Takaisin tarinoihin

Soluttautujat

Tapahtui muinaisina aikoina kun kartano vielä oli pystyssä ja siellä sai pelata.

Peliksi ilmoitettiin panttivankien vapautus. Mustanpäheä swat-ryhmä yrittäisi saada kartanon suureen rakennukseen pesiytyneiltä terroristeilta panttivangit pois. Tapetut terroristit olisivat plussaa.
Viisi urheaa taistelijaa halusivat hiukan vaihtelua ja tervettä ilkikurisuutta peliin, joten päätimmekin maastoutua off-game -paikalle auton taakse, suunnilleen yhtä kauas kartanorakennuksesta kuin hyökkäävän porukan aloituspaikkakin. Suunnitelmana olisi vallata ensin kartano ja sitten tappaa swat-joukkio.

Peli alkoi ja me odotimme - jutussa ei olisi urheiluhenkeä jos suoraan ryntäisimme sisään. Siellä sitten odotettiin niin kauan että olisi luullut swatinkin jo vallanneen talon pari kertaa. Lähdimme liikkeelle liukkaasti, loikkien suojasta suojaan ampumatta laukauksia, ettei meitä huomattaisi. Pääsimme kaikki huomaamatta kartanon viereen ja liu'uimme yksitellen kellarin ikkunasta sisään. Hupi sai alkaa.

Sisällä puolustaja huomasi liikettä sektorissaan.
 - ootko oma
 - <hiljaisuus>
 - OOTKO OMA?
 - ollaan ollaan, sohi sillä piipulla muualle!
 - okei.
Eihän tilanteessa voinut muuta. Omapahan oli syynsä, jos eivät opetelleet tovereiden naamoja tai sopineet tunnussanasta. Liikuin välkyn puolustajaystävämme luokse ja aloin kyselemään vihollisen liikkeistä. Ei tiennyt, joten läksin pois ja ammuin hänet.

Puhdistettuamme kellarin siirryimme ylemmäs. Kytättyämme ensin pitkään kellarin ja keskikerroksen portaikon oven takana päätimme, että paras tapa olisi reteästi kävellä sisään kuin omistaja konsanaan. Näin tehtiin, osa puolustajista ehkä ensi näkemältä vähän osoitti piipulla, mutta ystävällinen asenne sai heidän huomionsa takaisin swat-ryhmään, joka oli levittäytynyt talon ympärille puiden taakse ja roiski urheasti ikkunoihin. Avustimme ensin vähän ampumalla swat-ryhmää, sitten jutustimme uusia tovereitamme ja kun kukaan ei ollut näkemässä, ammuimme heidät.

Lopulta siirryimme yläkertaan, jossa panttivankeja pidettiin. Hoideltuamme panttivankien vangitsijat kävivät itse vangit päälle ja toinen pitikin sitten ampua varoittavaksi esimerkiksi. Saatuamme talon täydellisesti hallintaan ilmoitimme swat-ryhmälle kaapanneemme panttivangit, ja että haluamme viisi markkaa pieninä seteleinä tai tapamme heidät.

Epilogi

En enää muista saiko swat-ryhmä meidät ulos vai tapoimmeko heidätkin, mutta hauskaa oli. Pelin jälkeen porukan kokoontuessa Kartanon eteen kävi mies joka pelin huusi päälle urheaan johtajaamme ihan käsiksi ja uhkasi vetää oikeastiturpaan oikeastiturpaan ja antaa porttikiellon kartanolle (mikä sinänsä oli varsin hassu idea). Niin se on ihmiselämässä että jonkun hauska on aina toiselta pois. Ei muisteta pahalla.

Valtteri Jaakonpoika

- LEKA - webmaster@varusteleka.fi