito- ja tietotaso paineen alaisena ja vastustajan häiritessä minkä ehtii. Intissä tyydytään aika pitkälti perusasioihin, kun joku homma on jotenkuten hanskassa niin sanotaan että se riittää.
Esimerkkinä vaikka viestilaitteiden suhteen
-Osaako jalkaväkikomppanian viestimies ja hänen kaksi varamiestään toiminnan häirintätilanteessa (venäläisillä on tiettävästi aika hyvä häirintäkalusto)
-Osataanko sanomalaitetta käyttää oikein ympäristössä jossa on häirintää ja esimerkiksi koodit täytyy vaihtaa päivittäin (voisin avautua aika pitkään millaista oli joukkueen viestivastaavan homma vaikka K-maassa koodit vaihdettiin vain kerran viikossa)
-Osataanko viestittää niin, että vihollisen kuuntelu tehdään mahdollisimman hankalaksi ja paikan määritys suuntimalaittein estetään
-Osataanko välittää oikeita tietoja ts. lukea karttaa / GPS:ää oikein
Sillähän ei ole väliä miten hyvin vaikka viestiasemalla osataan nämä toimenpiteet, jos toisessa päässä ei osata. Itse asiassa olen sitä mieltä, että viestiyhteydet on Suomessa hoidettu sentään kohtalaisen hyvin...
9 kk kotiutumisen jälkeen järjestetyssä erillisessä, joukon perustamis- ja varustamisnopeutta testanneessa kertausharjoituksessa erään valmiusprikaatin erillisen tiedustelukomppania - ykkösnyrkki, jolle on varattu 50% koko prikaatin epäsuoran tulen a-tarvikkeista - kärsi mm seuraavista ongelmista:
-partiot oli pitänyt pienentää 7 mieheen (normikoko 8.) koska laajallakaan seulalla ei saatu riittävästi edes tyydyttäviä tiedustelumiehiä
-Eräästä ryhmästä (2 res. vänr, 2 alik, 3 jääk) vain kolmella oli ylipäätään tiedustelukoulutusta, kahden ollessa tykistön tulenjohtajia ja kahden epäonnistuneita mopokuskeja jotka olivat lorvailleet 4 kk palvelusajastaan mutta joiden sotilaspassiin oli silti merkitty koulutushaaraksi tiedustelu (olin paikalla)
-Yhteensä 3 miestä osasi käyttää radiota (siis: siten että heihin pystyi luottamaan radiopäivystyksessä) ja 2 miestä osasi käyttää partiosanomalaitetta
-2 miestä ei kertakaikkiaan osannut/uskaltanut käyttää valonvahvistinta VV2000 (!)
-1 mies oli saanut viikon pikakoulutuksen partion tarkkuuskiväärin käyttöön
-Kellään ei ollut EA2-tasoa parempaa ensiapukoulutusta, ja sekin vain kahdella, nyt kyseessä on ryhmä joka toimii hyvin itsenäisesti
-Keskimäärin jokainen oli ampunut elämänsä aikana huomattavasti alle 500 kovaa patruunaa, joista siluettimaaleihin ehkä 200 (vähintään tämän verran ammuin Kosovossa radalla päivässä)
-Yksi mies ei ollut nähnyt kevyttä konekivääriä
-Useimmat olivat heittäneet yhden kovan käsikranaatin
-Ainoastaan partion johtajalla oli edes jonkinlaista koulutusta pienryhmätaktiikkaan, muut eivät olleet käyneet asiaa läpi edes teoriassa
-Yhdellä miehellä oli kokemusta simulaattorikoulutuksesta (Tasi)
-Yhdelläkään ei ollut asutuskeskustaistelukoulutusta, vaikka prikaatin sijoituspaikkana onkin huomattavan asutuskeskuksen välitön ympäristö
-Kukaan ei kiinnittänyt huomiota ns. immediate action drilleihin (sen, ettei kymmenen armeijan käynyttä ja aiheesta hyvin kiinnostunutta miestä tiennyt tälle sujuvaa suomennosta, pitäisi jo kertoa jotain) vaikka tositilanteiden kokemukset painottavat vaistonvaraisen reagoinnin merkitystä
-Karkeasti arvioituna puolessa joukon saamista ja suorittamista tehtävistä lopputuloksena olisi ollut partion tuhoutuminen
-Tiedonkulku oli ylipäätään heikkoa
-Karttoja (1:20000) riitti 1/partio
-Ensiapulaukku oli vuodelta -44 (toisaalta, eipä sitä olisi osattu käyttääkään)
-Tarkkuuskivääriä ei ehditty edes kunnolla kohdistaa
...
Ja niin edelleen. Tuttavieni kokemukset kertovat, että tälläinen ei ole mitenkään yksittäistä. Lukijat (varsinkin res.ups.) voivat itse miettiä esimerkiksi oman taktisen tietämyksensä tasoa - onko se ihan rehellisesti sanottuna sellainen, että pystyt vaikkapa sijoittamaan joukkosi hyvään puolustus- tai viivytysryhmitykseen lähes silmät sidottuina? Ja siis tosimaastossa, ei karttaharjoituksena? Tai kersanteille, pystytkö ottamaan ...NYT... haltuusi joukkueen taistelunjohdon kun jojo saa osuman?
Kun taas vastakkaisena esimerkkinä otan rauhanturvatehtävää suorittaneet amerikkalaiset 1. jalkaväkidivisioonan ja kansalliskaartin sotilaat, jotka siitä huolimatta ehtivät harjoitella mm. joukkueen hyökkäystä (tuettuna ja ilman, erilaisiin kohteisiin, yöllä ja päivällä) lähes viikoittain.
Myöhemmin Kosovossa huomasi myös muita vastaavia asioita. Sitä en kiistä etteikö reserviläisarmeija olisi täysammattilaisia parempi rauhanturvaajana, mutta jos mm. valonvahvistimet jätetään säännöllisesti kotiin kun niitä ei uskalleta käyttää, niin näkisin että tosipaikan tullen alkaisi olla muitakin ongelmia kuin paskariu'un löytäminen pimeässä.
Tähän mietittiin myös syitä monina pitkinä iltoina, ja tultiin mm. siihen tulokseen, että meillä ei ole mitään yhtenäistettyjä vaatimuksia tai mittareita osaamiselle. Näin ollen jokaisen varusmieserän koulutus on niinsanotusti luojassaan. Toinen suuri ongelma on tuo muutama mätämuna hyvässä korissa - valitettavasti puolustusvoimilla on myös opetuksellinen tehtävä.
Kokonaan palkka-armeijaan siirtymistä en kannata, mutta Norjan malliin olemme jo ajautumassa ja hyvä niin.
Jos nyt sitten ajatellaan vertailun vuoksi talvi- ja jatkosodan tilannetta, niin unohdetaan liian usein että silloin meillä oli mm.
-Ulkotyöhön karaistunut miehistö
-Suojeluskunnat jotka järjestivät sotilaallista koulutusta säännöllisesti (joskus arvioitiin, että suojeluskunnan sunnuntaipaukuttelussa saatettiin ampua enemmän patruunoita/hlö kuin nykyään varusmies ampuu täysautomaattisilla aseilla koko intin aikana)
-Verrattomasti yksinkertaisemmat tehtävät ja välineet
-Päällystö, jolla oli kokemusta sodankäynnistä
-Parin kuukauden ylimääräiset kertausharjoitukset ennen sodan alkamista
-Ja venäläiset tekivät karkeita virhearvioita. (Mutta pääsivät muuten silti niihin tavoitteisiin joita neuvotteluilla olivat hakeneet, ja Suomen tappiot sodasta suhteessa kansantuloon tai väkilukuun olivat maailman huippua.)
On totta että tällä hetkellä meillä on jopa venäläisiä parempi varustus, ja pitää vaan toivoa että myös siellä kärsitään sotilasaineksen tason laskusta ja koulutuksen puutteista niin paljon, että heidän melkoinen ylivoimansa tasoittuu. Mutta miksi luottaa siihen sen sijaan että pyrkii parantamaan tilannetta tässä päässä?
Loppupäätelmänä: Mielestäni nykyisenkaltainen reserviläisarmeija on nykyisessä tilanteessa enemmän tai vähemmän hidastustöyssy. Suurin uhrauksin (hiki säästää verta, mutta kun meillä säästetään hikeä) se voi taistella kohtuullisen menestyksekkäästi hetken aikaa, mutta minkään suurhyökkäyksen lopputulosta se ei saa muutettua.
Koulutuksen ja soveliaan kaluston puutteiden vuoksi kenttäarmeija ei pysty taistelemaan tehokkaasti asutuskeskuksiin pureutuneita vihollisen erikoisjoukkoja vastaan, ja koska kenttäarmeijan mobilisointi on kansantaloudelle suorastaan tuhoisa (puolet työvoimasta lopettaa työnteon) en usko että sitä tullaan tekemään niin ajoissa kuin olisi tarpeen, jotta "ylimääräisillä kertausharjoituksilla" ehdittäisiin joukkotasolla paikkaamaan rauhanajan koulutuksen puutteita. Yksilöthän ovat monesti hyviä, mutta sotia ratkotaan joukoilla.
Jo ihan käytännön ongelmat tulevat eteen - vaikkapa, millä ampumaradoilla opetetaan 300.000 miestä ampumaan nopeasti ja hyvin?
Mutta nykytilanteessa jo pelkkä hidastustöyssy riittää. Ei siitä tarvitse vetää hernettä nenään ettei Suomen Armeija ole mano a mano maailman pelottavin sotajoukko, se kun riittää meidän tarpeisiimme niin silloin se on riittävän hyvä. Eikä ole kovin totuudellista väittää että vanhoista ja lihavista reserviläisistä olisi kovin tehokkaisiin suorituksiin paitsi ehkä kännykkämaston vartijoina.
Eihän Puolustusvoimat ole olemassa sotimista varten vaan sitä suurta näytöstä järjestämässä, jonka tarkoituksena on estää sodan syttyminen. Tässä on mielenkiintoisia yhtymäkohtia tapaan jolla 1700-luvun "kabinettisotia" käytiin, mutta keskustelu siitä aiheesta ei ainakaan kuulu tämän otsikon alle.
mrq: Tuo on pätevä huomio siitä että ulkopoliittisella seikkailulla voidaan yrittää peitellä sisäpoliittisia ongelmia. Se varmaankin olisi näitä suurempia riskejä...näkisin kuitenkin että jos tuollaiseen ajaudutaan, tulilinjalla ovat Baltian maat ja muut entiset neuvostotasavallat.
Tietysti tässä päästään taas kehäpäätelmään - voisimme mekin olla kohteina jos armeijaa ei olisi. Maamiinakeskusteluun tämä liittyy lähinnä siten, että yksittäisillä asejärjestelmillä ei liene niin väliä. Ja kuten yllä todistelen, olen paljon isommin huolestunut koulutukseen liittyvistä jutuista.
Toki huonostikin koulutetulla joukolla voidaan aiheuttaa tappioita viholliselle, mutta minun mielestäni kuljetaan jossain rikollisen välinpitämättömyyden ja kansanmurhan välimaastossa jos suomalaisia reserviläisiä (etenkin minä) kuolee silkan koulutuksen puutteiden vuoksi.
|